Jyväskylän yliopistoJyväskylän yliopisto

Ilmoittautuminen kesäopintoihin avattu

Jaa
Avoimen yliopiston kesän opintotarjonta on julkaistu ja ilmoittautuminen opintoihin on käynnistynyt Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen verkkosivuilla.
(pixabay)
(pixabay)

Avoimessa yliopistossa voi opiskella kesällä useiden eri alojen opintoja. Valikoimassa on monipuolisesti erilaisia kasvatustieteellisiä aineita, kuten aikuiskasvatustiedettä, erityispedagogiikkaa, varhaiskasvatusta ja nuorisotutkimusta. Avoimen yliopiston suosituimpiin kuuluvaa ainetta kasvatustiedettä voi opiskella sekä perus- että aineopintojen osalta. Tarjolla on myös opintokokonaisuuksia psykologiasta ja sosiaalityöstä.

Tietotekniikasta kiinnostuneiden on mahdollista päivittää osaamistaan itsenäisesti suoritettavien Tietokone ja tietoverkot työvälineenä- kurssin ja Web-julkaiseminen – kurssin avulla.

Opinnot ovat kaikille avoimia, ja niitä voi suorittaa joustavasti etäopiskeluna. Opiskelija voi valita joko yksittäisiä jaksoja tai laajempia kokonaisuuksia. Pohjakoulutusvaatimuksia ei ole, ja kesän opintoihin kaikki ilmoittautuneet mahtuvat useimmiten mukaan.

Avoimessa yliopistossa voi aloittaa myös tutkintotavoitteisen opiskelun keväällä tai kesällä. Monen yliopistokeskuksessa maisteritutkintoa tekevän opiskelijan opintopolku on alkanut avoimessa yliopistossa. Avoin yliopisto tarjoaa tutkintotavoitteisille opiskelijoille perusopinnot, aineopinnot sekä sivuaineet. Myös tutkintoon tarvittavat viestintä- ja kieliopinnot sekä yleisopinnot voi suorittaa avoimessa yliopistossa. Vaikkapa välivuotta viettävän nuoren on mahdollista käyttää aikansa hyödyksi suorittaen opintoja jo ennen yliopistoon pyrkimistä.

Opiskele missä ja milloin tahansa

Miltei kaikkia oppiaineita voi opiskella itsenäisesti oman aikataulun mukaan – opiskelu on mahdollista missä ja milloin tahansa. Verkossa opiskelu on joustava ja aikuisille mielekäs tapa oppia uutta, syventää osaamista ja päivittää työelämässä tarvittavia taitoja. Opiskelu ei rajoitu perinteisiin lukuvuosiin, vaan opintoja voi työstää ympäri vuoden.

Moniin avoimen yliopiston opintoihin on jatkuva ilmoittautuminen. Koko opintotarjonta ja aikataulut löytyvät verkkosivuilta www.chydenius.fi/avoinyliopisto.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sari Lehto, sari.lehto@chydenius.fi,+358 40 5955 329

Kuvat

(pixabay)
(pixabay)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on monitieteinen, Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen muodostama yliopistokeskus, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on aikuisille suunnatun yliopistollisen opetuksen ja oppimisen edelläkävijä sekä kansainvälisesti ja alueellisesti verkottunut tutkimuskumppani.
www.chydenius.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Kvanttipäivässä pääsi testaamaan kvanttitietokoneen simulaattoria - tutkijan mukaan kvanttiteknologiaa on 10 vuoden päästä käytössä monessa paikassa19.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopistossa juhlistettiin kansainvälistä kvanttipäivää 12.4. Resonate-tapahtumassa, jossa oli mahdollista tutustua kvanttiteknologian tutkimukseen, testata kvanttitietokoneen simulaattoria ja pelata kvanttifysiikkaa hyödyntäviä pelejä. Informaatioteknologian tiedekunnan professori Teiko Heinosaaren mukaan kvanttiteknologian sovelluksia tullaan näkemään käytössä usealla eri alalla luultavasti seuraavan 10 vuoden aikana.

Paikallaanolo kuormittaa nuoren sydäntä - Reippaalla ja rasittavalla liikunnalla ehkäistään sydänsairauksia15.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsas paikallaanolo ja vähäinen liikunta lapsuudesta saakka kuormittavat sydäntä nuoruudessa. Korkea sydämen kuormitus ennustaa sydämen vajaatoimintaa ja muita sydänsairauksia. Tulosten valossa erityisesti reippaan ja rasittavan liikunnan lisääminen lapsuudesta alkaen on tärkeää sydämen toimintahäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye