Insinööriliitto: Kehysriihen TKI-panostukset oikean suuntaisia

– Insinööriliitto on jo pitkään ajanut vahvasti toimia, jotka tukevat Suomen tavoitetta neljän prosentin osuudesta bruttokansantuotteesta TKI-toimintaan. Kehysriihen päätökset vievät meitä oikeaan suuntaan, sanoo Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo.
Hallituksen päätökset perustuvat parlamentaarisen TKI-työryhmän linjauksiin. Ensi vuodelle on tulossa 350 miljoonaa euroa TKI-toimintaan. Tavoite on, että neljän prosentin osuus bruttokansantuotteesta saavutetaan vuoteen 2030 mennessä. Salo toivoo, että hallituksen panostukset innostavat myös yrityksiä kantamaan kortensa kekoon tavoitteen saavuttamiseksi.
– Hallituksen päätökset luovat hyvää pohjaa muun muassa tekniikan aloille rakentaa vahvempaa TKI-toimintaa ja osaamista myös yliopistojen ulkopuolelle. Verokannustimet soveltuvat pienempien yritysten käyttöön.
Salon mielestä hyvää on myös pysyvät panostukset ammattikorkeakoulujen T&K-rahoitukseen.
– Summa on toki vaatimaton kokonaisuuteen nähden, joten sitä on syytä jatkossa huomattavasti lisätä. Onnistuessaan alueellinen T&K-rahoitus palvelee hyvin ammattikorkeakouluja, jotka ovat erityisen tärkeitä insinööriosaamiselle.
Salo painottaa, että TKI-toimintaan laitetut miljoonat hyödyttävät koko yhteiskuntaa, ei vain teknologia-alan yrityksiä tai insinöörejä. Panostukset parantavat edellytyksiä nostaa tuottavuutta, synnyttävät uutta työtä ja lisäävät taloudellista toimeliaisuutta.
– TKI-rahat ovat koko kansan asia. Niiden avulla syntyy verotuloja, joiden varassa hyvinvoinnin ylläpito ja parantaminen viime kädessä on.
Rahoituksen vahvistamisen jälkeen Salo kaipaa järjestelmän kehittämistä niin, että se palvelee paremmin ammattikorkeakouluissa tehtävää TKI-työtä.
– Ammattikorkeakouluille ei vieläkään ole täysin sopivia-instrumentteja, vaikka ne voisivat toimia erinomaisena alueellisena ja soveltavan tutkimuksen verkostona.
Salon mukaan Suomessa tehdään tunnetusti laadukasta tutkimustyötä ja innovaatioita.
– Niiden vieminen käytäntöön on kuitenkin tutkitusti heikkoa. Ammattikorkeakoulujen roolia ja mahdollisuuksia toimia alueellisen kehittämisen ja soveltavan tutkimuksen moottorina pitää vahvistaa luomalla niille parempia rahoitusinstrumentteja, Salo huomauttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
puheenjohtaja Samu Salo 040 184 2290
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Asiantuntijat tarvitsevat työaikalakia26.5.2023 11:19:13 EEST | Tiedote
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo on huolissaan julkisuudessa olleista tiedoista, joiden mukaan hallitusneuvotteluissa on noussut esiin mahdollisuus rajata merkittävä osa asiantuntijoista ja ylemmistä toimihenkilöistä työaikalain ulkopuolelle.
Insinööriliitto: Työkyvyn ylläpito vähentää säästötarvetta26.4.2023 14:15:18 EEST | Tiedote
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo toivoo maan seuraavalta hallitukselta sitoutumista työhyvinvoinnin kehittämiseen.
Insinööriliiton Salo: Peruskouluun tarvitaan lisää matematiikkaa16.2.2023 08:29:10 EET | Tiedote
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo pitää välttämättömänä, että matematiikan opetusta lisätään peruskouluissa. Oppilaiden erot osaamisessa ovat kasvaneet niin suuriksi, ettei kaikilla ole edellytyksiä jatko-opintoihin tai työelämään.
Ostovoiman säilyminen vaatii kunnon palkankorotuksia25.11.2022 11:40:12 EET | Tiedote
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salon mukaan käynnissä olevalla neuvottelukierroksella teollisuuteen ei synny sopimuksia ilman merkittäviä yleiskorotuksia. Hän haarukoi tavoiteltavaksi yleiskorotukseksi viisi prosenttia.
Insinööriliitto pettyi TKI-verokannustimen kaatumiseen21.11.2022 09:09:38 EET | Tiedote
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo on pettynyt, että yritysten verokannustin tutkimuksen ja tuotekehityksen vauhdittamiseksi kuuluu esityksiin, joita Marinin hallitus ei aio tuoda eduskuntaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme