Toimihenkilöliitto ERTO

Instru Optiikan toiminta hävytöntä – todennäköisesti laitonta

Jaa
Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen kommentoi Ilta-Sanomien 21.12. julkaistua uutista.

Instru Optiikan Roadshow-nimellä kulkevan tilaisuuden tyyli ja toteutus ovat olleet asiattomia. Työnantajan nöyryyttävälle ja asiattomalle toiminnalle ei ole miltään osin ollut ERTOn tai luottamusmiesten hyväksyntää tai tukea. Yhtiön toimitusjohtajalle on nimenomaisesti ilmoitettu, etteivät luottamusmiehet hyväksy henkilöstön luokittelua eri väreihin. Työnantaja luopuikin väriluokittelusta Ilta-Sanomien uutisoiman Savoyn tilaisuuden jälkeen.

Näitä niin sanottuja Roadshow-tilaisuuksia on ollut 10, joista kahteen on osallistunut luottamusmies. ERTOn optikoita edustava luottamusmies osallistui kahdeksanteen tilaisuuteen, jonka jälkeen häntä kiellettiin osallistumasta jäljellä olleisiin kahteen tilaisuuteen.

Liiton saamat tiedot työnantajan toiminnasta viittaavat laittomuuksiin. Työnantajan toiminta mitä ilmeisimmin rikkoo työturvallisuuslakia. ERTOlla on selvitys kesken asian viemisestä työsuojeluviranomaisten käsittelyyn.

Luottamusmiehet ovat tänään sopineet johdon kanssa pikaisesta keskustelusta asian selvittämiseksi.

Ilta-Sanomien uutisoima toimitusjohtajan puhetyyli näyttää ainakin joltain osin olevan toteutumassa. Ainakin yksi niin sanottuun punaiseen ryhmään Savoyn tilaisuudessa osoitettu optikko on tilaisuuden jälkeen irtisanottu. Irtisanomisen laillisuutta selvitetään parhaillaan, mutta se näyttää tällä hetkelllä ilmiselvän laittomalta.

Lisätietoja:

Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen, p. +358 40 553 8536

juri.aaltonen@erto.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Puheenjohtaja Juri Aaltonen
040 553 8536
juri.aaltonen@erto.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Toimihenkilöliitto ERTO
Toimihenkilöliitto ERTO
Ratavartijankatu 2 A
00520 Helsinki

09 613 231http://www.erto.fi

Toimihenkilöliitto ERTO on yksityisen palvelusektorin asiantuntijatehtävissä työskentelevien ammattiliitto. ERTOn noin 15 000 jäsentä edustavat muun muassa seuraavia aloja: logistiikka, markkinointiviestintä, digimedia, sosiaali- ja terveysala, henkilöstöpalveluala, tietotekniikan palvelut, matkailu-, liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä taloushallinto. ERTO on osa Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Toimihenkilöliitto ERTO

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye