Ilmarinen

Ilmarisen työkykyjohtajaksi Kristiina Halonen

Jaa
Ilmarisen työkykyjohtajaksi on nimitetty TkT, KTM Kristiina Halonen. Hänen tehtävänään on johtaa ja kehittää Ilmarisen työkykypalveluja.

Kristiina Halonen siirtyy tehtävään Työterveyslaitoksesta, jossa hän on johtanut Työkyky ja työurat -tutkimus- ja palveluyksikköä. Aiemmin hän on työskennellyt mm. Pertec Consultingissa johtamisen konsulttina, ODUM Oy:n liiketoiminnan kehitysjohtajana, eQ Onlinen henkilöstöjohtajana sekä Kalevala Korun kehitys- ja henkilöstöpäällikkönä. Halonen on väitellyt tohtoriksi Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun tuotantotalouden laitokselta, johtamisen ja työpsykologian laboratoriosta.

Ilmarisessa Halonen vastaa työkykypalveluista ja -tutkimuksesta sekä Parempaa työelämää -palvelujen kehittämisestä.

– Kristiinan pitkä kokemus ja monipuolinen osaaminen vahvistaa Ilmarisen asemaa työkykyjohtamisen edelläkävijänä. Työkyvyttömyysriskin hallinta on keskeinen osa työeläkeyhtiön toimintaa ja laadukkailla työkykyjohtamisen palveluilla tuemme työkykyä, tuottavuutta ja menestystä asiakasyrityksissämme. Hyvinvoiva henkilöstö tekee parempaa tulosta ja on strateginen menestystekijä, siksi työkykyjohtamiseen kannattaa satsata, sanoo Ilmarisen asiakkuusjohtaja Pekka Puustinen.

– Tämä on hieno mahdollisuus päästä rakentamaan yhdessä Ilmarisen työkykyjohtamisen ammattilaisten kanssa entistä vaikuttavampia työkykypalveluja. Lisäksi odotan innolla, että pääsen tekemään Ilmarisen asiakasyritysten kanssa strategista yhteistyötä tuottaaksemme asiakasorganisaatioille lisää työkykyisiä päiviä, Kristiina Halonen sanoo.

Kristiina Halonen aloittaa Ilmarisessa 1.6.2018. Hän on Asiakkuudet ja työkyky -linjan johtoryhmän jäsen ja raportoi tehtävässä asiakkuusjohtaja Pekka Puustiselle.

Lisätietoja:

  • Kristiina Halonen, p. 050 380 3868
  • Pekka Puustinen, asiakkuusjohtaja, p. 040 839 0813

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 57 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye