Folkhälsan

Ingrid Enckell on Suomen Lucia 2020

Jaa
Lehdistötiedote 26.11.2020. Suomen Lucia 2020 on valittu. Hän on Ingrid Enckell, kotoisin Helsingistä.
Suomen Lucia 2020 Ingrid Enckell, kuvaaja: Folkhälsan/Henrik Schütt
Suomen Lucia 2020 Ingrid Enckell, kuvaaja: Folkhälsan/Henrik Schütt

– Tämä oli todellinen shokki, mutta positiivinen sellainen, sanoo Ingrid Enckell, Suomen Lucia 2020.

– Tuntuu epätodelliselta, mutta todella hauskalta. Odotan tehtävää innolla, vaikka vuosi onkin erilainen ja fyysisiä esiintymisiä tulee vähemmän.

Mitä odotat kaikista eniten?

– Eniten odotan niiden ihmisten kohtaamista, jotka tarvitsevat Lucia-perinnettä, mahdollisuuksien puitteissa totta kai. Tänä vuonna Lucia ei voi tavata yhtä paljon ihmisiä kuin aikaisemmin, mutta on hienoa, että saan tuoda iloa esimerkiksi vanhainkoteihin, joissa Lucia on tärkeä osa joulua ja tätä aikaa, ja saada ihmiset hymyilemään.

Ingrid Enckell kertoo, että ehdokasaikana oli hauskaa saada kertoa tärkeästä keräyskohteesta.

– Oli myös arvokasta saada nähdä muiden ehdokkaiden kampanjat, kaikkien kampanjat olivat todella hienoja ja mielestäni me kaikki tuimme toisiamme.

Myös Folkhälsan kiittää lämpimästi kaikkia kymmentä ehdokasta, jotka olivat Lucia-äänestyksessä mukana.

– Kaikki ehdokkaat antavat suuren panoksen keräykseen. Tänä vuonna äänestyksen yhteydessä tehty keräys tuotti uuden ennätyksen, olemme tästä hyvin iloisia ja kiitollisia, viestintäjohtaja Camilla Westerlund sanoo.

– Te olette tehneet hienoa työtä, ja monet lapsiperheet saavat tukea ja apua raskaaseen arkeensa teidän ansiostanne.

Keräyksen keulakuva

Lucia on valon, ilon ja inhimillisyyden lähettiläs. Me Folkhälsanilla uskomme, Lucia on tänä vuonna erityisen tärkeä, sillä 2020 on ollut monille erilainen ja raskas vuosi.

– Koronan myötä tuen tarve on kasvanut, etenkin monet yksinhuoltajat ovat kantaneet erityisen raskasta taakkaa tänä vuonna. Toimintamme avulla voimme tarjota perheille tilaisuuden palautua ja tuntea toivoa, Folkhälsanin perhetyön asiantuntija Britt-Helen Tuomela-Holti sanoo.

Suomen Lucia on Lucia-keräyksen keulakuva. Lucia-keräyksen tuotoilla tuetaan lapsiperheitä, joilla on erilaisia vaikeuksia arjessaan. Vuonna 2019 keräys tuotti 181 000 euroa. Tämän vuoden keräys jatkuu 31.1.2021 saakka. Lue lisää ja osallistu keräykseen osoitteessa www.lucia.fi.

Lapsiperheillä voi olla vaikeaa monista eri syistä johtuen. Esimerkiksi köyhyys, sairaudet tai puuttuva läheisten tuki lisäävät monen perheen osalta uupumisen riskiä. Silloin vanhemmuutta ei välttämättä jaksa, vaikka tahtoa ja kykyä hyvään vanhemmuuteen olisikin.

– Mielestäni on todella hienoa, että Lucia-keräyksen tuotoilla tuetaan lapsiperheitä, joilla on vaikeuksia arjessaan, keräyksen kohde on minulle henkilökohtaisesti todella tärkeä, Suomen Lucia Ingrid Enckell sanoo.

– Olen todella kiitollinen ja hyvin iloinen tästä minulle suodusta, hienosta tehtävästä. Toivon voivani tuoda paljon iloa, rakkautta ja valoa tähän poikkeuksellisen pimeään talviaikaan vuonna, joka on ollut monelle hankala.

Katso kruunajaisia televisiosta

Ingrid Enckell kruunataan Suomen Luciaksi Helsingin tuomiokirkossa sunnuntaina 13. joulukuuta 2020 kello 17. Hänet kruunaa opetusministeri Li Andersson.

– En ole koskaan kokenut mitään näin suurta, Ingrid Enckell sanoo.

– Tämä on todella jännittävää. Olen katsellut kruunajaisia pikkutytöstä lähtien, ja se tuntui silloin niin kaukaiselta – ja nyt tämä tapahtuu minulle! En ihan vielä ole ehtinyt ymmärtää tätä.

Vallitsevan tilanteen vuoksi kirkko ei ole avoinna yleisölle, mutta kruunajaiset lähetetään aiempien vuosien tapaan suorana televisiossa. Lisätietoja koronan tuomista toimenpiteistä löydät sivulta www.lucia.fi.

Pandemian takia olemme luoneet uusia, turvallisia tapoja Lucialle ja hänen seurueelleen tuoda toivoa, lämpöä ja valoa sairaaloihin, vanhainkoteihin ja yrityksiin. Fyysisten vierailujen lisäksi tarjoamme virtuaalisia, nauhoitettuja Lucia-vierailuja, jotka voidaan räätälöidä omalla joulutervehdyksellä.

Suomen Lucia kerää varoja Folkhälsanille yhteistyössä Hufvudstadsbladetin ja Svenska Ylen kanssa.

Lucia-keräyksen tuotot käytetään Folkhälsanin ennaltaehkäisevään työhön tukea tarvitsevien perheiden hyväksi.

Liitteenä lehdistökuva, Suomen Lucia 2020 Ingrid Enckell, kuvaaja: Folkhälsan/Henrik Schütt

Lue lisää Suomen Luciasta ja osallistu keräykseen osoitteessa www.lucia.fi 

Tykkää Suomen Luciasta Facebookissa www.facebook.com/finlandslucia 
Tykkää Suomen Luciasta Instagramissa @finlandslucia

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja antaa viestintäjohtaja
Camilla Westerlund, puh. 050 374 8239


Voit myös lähettää sähköpostia osoitteeseen lucia@folkhalsan.fi

Kuvat

Suomen Lucia 2020 Ingrid Enckell, kuvaaja: Folkhälsan/Henrik Schütt
Suomen Lucia 2020 Ingrid Enckell, kuvaaja: Folkhälsan/Henrik Schütt
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Folkhälsan
Folkhälsan
Topeliuksenkatu 20
00250 Helsinki

09 315 000https://www.folkhalsan.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Folkhälsan

Nuorten hyvinvointia voidaan tukea tutkituin keinoin22.12.2021 15:09:49 EET | Tiedote

Tuoreen väitöskirjatyön tavoitteena on ollut selvittää luokkaopetuksena tapahtuvan tietoisuustaito-ohjelman vaikutuksia 12–15 -vuotiailla lapsilla ja nuorilla. Väitöskirjassa tutkittiin mm. ohjelman vaikutusta oppilaiden resilienssiin, masennusoireisiin, käyttäytymiseen ja terveyteen liittyvään elämänlaatuun. Vaikka näyttöä on vielä rajallisesti, ovat nämä tulokset rohkaisevia ja viittaavat siihen, että tietoisuustaitojen opettamisesta kouluissa on hyötyä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye