Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Ilo yltää kaikkialle – Särkänniemi ja Tays suunnittelevat Taysin lasten ja nuorten keskukseen huvipuistoa

Jaa

Särkänniemi ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen ja aloittavat yhteistyön huvipuistoympäristön kehittämiseksi Tampereen yliopistollisen keskussairaalan uuteen lasten ja nuorten keskukseen. Särkänniemi ja Tays sopivat yhteisestä halusta toteuttaa asian, kunhan se teknisesti ja toiminnallisesti osoittautuu mahdolliseksi. Laatuaan ensimmäinen huvipuistoympäristö sairaalaan on tarkoitus avata vuonna 2020.

Tampereen Särkänniemi Oy ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri aloittavat Ilo yltää kaikkialle -projektin, jonka tavoitteena on luoda huvipuistomainen ympäristö Taysin tulevaan lasten ja nuorten keskukseen. Projektin tarkoituksena on tuottaa iloa ja perheiden iloista yhdessäoloa myös sellaisiin elämänvaiheisiin, joissa lapsella ei ole mahdollisuutta lähteä vierailemaan sairaalan ulkopuolella.

”Haluamme rakentaa paikan, jossa lapsipotilaat voivat yhdessä läheistensä kanssa irtaantua hetkeksi potilasarjesta ja päästää seikkailunhalun ja mielikuvituksen valloilleen”, kertoo Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä.

Hauskanpitoa ilman rajoitteita

Sairaalahuvipuistosta on tarkoitus tulla paikka seikkailemiseen, pelailuun ja leikkimiseen, ja siellä voi viettää myös vaikkapa pienen potilaan syntymäpäiväjuhlia. Alue on suunnattu lapsipotilaille, heidän läheisilleen sekä lapsille, jotka vierailevat läheistensä luona sairaalassa. Huvipuistoa voivat käyttää tukikohtanaan myös sairaalaklovnit ja sairaalan muut esiintyjät.  Lisäksi huvipuiston jännittävä ja iloinen maailma voi tulla myös potilaan saavutettavaksi osastolle. Huvipuiston pääkohderyhmä ovat erityisesti 3–10-vuotiaat lapset.

”Ajatus on rakentaa monipuolinen kokonaisuus niin, että lapsen ikä ja fyysiset kyvyt eivät rajaisi hauskanpitoa. Perinteisiä kyydissä istuttavia huvilaitteita alueelle ei tuoda, vaan sisällöt perustuvat seikkailullisuuteen ja yllätykselliseen itse tekemiseen”, Särkänniemen kehitysjohtaja Ville Aarresuo kertoo.

”Erilaisten ratojen, lelujen ja pelien lisäksi aiomme hyödyntää esimerkiksi virtuaaliteknologiaa, joka mahdollistaa seikkailujen kokemisen jopa vuoteesta poistumatta.”

Tays innoissaan yhteistyöstä

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on yhteistyöstä innoissaan.

”Tays on jo nyt laadullisesti Suomen johtavia sairaaloita. Särkänniemen kanssa toteutettava hanke on kuitenkin taas jotain aivan uutta. Ilo yltää kaikkialle -hanke antaa mahdollisuuden irtaantua arjesta ja tuottaa ilon kokemuksia, jotka ovat kaikille lapsille tärkeitä”, kehitysjohtaja Isto Nordback kertoo.

”Me haluamme olla mukana mahdollistamassa myös näitä hetkiä lapsille.”

Sairaalahuvipuisto sijoittuu alustavan pohdinnan mukaan hyvin saavutettavaan paikkaan tulevan pääaulan välittömään läheisyyteen, mutta tämäkin asia tarkentuu varsinaisen suunnittelun käynnistyessä. Projekti käynnistyy selvitysvaiheella, jossa kartoitetaan tekniset vaatimukset ja toteuttamiskelpoisuus.

Huvittelu sairaalahuvipuistossa on asiakkaille maksutonta.

Lisätietoja


Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Tays, www.pshp.fi
Kehitysjohtaja Isto Nordback, puh. 050 5911458, isto.nordback(at)pshp.fi
Etupiha-hankkeen projektin johtaja Jarko Keivaara, puh.050 373 2922, jarko.keivaara(at)pshp.fi
Lastentautien vastuualue, vastuualuejohtaja Marja-Leena Lähdeaho, puh. 03 311 67722, marja-leena.lahdeaho(at)pshp.fi

Tampereen Särkänniemi Oy, www.sarkanniemi.fi
Toimitusjohtaja Miikka Seppälä, puh. 0207 130 201, miikka.seppala(at)sarkanniemi.fi
Kehitysjohtaja Ville Aarresuo, puh. 0207 130 306, ville.aarresuo(at)sarkanniemi.fi
Viestintä- ja HR-johtaja Tiina Mörttinen, puh. 0207 130 211, tiina.morttinen(at)sarkanniemi.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Teiskontie 35, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy, Fimlab Laboratoriot Oy ja FinnMedi Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Koko perheen Ylisfestarit Nokian Pitkäniemessä la 11.8. klo 13-191.8.2018 12:50Tiedote

