Ilmarinen

Ilmarisen suhdanneindeksi: Vahvaa kasvua kaupan alalla

Jaa
Työntekijämäärät Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä kasvoivat huhtikuussa 5,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Kaupan alalla kasvu on ollut alkuvuonna vahvempaa kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen.

Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä noin 15 000 yrityksen työntekijämäärissä kuukausi- ja vuositasolla.

– Kaupan alalla työntekijämäärien kasvu on ollut koko alkuvuoden voimakkaampaa kuin vuosi sitten, keskimäärin 6,2 prosenttia. Tämä on kovempi kasvuluku kuin kertaakaan alalla kymmenen vuoden seurantahistorian aikana, sanoo Ilmarisen yhteiskuntasuhdejohtaja Jaakko Kiander.

Rakentamisessa on puolestaan hieman jääty viime vuoden huippukasvusta, vaikka työntekijämäärät ovat sielläkin edelleen nousussa. Huhtikuussa rakennusalan yritykset työllistivät 3,7 prosenttia viimevuotista enemmän ja koko alkuvuoden aikana kasvua oli keskimäärin 5,4 prosenttia.

Teollisuudessa työntekijämäärien kasvu on ollut alkuvuonna 5,9 prosentin vauhtia ja kuljetusalalla kasvua on ollut 3,9 prosenttia.

Kovin kasvu henkilöstövuokrauksessa

– Kovinta kasvu on edelleen henkilöstövuokrauksessa, jossa työntekijämäärät nousivat huhtikuussa 11 prosenttia ja koko alkuvuoden aikana 13,7 prosenttia. Myös kahtena edellisenä vuonna henkilöstövuokrauksen työntekijämäärät ovat kasvaneet kymmenen prosentin vauhdilla, eli ala työllistää nyt todella voimakkaasti, Kiander sanoo.

Kaikilla toimialoilla yhteensä työntekijämäärä kasvoi huhtikuussa 5,9 prosenttia ja alkuvuoden aikana 6,2 prosenttia.

Suhdannetietoa kuukausittain

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu noin 15 000:sta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa kuukausittain. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna.

Ilmarisen suhdanneindeksi julkaistaan kuukausittain, seuraavan kerran 20.7.2018.  

Lue lisää ja tutustu tarkemmin: www.ilmarinen.fi/suhdanneindeksi

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 57 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye