Finanssiala ry

Ilmastoystävällistä rahastosijoittamista on tarjolla jo nyt

Jaa

Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi kannattaa valtiovarainministeri Katri Kulmunin ehdotusta hillitä ilmastonmuutosta rahastosijoittamisella. Kulmuni osuu naulan kantaan todetessaan, että kansalaisille pitää tarjota lisää houkuttelevia ja kestäviä sijoituskohteita.

Kulmuni on esittänyt perustettavaksi valtion ilmastorahastoa, jolla tuettaisiin suomalaisen teollisuuden vihertymistä, päästöjen vähentämistä sekä uutta ilmastoystävällistä teknologiaa. Rahastoon voisivat sijoittaa ministerin mielestä myös kansalaiset.

”Rahoituksen kohdentaminen talouden vihertymiseen on tärkeää. Kansalaisten rahastosijoittamisen yhdistämistä valtiolliseen rahastoon on syytä tarkoin harkita ja miettiä, että onko se tarpeen. Miljoona suomalaista sijoittaa jo tänä päivänä finanssialan toimijoiden tarjoamiin sijoitusrahastoihin. Näiden rahastojen kautta on jo mahdollista sijoittaa kestäviin kohteisiin,  ja jatkossa meillä on tarjolla entistä enemmän esimerkiksi ilmastoystävällisiä rahastoja”, toteaa Kauppi.

Kaupin mukaan ilmastoystävällisten rahastojen toimintaa tukee entisestään EU:ssa saatu sopu kestävän yritystoiminnan kriteereistä.

”Monet muutkin kestävän rahoituksen EU-hankkeet tukevat vihreää rahastosijoittamista, kunhan niiden sisältö määritellään oikein. Tulevaisuudessa esimerkiksi kestäviin kohteisiin sijoittaville rahastoille on mahdollista saada EU:n ympäristömerkki. Rahastojen toiminnalle ja markkinoinnille on olemassa muutenkin selkeät EU:n laajuiset pelisäännöt.”

Kauppi toivoo, että suomalaisten sijoitusrahastojen toimintaa ei vaikeuteta esimerkiksi institutionaalisille sijoittajille kaavailulla osinkojen uudella lähdeverolla.

”On tärkeää, että sen mahdolliset vaikutukset selvitetään tarkoin, kuten hallitusohjelmassa on luvattu. Lähdevero saattaisi pienentää rahastojen mahdollisuutta tukea kestävää kehitystä, ja sillä olisi vaikutusta miljoonan suomalaisen rahastosijoittajan tuottoihin. Rahastosijoittaminen on koko kansan harrastus: 39 prosenttia sijoittajista on työväestöä tai alempia toimihenkilöitä.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4200http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Finanssiala tarjoaa kymmenille opettajille harjoittelupaikkoja – Yritysten ja oppilaitosten yhteistyötä tarvitaan28.2.2020 13:31:25 EETTiedote

Finanssiala on tarjonnut opettajille kymmeniä harjoittelupaikkoja alan yrityksissä viime syksyn aikana. Finanssitietojen päivitys -harjoittelussa finanssialaa opettavat opettajat pääsevät yrityksiin päivittämään tietojaan nykypäivän finanssialan työstä. Hiljan alkanut yhteistyö on esimerkki yritysten ja oppilaitosten välisestä yhteistyöstä, jota soisi olevan enemmän. Tänään julkaistun palvelualojen yhteisen osaajabarometrin mukaan yli puolet palvelualojen yrityksistä kokee, etteivät oppilaitokset ole aktiivisia yritysten suuntaan.

Uusi Talousguru Kaius Kumpulainen: ”Erityisesti rahapolitiikka lähellä sydäntä”26.2.2020 17:19:35 EETTiedote

Lukiolaisten vuoden 2020 Talousguru-kilpailun voitti Kaius Kumpulainen Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta. Kilpailun toiseksi tuli Matias Mäkiranta Tampereen lyseon lukiosta ja kolmanneksi Olavi Kaskisaari Jyväskylän normaalikoulusta. Parhaan väittelijän palkinnon sai Joel Vanhanen Etelä-Tapiolan lukiosta Espoosta. Loppukilpailussa pohdittiin sitä, mitkä tekijät vaikuttavat tuloeroihin yhteiskunnassa ja millaisia seurauksia niillä on.

Vastuullinen sijoittaminen nosteessa erityisesti nuorten ja ikäihmisten keskuudessa14.2.2020 09:00:00 EETTiedote

Vastuullinen sijoittaminen kiinnostaa suomalaisia osake-, rahasto- ja vakuutussijoittajia. Noin puolet yksityissijoittajista kertoo olevansa kiinnostunut seuraamaan sijoitustensa tuoton lisäksi niiden vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan. Yli puolet olisi lisäksi valmis tyytymään maltillisempaan tuottoon lyhyellä aikavälillä, jos vähäpäästöisistä sijoituksista voisi odottaa parempia tuottoja vaikkapa kymmenen vuoden päästä. Tiedot käyvät ilmi Finanssiala ry:n Norstat Oy:ltä tilaamasta kyselytutkimuksesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme