Helsingin yliopistoHelsingin yliopisto

Innostavia tiedekasvattajia palkittiin vuoden 2015 LUMA-toimijoina

Jaa
LUMA-keskus Suomi jakoi vuoden 2015 LUMA-toimija -tunnustukset henkilöille, jotka ovat työssään tai vapaaehtoistoiminnan kautta innostaneet lapsia ja nuoria luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian pariin.

Valtakunnallisilla LUMA-päivillä Joensuussa palkittiin kymmenen LUMA-toimijaa, jotka ovat toimineet aktiivisesti LUMA-aineiden opetuksen kehittämisessä tai popularisoinnissa. Heidän työnsä tuottaa lapsille ja nuorille positiivisia elämyksiä ja kokemuksia luonnontieteistä ja matematiikasta, mikä kannustaa jatkamaan tieteen ja teknologian parissa.

Palkittujen joukossa on mm. LUMA-aineiden opettajia ja tiedekasvattajia eri puolilta Suomea. He toimivat esimerkillisesti lasten ja nuorten innostamisessa luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opiskeluun ja harrastamiseen, osallistuvat avointen sähköisten oppimateriaalien tekemiseen ja luovat ennakkoluulottomasti uusia oppilaslähtöisiä oppimisympäristöjä ja -tapoja. LUMA-toimijat ovat myös kunnostautuneet koulun tai alueen toiminnan kehittämisessä ja ylläpitävät omaa innostustaan kouluttautumisen ja kansainvälisen yhteistyön kautta.

Kunniakirjalla ja 500 euron stipendillä palkitut toimijat valittiin yleisön lukuisten ehdotusten joukosta.

Vuoden 2015 LUMA-toimijat ovat:

Erja Kilpeläinen, Anttolan koulu, Savonlinna

Liisa Mäkelä, Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio, Helsinki

Hannu Naumanen, Pielisjoen koulu, Joensuu

Tuula Nikander, Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio, Turku

Riikka Nurmiainen, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Espoo

Tapio Patrikainen, Oulun seudun ammattiopisto, Oulu

Pirjo Putila, LUMA-keskus Aalto, Espoo

Richard Raja-aho, Tampereen LUMATE-keskus, Tampere

Mia Skog, Höjdens skola, Raasepori

Jussi Tomberg, Laanilan yläaste ja lukio, Oulu

Vuoden 2015 LUMA-toimijoiden palkitsemisperusteet: http://luma.fi/artikkelit/3799/vuoden-2015-luma-toimijat-on-valittu

Lisätietoja vuoden LUMA-toimijoista antavat LUMA-keskus Suomen koordinaattori Lauri Vihma, 02941 50659 ja johtaja, professori Maija Aksela, 02941 50516.

Vuoden LUMA-toimija -tunnustuspalkinnot myöntää vuosittain LUMA-keskus Suomi (http://www.luma.fi/keskus). LUMA-keskus Suomen tehtävänä on edistää luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opetusta varhaiskasvatuksesta yliopistoon, tukea elinikäistä oppimista ja innostaa näiden oppiaineiden pariin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Maija Pollari
Viestintäkoordinaattori
+358 319 9569
maija.pollari@helsinki.fi

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye