Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Ilmoittaudu tammikuussa alkaville liikuntakursseille 13.12.

Jaa
Tammikuussa alkavalla kevätkaudella on tarjolla jälleen runsaasti ohjattua liikuntaa ympäri Helsinkiä. Viikoittain on yli tuhat liikuntaryhmää, ja monipuolisesta tarjonnasta pääsevät nauttimaan lapset ja nuoret, aikuiset, seniorit sekä erityisryhmät. Kevään 2018 liikuntakursseille ilmoittautuminen alkaa 13.12.2017.
Liikuntakursseja järjestetään kaikille helsinkiläisille: lapsille, nuorille, aikuisille, senioreille ja erityisryhmille. Kuvat: Helsingin kaupunki
Liikuntakursseja järjestetään kaikille helsinkiläisille: lapsille, nuorille, aikuisille, senioreille ja erityisryhmille. Kuvat: Helsingin kaupunki

Liikuntakurssit starttaavat 8. tammikuuta. Lapsille on mm. uimakouluja sekä moto- ja temppujumppia. Alakouluikäisille suunnatusta EasySport-toiminnasta löytyy esimerkiksi luistelu- ja kiekkokouluja, mailapelejä, sirkusta ja tanssia.
Työikäisille, erityisryhmille ja senioreille löytyy monipuolisia jumppia niin liikuntasalissa kuin uima-altaissakin. Työikäisille järjestetään myös uimakouluja, ja senioreille ohjattua kuntosaliharjoittelua sekä kuntosalin starttikursseja.

Ilmoittautuminen sähköisesti tai soittamalla
Kurssitarjonta, hinnat ja ilmoittautumisohjeet löytyvät Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin kotisivulla asiointi.hel.fi ja Helsingin liikuntapalveluiden nettisivuilta osoitteesta hel.fi/liikuntakurssit.

Kevään 2018 liikuntakurssien ilmoittautumisajankohta on keskiviikkona 13.12.2017 seuraavan porrastetun aikataulun mukaan:
klo 15.00 alkaen jumppakortit ja muu työikäisten ja senioreiden toiminta
klo 16.00 alkaen EasySport ja muu lastentoiminta
klo 16.30 lasten uimakoulut, Itäkeskuksen ja Pirkkolan uimahalli
klo 17.30 lasten uimakoulut, Yrjönkatu ja Jakomäen uimahalli

Kursseille voi ilmoittautua osoitteessa asiointi.hel.fi, tai keskiviikkona 13.12. puhelimitse puh. 09 310 28858.

Mahdollisia vapaita paikkoja voi tiedustella torstaista 14.12. alkaen arkisin kello 9.00–15.00 seuraavista puhelinnumeroista 09 310 87501, 09 310 87205, 09 310 87913, 09 310 87858.

Avainsanat

Kuvat

Liikuntakursseja järjestetään kaikille helsinkiläisille: lapsille, nuorille, aikuisille, senioreille ja erityisryhmille. Kuvat: Helsingin kaupunki
Liikuntakursseja järjestetään kaikille helsinkiläisille: lapsille, nuorille, aikuisille, senioreille ja erityisryhmille. Kuvat: Helsingin kaupunki
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika

Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso sekä hallinnosta. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye