Avidly Oyj

Ilona Karlsson Avidlyn jatkuvista palveluista vastaavaksi johtajaksi

Jaa

Ilona Karlsson on nimitetty 1.3.2019 alkaen Avidlyn Suomen johtoryhmään nimikkeellä Vice President, Marketing as a Service. Hän tulee uudessa roolissaan kehittämään markkinoinnin jatkuvan palvelun Marketing as Service -toimintamallia.

Ilona Karlsson, Avidlyn uusi jatkuvista markkinoinnin palveluista vastaava johtaja
Ilona Karlsson, Avidlyn uusi jatkuvista markkinoinnin palveluista vastaava johtaja

Karlsson on toiminut viimeiset kolme vuotta Avidlyn jatkuvia markkinointipalveluita toteuttavan  studio-yksikön vetäjänä. Hän on ollut keskeisessä roolissa, kun yhtiöön on kehitetty ketteriä toimintamalleja, jotka perustuvat läpinäkyvään, jatkuvasti arvoa tuottavaan etenemiseen, datasta oppimiseen ja yhdessä asiakkaan kanssa toimimiseen. Ilona on myös valmentanut sekä asiakkaita että oman talon väkeä ketterän markkinoinnin toimintamalleihin.

“Ilonan nimitys vahvistaa keskeistä strategista tavoitettamme tuottaa asiakkaillemme markkinointia jatkuvana palveluna. Uskomme Avidlyssa kumppanuuteen, jossa meillä on vahva ymmärrys asiakkaidemme liiketoiminnasta ja pystymme modernin markkinoinnin keinoin auttamaan asiakkaitamme kasvamaan ja menemään eteenpäin”, sanoo yhtiön operatiivinen johtaja Teea Björklund.  

Uudessa roolissaan Karlsson tulee keskittymään täysimääräisesti Avidlyn jatkuvan palvelun toiminnan eteenpäin viemiseen. Hänen tehtävänään on ketterien toimintamallien jalkauttaminen entistäkin vahvemmin organisaatioon ja asiakastyöhön sekä niiden kehittäminen edelleen. Kehitystyötä on tarkoitus tehdä yhdessä asiakkaiden kanssa.

“Meillä on jo runsaasti kokemusta siitä, mikä ketterässä markkinoinnissa toimii ja mikä ei. Tavoitteenamme onkin löytää riittävän joustavat toimintamallit, jotka vastaavat parhaiten kulloisenkin asiakkaan tilanteeseen ja tukevat luovan tiimin toimintaa. Toisaalta haluamme ottaa asiakkaat mukaan muutosmatkalle ja auttaa heitäkin viemään toimintaansa uudelle tasolle”, sanoo Karlsson.

Uuden toimenkuvan myötä Avidly haluaa kasvattaa asiakkuuksia jatkuvan markkinoinnin palvelujen alueella. Tällä hetkellä noin 40 % liikevaihdosta tulee jatkuvista palveluista. Karlsson tulee vastaamaan tällä alueella myös keskeisistä omista asiakkuuksista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilona Karlsson, Vice President, Marketing as a Service, puh. +358 45 636 2659, ilona.karlsson@avidlyagency.com

Teea Björklund, operatiivinen johtaja, puh. +358 50 384 2653,, teea.bjorklund@avidlyagency.com

Kuvat

Ilona Karlsson, Avidlyn uusi jatkuvista markkinoinnin palveluista vastaava johtaja
Ilona Karlsson, Avidlyn uusi jatkuvista markkinoinnin palveluista vastaava johtaja
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Avidly Oyj
Avidly Oyj
Konepajankuja 1
00510 HELSINKI

010 231 9000https://www.avidly.fi

Avidly (aiemmin Zeeland Family) on Suomen johtava markkinoinnin palvelutoimisto ja johtava Pohjoismainen markkinoinnin automaatioyhtiö, joka on listattu Nasdaq First North -markkinapaikalla Helsingissä. Synnytämme kasvun mahdollisuuksia, jotka vievät asiakkaitamme eteenpäin. Toteutamme tätä tehtävää noin 250 henkilön voimin, neljässä maassa, 16 toimipisteessä. www.avidly.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avidly Oyj

Markkinointitoimisto Avidly ryhtyy tekoihin paremman huomisen puolesta – ehdotuksia teemasta haetaan yleisöltä17.1.2019 09:43:13 EETTiedote

Markkinoinnin palvelutoimisto Avidly haluaa muuttaa huomista paremmaksi konkreettisilla teoilla. Yhtiö julkaisee #tomorrowbono-ohjelman, jossa ihmiset saavat ehdottaa, mikä asia Suomessa kaipaisi muutosta tai säilyttämistä. Valittavalle kohteelle Avidly lupaa veloituksetta työaikaansa, huomiota ja väsymätöntä ponnistelua muutoksen aikaansaamiseksi.