Lauantaina 11.8. klo 13-19 Nokian Pitkäniemessä järjestettävä Ylisfestarit tarjoaa tänäkin vuonna kovatasoista musiikkia päihteettömässä ympäristössä. Esiintyjinä ovat mm. Jannika B, Happoradio, Kotiteollisuus sekä Danny ja Erika. Ylisfestarit on voittoa tavoittelematon tapahtuma, jonka järjestävät Tampereen yliopistollisen sairaalan kehitysvammahuollon ja psykiatrian toimialueet. Tapahtuma järjestetään jo 19. kertaa, ja paikalle odotetaan noin 5000 festarikävijää. "Ylisfestarit on muodostunut jo perinteeksi ja löytänyt paikkansa kesätapahtumien joukossa. Muista festareista meidät erottaa päihteettömyys. Olemme kaikille avoin koko perheen tapahtuma”, kertoo Taysin kehitysvammahuollon osastonhoitaja Jyrki Borenius. Festareille kannattaa tulla julkisilla kulkuvälineillä tai kimppakyydeillä, sillä parkkipaikkoja on rajallisesti. Tampereen keskustasta pääsee paikalle linja-autolla numero 29A, joka ajaa festaripäivänä vakiovuorojen lisäksi ylimääräisiä vuoroja Keskustorin ja Pitkäniemen väl

Alkionsiirrot onnistuvat Taysissa parhaiten Suomessa18.6.2018 14:54Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreimpien lapsettomuushoitotilastojen mukaan tuoreiden alkioiden siirrot onnistuvat Taysissa parhaiten koko Suomessa. Taysissa 31 prosenttia omilla sukusoluilla tehdyistä tuoreiden alkioiden siirroista johtaa synnytykseen. Koko Suomen keskiarvo on 24 prosenttia. Myös pakastetuilla alkioilla tehdyt siirrot onnistuvat Taysissa keskimääräistä paremmin. THL.n vertailussa ovat mukana sekä julkiset että yksityiset lapsettomuusklinikat. Taysin hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikka vastaa kolmanneksesta koko Suomen julkisen sektorin lapsettomuushoidoista. Poliklinikan ylilääkäri Helena Tinkanen sanoo, että merkittävimmät syyt Taysin tulokselliseen toimintaan ovat tiivis yhteistyö keskussairaaloiden kanssa sekä ammattitaitoinen ja kokenut henkilökunta. Myös vuonna 2016 aloittanut uusi IVF-laboratorio on osoittautunut erinomaiseksi. Tays toimii tiiviissä yhteistyössä erityisesti Vaasan, Seinäjoen, Kanta-Hämeen ja Satakunnan keskussairaaloiden kanssa. Potilaid

Vanhat diagnostiset näytteet nyt Tampereen Biopankissa12.6.2018 08:48Tiedote

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on siirtänyt vanhoja patologian ja genetiikan diagnostisia näytekokoelmia ja niihin liittyviä tietoja Tampereen Biopankkiin 5.6.2018. Siirto koskee noin 400 000 henkilön niin sanottuja vanhoja näytteitä, jotka on otettu hoidon tai tutkimuksen yhteydessä ennen biopankkilain voimaantuloa 1.9.2013. Yhteensä näytteitä on noin 3,4 miljoonaa. Ne muodostuvat muun muassa veri- ja kudosnäytteistä. Näytteitä tutkimukseen ja hoitomenetelmien kehittämiseen Nykyaikainen terveystieteellinen ja lääketieteellinen tutkimustyö tarvitsee usein suuria näytekokoelmia. Potilaiden sairauksien selvittämisen ja hoidon yhteydessä otettujen näytteiden siirto biopankkiin edistää merkittävästi lääketieteellistä tutkimusta sekä diagnostiikan ja hoitomenetelmien kehittämistä. Lisäksi näytteiden tutkimuksellinen arvo kasvaa, mitä enemmän näytteisiin on yhdistettävissä tietoja. Näytekokoelman siirrolla pyritään saamaan näytteet ja niihin liittyvät tiedot sujuvammin tutkijoiden käyttöön. –

Sairaanhoitopiirin tietoliikenne katkesi yöllä runkokytkinvikaan29.5.2018 10:20Tiedote

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä oli maanantain ja tiistain välisenä yönä laaja tietoliikennehäiriö. Tietoliikenne ei toiminut Taysin, Coxan, Tays Sydänsairaalan ja Fimlab Laboratorioiden toimipisteissä kello 21-03. Tietojärjestelmien toiminnassa on edelleen lieviä yksittäisiä häiriöitä. Tietoliikennehäiriö johtui runkokytkimessä ilmenneestä viasta. Viallinen runkokytkin häiritsi toisen runkokytkimen toimintaa. Viallisen kytkimen poistaminen tietoliikenneverkosta korjasi tilanteen. Varsinaisen kytkimen vaurioitumisen syytä ei vielä tiedetä. Tietoliikennekatko vaikeutti erityisesti päivystyksen toimintaa. Tays Ensiapu Acutassa tilanne oli rauhallinen mutta potilaita oli paljon. Hoito ja lääkitseminen hidastuivat mutta potilaiden henkeä tai terveyttä uhanneita vaaratilanteita ei ole tiedossa. Röntgenkuvia ei saatu siirrettyä, sen sijaan kuvat piti käydä katsomassa kuvantamisyksikössä. Osa aulassa odottavista potilaista poistui lääkärin arvion jälkeen kotiin. Tietoliikennehäiriö vaikutti m

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme