Insinööriliitto IL ry

Insinööriliitto: Työllisyyden laadukas edistäminen ykkösasia

Jaa
Insinööriliiton mielestä Sipilän hallituksen on otettava laadukkaat työllistymistä edistävät toimet kehysriihen tärkeimmäksi asiaksi.

– Työllisyyttä edistävissä toimissa on huomioitava työllistymisen laatu. Suomi ei kaipaa kehnoilla ehdoilla tehtyjä silpputöitä, vaan vakaata ja korkean osaamisen työllisyyttä, puheenjohtaja Samu Salo linjaa.

Hallituksen kehysriihi pidetään huhtikuun puolessavälissä. Kohentuneesta talous- ja työllisyystilanteesta huolimatta työttömiä insinöörejä on edelleen yli 5 000.

Insinööriliiton mielestä työttömyysturvan aktiivimallia pitää kehittää. Kiireisin uudistus on hyväksyä ammattiliittojen ja niiden perustamien työllistymisyhdistysten palveluihin osallistuminen aktiivisuuden osoitukseksi.

Myös omatoiminen aktiivinen työnhaku ja omaehtoinen osaamista ja ammattitaitoa kehittävä koulutus tulee laskea aktiivisuudeksi, jolla välttää työttömyysturvan leikkauksen. 

– Helpoin tapa korjata tilanne olisi muuttaa työttömyysturvalakia siten, että TE-toimistolla on mahdollisuus sopia työnhakijan kanssa myös muusta aktiivisuuden osoittamisen tavasta, Salo ehdottaa.

Hän painottaa, että työllisyyden parantaminen edellyttää lisäpanostusta osaamiseen.

– Tarvitaan uudenlaista kustannustehokasta koulutustarjontaa, rahoituksen uudistamista sekä uusia kannusteita. Myös työnantajien pitää nykyistä laajemmin kantaa vastuuta työntekijöiden osaamisen ylläpitämisestä ja kehittämisestä, Salo listaa.

Insinööriliitossa on seurattu huolestuneina työaikalain uudistamista.

– Työaikalain uudistamista on perusteltu työn murroksella. Uudistuksessa on kuitenkin pidettävä huolta siitä, että myös asiantuntijat pysyvät työaikasuojelun piirissä. Emme hyväksy ratkaisua, jossa järjestäytymättömät työnantajat saisivat päättää työajoista vapaammin. Sopiminen työajoista kuuluu työehtosopimusten osapuolille, Samu Salo toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
puheenjohtaja Samu Salo 040 184 2290

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Insinööriliitto IL ry
Insinööriliitto IL ry
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

0201 801 801http://www.ilry.fi

Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye