Aluehallintovirasto

Ilmastointiputken palanen putosi hissikuilussa työskennelleen kevytyrittäjän päähän – sakkorangaistuksia työturvallisuusrikoksista

Jaa

Pirkanmaan käräjäoikeus on 10.12.2020 tuominnut tamperelaisella rakennustyömaalla päätoteuttajana toimineen rakennusalan yrityksen vastaavan työnjohtajan ja hänen sijaisensa 20 päiväsakon sakkorangaistuksiin. Yrityksen työmaan työnjohtajien esimiehen käräjäoikeus tuomitsi 10 päiväsakon sakkorangaistukseen ja rakennuttajan turvallisuuskoordinaattorin 20 päiväsakon sakkorangaistukseen.

Käräjäoikeuden käsiteltävänä oli elokuussa 2018 yhteisellä rakennustyömaalla hissiasennustyötä tehneelle kevytyrittäjälle sattunut työtapaturma. Kevytyrittäjä oli ollut hissikuilun pohjalla suorittamassa hissin asennukseen liittyviä työtehtäviä, kun kolme kerrosta ylempänä työssä olleelta ilmastointiasentajalta putosi epähuomiossa ilmastointiputken pala hissikuiluun osuen kevytyrittäjää päähän. Hissitöiden alkaessa työmaan vastaava työnjohtaja oli juuri jäänyt lomalle ja hänen sijaisenaan toiminut työnjohtoharjoittelija oli siirtynyt työmaalle työnjohtotehtäviin.

Käräjäoikeus totesi työmaan vastaavan työnjohtajan tunnustuksen myötä tämän laiminlyöneen kirjallisen putoamissuojausta koskevan suunnitelman laatimisen. Suunnitelman puuttumisen vuoksi vastaava työnjohtaja oli laiminlyönyt myös panna täytäntöön, toteuttaa ja seurata mainitun suunnitelman. Lisäksi käräjäoikeus katsoi, ettei vastaava työnjohtaja ollut riittävällä tavalla huolehtinut työpaikalla toimivien työnantajien ja työnsuorittajien toimintojen yhteensovittamisesta hissin asentamistyöhön liittyen. Eri tasoilla samanaikaisesti tehtävää työtä ei ollut yhteensovitettu niin, että ylhäältä mahdollisesti putoavasta tavarasta aiheutuva vaara olisi torjuttu. Tätä yhteensovittamista olisi tullut suunnitella ennen hissityön alkamista ja siten ennen vastaavan työnjohtajan vuosilomaa.

Käräjäoikeus totesi vastaavan työnjohtajan sijaisena toimineen työnjohtajan olleen vastuussa siitä, ettei hissikuilussa ollut riittävää suojausta putoavilta esineiltä. Lisäksi käräjäoikeus katsoi hänen laiminlyöneen huolehtia riittävällä tavalla työpaikalla toimivien työnantajien ja työnsuorittajien toimintojen yhteensovittamisesta ja työolojen jatkuvasta seurannasta. Käräjäoikeuden mukaan sattunut tapaturma olisi voitu estää tarkkailemalla työympäristöä ja yhteensovittamalla työt eri tavoin taikka toteuttamalla suojaus.

Käräjäoikeus katsoi työmaan työnjohtajien esimiehen laiminlyöneen valvoa työturvallisuusmääräysten noudattamista alaisessaan työssä. Käräjäoikeuden mukaan hänellä olisi ollut mahdollisuus havaita kirjallisen esineiden putoamissuunnitelman puuttuminen. Laiminlyönti johti siihen, että kyseisellä työmaalla laiminlyötiin noudattaa työturvallisuusmääräyksiä edellä kuvatulla tavalla.

Lisäksi käräjäoikeus totesi rakennuttajan turvallisuuskoordinaattorin laiminlyöneen varmistaa, että päätoteuttaja on tehnyt rakennustöiden turvallisuutta koskevan suunnitelman, ja että suunnitelmassa on määräykset myös putoavien esineiden estämisestä. Se, että turvallisuuskoordinaattori oli laatinut työmaalle työturvallisuusasiakirjan, ei poistanut hänen velvollisuuttaan varmistua siitä, että päätoteuttaja on laatinut putoamissuojaussuunnitelman.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa, että pääurakoitsijan vastuulla on huolehtia kaikkien yhteisellä työmaalla työskentelevien turvallisuudesta. Pääurakoitsijan vastuulla on siten huolehtia töiden yhteensovittamisen lisäksi siitä, että tarvittavat suojaukset suunnitellaan ja toteutetaan. Lisäksi työsuojeluviranomainen korostaa, että päätoteuttajalta edellytetyssä turvallisuussuunnittelussa on kiinnitettävä huomiota nimenomaan kyseisellä työmaalla esiintyviin vaaroihin, eikä yleisten työturvallisuusoppaiden voida katsoa täyttävän rakennusturvallisuusasetuksessa tarkoitettujen työturvallisuussuunnitelmien edellytyksiä. Suunnitelmien toteuttamisessa ja töiden yhteen sovittamisessa on otettava huomioon myös työmaan eläminen eri työvaiheiden edetessä.

Pirkanmaan käräjäoikeuden asia nro R 20/149326

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lakimies Sari-Anne Salminen, 0295 018 682, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto
Aluehallintovirasto



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto

Regionförvaltningsverket i Södra Finland utredde beredskapen inför coronapandemin hos kommuner och samkommuner inom social- och hälsovården22.1.2021 12:00:00 EETTiedote

Inom social- och hälsovården har man förberett sig på att coronapandemin eskalerar, men det har funnits skillnader t.ex. i fråga om erhållandet av testresultat och spårning av infektioner. De största orosmomenten hänför sig till att omsorgs- och vårdpersonalen insjuknar och att sjukdomen sprids till vårdhem. Uppgifterna framgår av en färsk rapport.

Sammankomstbegränsningarna i Päijänne-Tavastland förlängs till 15 februari – tillställningar med över 10 personer förbjudna, även mindre bör undvikas21.1.2021 13:01:00 EETTiedote

Södra Finland Enligt den bedömning som Päijänne-Tavastlands sjukvårdsdistrikts regionala coronasamordningsgrupp gjort är de nuvarande sammankomstbegränsningarna nödvändiga i distriktet även under de kommande veckorna. Regionförvaltningsverket i Södra Finland förlänger begränsningarna av offentliga tillställningar och allmänna sammankomster i Päijänne-Tavastland sjukvårdsdistrikts område till och med den 15 februari 2021. Det är skäl att undvika alla sammankomster alltid då det är möjligt.

Päijät-Hämeen kokoontumisrajoitukset jatkuvat 15.2. asti – yli 10 hengen tilaisuudet kielletty, pienempiäkin tulisi välttää21.1.2021 13:00:00 EETTiedote

Etelä-Suomi Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueellisen koronakoordinaatioryhmän arvion mukaan nykyiset kokoontumisrajoitukset ovat alueella tarpeen myös tulevina viikkoina. Etelä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskevia rajoituksia 15.2.2021 asti. Kaikkia kokoontumisia on syytä välttää aina kun se on mahdollista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme