Ilmarinen

Ilmarisen talousennuste: Kasvu hidastuu ensi vuonna, investoinnit kääntyvät laskuun

Jaa
Ilmarinen ennustaa ensi vuoden talouskasvun jäävän alle 1,5 prosenttiin. Kasvun hidastuminen johtuu sekä kansainvälisen talouden heikkenevistä näkymistä että kotimaisten investointien ja erityisesti rakentamisen hiipumisesta.

Ilmarisen ennusteen mukaan kuluva vuosi on kolmas perättäinen ja samalla nykyisen nousukauden viimeinen nopeamman kasvun vuosi. Bruttokansantuotteen ennakoidaan kasvavan tänä vuonna 2,5 prosenttia, mikä johtuu tasaisen hyvästä kehityksestä viennissä, investoinneissa ja kulutuksessa.

Ensi vuonna kasvu hidastuu selvästi, vajaaseen 1,5 prosenttiin.

– Kyseessä ei ole taantuma, mutta kuitenkin niin merkittävä talouskasvun hidastuminen, että varsinaisen nousukauden voi katsoa toistaiseksi päättyneen, sanoo Ilmarisen yhteiskuntasuhdejohtaja Jaakko Kiander.

Tärkeimmät taustatekijät ovat kansainvälisessä talouskehityksessä. Kiristyvä rahapolitiikka ja keskuspankkielvytyksen vähentäminen hidastavat talouskasvua, ja samaan aikaan poliittiset riskit lisäävät epävarmuutta osakemarkkinoilla.

Kotimaisista tekijöistä kasvun hiipumista ennakoivat erityisesti rakennusinvestointien pieneneminen sekä kuluttajien luottamuksen kääntyminen laskuun.

– Uusia rakennuslupia on myönnetty tänä vuonna aiempaa vähemmän, mikä ennakoi sekä rakentamisen että kokonaisinvestointien kääntyvän ensi vuonna pakkaselle. Kuluttajien luottamus on edelleen korkealla, mutta sekin on kääntynyt alaspäin, Kiander sanoo.

Viennin kasvu jatkuu vielä ensi vuonna. Syynä ei kuitenkaan ole vientikysynnän kasvu, vaan suurten laivatoimitusten ajoittuminen vuoteen 2019.

Työllisyys kasvanut odotettua nopeammin

Työllisyys jatkaa kasvuaan vielä ensi vuonna, mutta nopeimman kasvun vaihe on siinäkin ohitse.

– Talouden nousukaudella on ollut odottamattoman voimakas vaikutus työllisyyteen, joka on viime vuosina kasvanut enemmän kuin bkt:n nousun perusteella olisi ollut ennakoitavissa. Ilmiön kääntöpuolena on tuottavuuden ja samalla myös reaaliansioiden heikko kehitys. Tämä on yhteinen piirre monille teollisuusmaille 2010-luvuille, eikä sen syitä tunneta vielä kovin hyvin, Kiander arvioi.

Myös työntekijämäärien kehitystä kuvaava Ilmarisen suhdanneindeksi näyttää nopeimman kasvun taittuneen, vaikka kasvu onkin edelleen vahvaa. Kuukausittain julkaistava indeksi seuraa reaaliaikaisesti työntekijämäärien kehittymistä yhteensä 15 000 suomalaisyrityksessä. Elokuussa työntekijämäärät kasvoivat 5,6 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, ja koko alkuvuoden kasvu on 5,9 prosentin tasolla. Viime vuoden huippulukemiin ei kuitenkaan enää ole päästy. Rakennus- ja kuljetusaloilla työntekijämäärien kasvu jäi elokuussa alle 4 prosenttiin.

Heikko syntyvyys varjostaa pitkän ajan näkymiä

Työllisyyden kasvu on parantanut Suomen julkisen talouden tasapainoa nopeasti ja velan kasvu pysähtyy. Vuodesta 2009 alijäämäisenä ollut julkinen talous on ensi vuonna kokonaisuutena tasapainossa.

Pitkällä aikavälillä näkymiä varjostavat väestön ikääntyminen ja syntyvyyden lasku. Tällä hetkellä Suomessa syntyy vähemmän ihmisiä kuin kuolee, mikä on hyvin poikkeuksellista. 2030-luvulla yli 65-vuotiaita tulee olemaan suhteessa työväestöön lähes kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2010.

– Kun jatkossa entistä harvalukuisempi joukko on osa työvoimaa, on entistäkin tärkeämpää panostaa työllisyyteen, työkykyyn ja tuottavuuden parantamiseen. Myös maahanmuutto ja maahanmuuttajien työllistyminen on tärkeää, Kiander muistuttaa.

 

Lue lisää:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 57 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Ilmarisen uudistettu suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui15.4.2024 12:25:04 EEST | Tiedote

Työntekijämäärä laski maaliskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus sekä rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka puolella Suomea. Uudistettuun suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat kattavat nyt valtaosan yksityisestä sektorista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye