Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja KongressikeskusTurun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Infra-alan investointitarve ei ole vähentynyt – Yhdyskuntatekniikka 2021 Turussa tarjoaa tietoa julkisille hankkijoille

Jaa

Yhdyskuntatekniikka 2021 järjestetään Turussa 13.–14.10.2021.

Koronapandemiasta huolimatta yhdyskuntatekniikan investointien tarpeet eivät ole vähentyneet. Yhteiskunnan ydinpalvelut ovat toimineet ja niitä on kehitetty koko korona-ajan.

Suomen suurimpaan infra-alan näyttely- ja seminaaritapahtumaan kannattaa tulla paikan päälle tutustumaan alan kehitykseen ja uutuuksiin. Tapahtuma on kerännyt alan osaajat koolle säännöllisesti vuodesta 1983 lähtien.

Teemana vastuullisuus - tulethan tapahtumaan terveenä!

Tapahtuman teemana on vastuullisuus. Järjestäjät selvittävät tapahtuman CO2-päästöt. Messubussi 100 liikennöi Turun keskustan ja Messukeskuksen välillä tapahtuman ajan. Yhdyskuntatekniikassa terveysturvallisuus on huomioitu. Tapahtumaa varten on laadittu koronalinjaus, jota päivitetään tilanteen kehittymisen ja viranomaisohjeistuksen muutosten myötä. Mikäli tulijalla ei ole täyttä rokotesuojaa koronavirusta vastaan, voi tapahtuman piha-alueella olevassa teltassa tehdä omakustanteisen pikatestin.

Paikalla infra-alan keskeiset toimijat

Näytteilleasettajiksi on ilmoittautunut lähes 190 yritystä ja organisaatiota. Osastot täyttävät kolme näyttelyhallia ja edustavat koko infra-alaa: energiahuoltoa, jäte- ja ympäristöhuoltoa, liikenne- ja alueinfraa, vesihuoltoa, koneita, laitteita ja varusteita sekä mittaus-, tutkimus- ja muita palveluita.

Tietoiskuja, kilpailutuotteita ja seminaareja

Näyttelyvieraat voivat näyttelyosastoihin tutustumisen lomassa seurata A-hallin tietoiskualueella pidettäviä näytteilleasettajien tietoiskuja ja B-hallin Mediakirjastossa mm. YT21 Uutuustuote -kilpailun esittelyvideoita. Näyttelyä järjestävien järjestöjen seminaarit ja koulutustilaisuudet kokoavat paikalle infra-alan asiantuntijoita. Näyttelyn yhteydessä järjestetään mm. "Vähäliikenteisten teiden poliittinen aamupäivä", jonka yhteydessä eduskunnan liikennevaliokunnan puheenjohtajalle luovutetaan vetoomus vähäliikenteisten teiden puolesta.

Maksuton sisäänpääsy

Näyttelyvieraille sisäänpääsy on maksuton, mutta edellyttää rekisteröitymistä kävijäksi. Etukäteen rekisteröityneille lähetetään sisäänpääsyyn tarvittava nimikortti sähköpostiin tapahtumaa edeltävällä viikolla.

Tapahtumaan, sen ohjelmaan ja koronalinjauksiin voi tutustua osoitteessa www.yhdyskuntatekniikka.fi. Samalla voi rekisteröityä kävijäksi.

Näyttelyn järjestää viisi alan keskeistä järjestöä: https://yhdyskuntatekniikka.fi/fi/tietoa-tapahtumasta/jarjestajat

Media on tervetullut näyttelyyn ja sen oheistapahtumiin!

Lisätietoja:

Näyttelypäällikkö Anna-Maija Hallikas, puh. 044 553 5263, anna-maija.hallikas@yhdyskuntatekniikka.fi 

Näyttelyn johtaja Mika Rontu, puh. 050 309 8470, mika.rontu@yhdyskuntatekniikka.fi

 

Yhteyshenkilöt

Näyttelypäällikkö Anna-Maija Hallikas, puh. 044 553 5263, anna-maija.hallikas@yhdyskuntatekniikka.fi


Näyttelyn johtaja Mika Rontu, puh. 050 309 8470, mika.rontu@yhdyskuntatekniikka.fi

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Messukentänkatu 9-13
20210 Turku

Vaihde (02) 337 111https://www.turunmessukeskus.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Kädentaitomessut Turun Messukeskuksessa tulevana viikonloppuna13.3.2024 10:25:39 EET | Tiedote

Varsinaissuomalaisten käsityön ystävien paljon odottama tapahtuma palaa välivuoden jälkeen Turun Messukeskukseen. Mediapro Messut on järjestänyt kädentaitomessuja Turussa 16 kertaa vuodesta 2004 alkaen ja kaiken kaikkiaan 110 kertaa eri puolilla Suomea. Käsityön arvostus on edelleen korkealla ja käsin tekeminen harrastuksena kasvaa vuosi vuodelta. Turun Kädentaitomessuilla 16.-17.3. on laaja kattaus upeita näytteilleasettajia. Mukana on käsityöläisiä valmiine tuotteineen. Esillä on mm. vaatteita, asusteita, käyttö- ja sisustusesineitä, grafiikkatuotteita, koruja ym. Valmistuotteet ovat kotimaisen käsityön taidonnäytteitä. Messujen väriloistoa edustaa myös esimerkiksi kankaat, langat, askartelutarvikkeet ja muut materiaalit itse tekeville. Harrastajat saavat paljon ideoita omiin luomuksiinsa. Torilla tavataan – nimittäin Taitotorilla. Tapahtuman keskellä olevalla Taitotorilla tapahtuu koko messujen ajan, ja työnäytöksissä pääsee tutustumaan vaikkapa kuvanveistoon, piilosilmukkavirkkauks

Navigate 2024 kokoaa merenkulkualan ja logistiikan ammattilaiset Turun Messukeskukseen29.2.2024 08:10:00 EET | Tiedote

Turun Messukeskuksessa järjestetään Suomen suurin merenkulkualan tapahtuma, Navigate, 15.–16.5.2024. Messut on suunnattu kaikille alan toimijoille laivanrakennuksesta logistiikka-alan yrityksiin. Sisällöltään uudistunut ja monipuolistunut tapahtuma tarjoaa laadukkaan kattauksen kansainvälistä ja kotimaista huippuosaamista. Tänä vuonna keskitytään erityisesti kannattavaan liiketoimintaan ja kestävän kehityksen investointeihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye