Insinööriliitto IL ry

Insinööriliiton Salo: Älyteollisuudesta uutta potkua maan teollisuuteen

Jaa

Insinööriliiton puheenjohtajan Samu Salon mukaan suomalaisella teollisuudella on viimeiset hetket vastata teollisuuden teknologiamurrokseen ja ottaa murroksesta kaikki hyödyt irti.

– Jos toimimme oikein, elämme kotimaisen teollisuuden renessanssia. Siirtämällä maassa oleva teollisuus ripeästi älyn aikaan jo kertaalleen menetettyä tuotantoa voi siirtyä takaisin Suomeen. Uusi teknologia mahdollistaa myös tuotannon lisäämisen ja kokonaan uusien tuotannonalojen syntymisen maahan. Kansalaisille tämä tarkoittaa työtä ja parempaa toimeentuloa, Salo sanoi liiton edustajakokouksen avauspuheessaan Helsingissä.

Salon mielestä suomalaisessa teollisuuspolitiikassa on useita haasteita. Innovaatiorahoitus on vuosien ajan laskenut, vaikka teknologian kehittyessä sen pitäisi koko ajan nousta. Tämä pätee sekä julkista rahoitusta kuin yritysten TKI-panostuksia.

– Muutamista valonpilkahduksista huolimatta myös teollisuuden investoinnit ovat olleet riittämättömiä suhteessa tarpeeseen lisätä tuotantokapasiteettia. Laajamittainen ja pitkään jatkuva investointien laiminlyönti on näivettymisen tie, johon maallamme ei ole varaa, Salo sanoi.

Hänen mielestään sekä innovaatiorahoitus että investointien määrä on hoidettava kuntoon, mutta ennen kaikkea Suomen on nopeasti päästävä uuden teknologian ja älyteollisuuden aallonharjalle. Salon mukaan tämä edellyttää eri toimijoiden kokoamista yhteen.

– Suomen kaltaisessa pienessä maassa tarvitaan kaikki toimijat mukaan, jotta uudet mahdollisuudet tulee hyödynnettyä täysimääräisesti ja tehokkaasti. Valtiovallan on tässä asiassa otettava sille kuuluva johtava rooli, koottava joukot yhteen ja ryhdyttävä pohtimaan synergiaetuja, mahdollisuuksia, tukien tarvetta ja muita toimenpiteitä, Salo totesi.

Hänen mielestään uuden teknologian ja älyteollisuuden tuomien mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää myös investointeja osaamiseen ja koulutukseen.

– Valitettavan usein unohtuu se tosiasia, että ilman yrityksen henkilökunnan koulutusta ja osaamisen ylläpitoa tilanteen tarjoamien mahdollisuuksien täysimääräinen taloudellinen hyödyntäminen jää puolitiehen. Uudesta innovaatiosta, investoinneista ja viimeistä huutoa olevista koneista ja laitteista ei ole koskaan ole ollut yritykselle hyötyä ilman osaavia käyttäjiä, Salo sanoi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

puheenjohtaja Samu Salo 040 184 2290

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Insinööriliitto IL ry
Insinööriliitto IL ry
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

0201 801 801http://www.ilry.fi

Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme