Ilmarinen

Ilmarisen varatoimitusjohtaja Björkman uusiin tehtäviin

Jaa

Ilmarisen varatoimitusjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen Stefan Björkman siirtyy uusiin tehtäviin. Hän aloittaa Konstsamfundetin toimitusjohtajana syksyllä 2018.

Björkman hoitaa Ilmarisen vt. toimitusjohtajan tehtäviä heinäkuun loppuun asti, jonka jälkeen toimitusjohtajan tehtävät siirtyvät Jouko Pölöselle 1.8. alkaen. 

Ennen Ilmariseen siirtymistä Björkman oli työeläkeyhtiö Eteran toimitusjohtajana vuosina 2014-2017. Etera yhdistyi Ilmariseen vuoden 2018 alussa.

– Kahden yhtiön yhdistyminen ja johdossa tapahtunut siirtymävaihe on sujunut hyvin, ja haluan kiittää siitä koko Ilmarisen henkilöstöä. On ollut ilo olla mukana rakentamassa Suomen johtavaa työeläkeyhtiötä ja uskon, että kehitys jatkuu vahvana Jouko Pölösen johdolla. Olen toiminut viimeiset 12 vuotta finanssialalla, ja uusi kiinnostava työ Konstsamfundetin johdossa antaa nyt mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskunnan muilla alueilla, Björkman sanoo.

Lisätietoja:

vt. toimitusjohtaja Stefan Björkman p. 050 632 19
Ilmarisen viestintä p. 010 284 2570

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme yli 1,1 miljoonaan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on 47 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Sopivaa työtä kaikille – osatyökykyisissä merkittävä hyödyntämätön potentiaali työmarkkinoille15.11.2018 11:00Tiedote

Osatyökykyisten heikosta työllistymisestä aiheutuvan toteutumattoman työpanoksen arvioidaan olevan 1,3 miljardia euroa vuodessa, selviää Ilmarisen laskelmasta. Ilmarisen yhteistyökumppaneineen kokoama Sopivaa työtä kaikille -kokonaisuus tarjoaa tietoa erityisesti työnantajille. Tavoitteena on lisätä tietoa ja edistää osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä.

Postitaloa tyhjennettiin hajun vuoksi - vaaratilanne on ohi9.11.2018 11:59Tiedote

Helsingin Postitalossa levisi perjantaina aamupäivällä remontista aiheutunutta voimakasta hajua, mikä vuoksi pelastuslaitos evakuoi ihmisiä talosta. Kiinteistössä on tehty neljännen kerroksen terassin vedeneristystyötä, jossa on urakoitsijalta saadun tiedon mukaan käytetty Siplast Primer -nimistä eristysainetta. Eristysaineen hajua levisi ilmanvaihdon kautta osaan kiinteistön tiloista. Pelastuslaitos ja poliisi olivat paikan päällä selvittämässä tilannetta. Pelastuslaitoksen mukaan noin 20 henkilöä sai oireita ja heidän tilansa on tutkittu. Tiloihin palaaminen on Pelastuslaitoksen mukaan nyt turvallista. Hajuhaittaa poistetaan tuuletuksella. Toistaiseksi ei ole tiedossa, miksi haju oli päässyt leviämään ilmanvaihtoon. Asian selvittämistä jatketaan. Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Postitalo on Ilmarisen omistama kiinteistö. Lisätietoja: Tomi Aimonen, kiinteistöjohtaja, Ilmarinen, 050 366 7501 Vesa Berg, palomestari, Helsingin pelastuslaitos p. 0500 601 326

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme