Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

International House Helsinki palvelee työnantajia ja alueelle saapuvia kansainvälisiä osaajia

Jaa

Maahanmuuttajien työmarkkinoille sijoittumisen kannalta keskeiset neuvonta- ja viranomaispalvelut kootaan saman katon alle International House Helsinkiin (IHH). Henkilöasiakkaiden lisäksi IHH palvelee yrityksiä ja työnantajia ulkomaiseen työvoimaan ja sen rekrytointiin liittyvissä kysymyksissä. Palvelu käynnistyy joulukuussa 2017 Uudenmaan maistraatin tiloissa Helsingin Albertinkadulla.

IHH tarjoaa palvelujaan kaikille hiljattain pääkaupunkiseudulle muuttaneille kansainvälisille asukkaille. Työnantajapalvelun toiminta-alueena on koko Uusimaa.

IHH:n henkilöasiakaspalvelun pääkohderyhmään kuuluvat ulkomaalaistaustaiset henkilöt, jotka saapuvat seudulle työ- tai yrittäjyysperusteisesti sekä henkilöt, joilla on valmiudet työllistyä avoimille työmarkkinoille ilman laaja-alaisia tukitoimenpiteitä.

”Helsingin seudun tavoitteena on olla entistä kansainvälisempi. Se edellyttää International House Helsinki -mallin kaltaisia palveluja, joilla sujuvoitamme alueelle saapuvien uusien kansainvälisten asukkaiden kiinnittymistä yhteiskuntaan ja työmarkkinoille. Samalla myös ohjaamme työnantajia ulkomaiseen työvoimaan liittyvissä kysymyksissä”, Helsingin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva kertoo tavoitteista.

Toiminnalla pyritään turvaamaan työvoiman saatavuutta ja työmarkkinoiden toimivuutta sekä tekemään Suomesta ja pääkaupunkiseudusta nykyistä houkuttelevampi kohde kansainvälisille osaajille.

”Kilpailu osaavasta työvoimasta ja kansainvälisistä investoineista kiristyy jatkuvasti. Sujuvat ja nopeat työvoiman maahantulo- ja asettautumispalvelut ovat tärkeä Helsingin seudun vetovoimaisuutta lisäävä tekijä. International House Helsinki on merkittävä askel siinä, että yritykset voivat entistä paremmin houkutella Suomeen tarvitsemiaan kansainvälisiä ammattiosaajia ja asiantuntijoita”, Helsingin seudun kauppamarin COME-hankkeen projektijohtaja Markku Lahtinen tähdentää.
 
Pysyväksi suunniteltu palvelu käynnistyy pilotilla

Joulukuussa maistraatin tiloissa alkavan pilottivaiheen kesto on puoli vuotta, mutta toimintaa voidaan jatkaa samoissa tiloissa ainakin vuoden 2018 loppuun asti.

"International House Helsinki tarjoaa alustan kehittää uusia toimintamalleja, joita on mahdollista monistaa myös muualle Suomeen. Se, että pilotti saadaan käynnistymään jo tämän vuoden puolella, kertoo yhteistyökumppaneidemme vahvasta sitoutumisesta. Erityisen ilahtuneita olemme Uudenmaan maistraatin aloitteellisuudesta tilojen tarjoamisen suhteen”, projektipäällikkö Elina Nurmi kiittää.

Palvelupilottia koordinoi Helsingin kaupunki ja siihen osallistuvat kaupungin maahanmuuttajaneuvonnan lisäksi Uudenmaan maistraatti, Verohallinnon ja Kelan In To Finland -palvelu, Uudenmaan TE-toimisto, Helsingin seudun kauppakamari ja Eläketurvakeskus. Myöhemmin palvelutarjontaa laajennetaan kattamaan myös muiden toimijoiden, kuten Maahanmuuttoviraston, poliisin ja SAK:n maahanmuuttajien työsuhdeneuvonnan, palveluita. 
 
Maailmalla vastaavat palvelumallit toimineet tuloksekkaasti
 
International House Helsinki on Suomessa ensimmäinen palvelu, joka tarjoaa valtaosan maahanmuuttajien tarvitsemista tieto- ja viranomaispalveluista saman katon alta. Asiakas voi tulevaisuudessa saada yhden käynnin aikana esimerkiksi tarvitsemansa väestörekisterimerkinnät, verokortin tai -numeron, henkilökortin, Kela-kortin tai työnhakuun ja sen käynnistämiseen liittyvää opastusta. 

Vastaavantyyppisiä palvelumalleja on ollut toiminnassa muun muassa Kööpenhaminassa vuodesta 2013 ja Lissabonista vuodesta 2004 alkaen, ja niistä on saatu hyviä kokemuksia.
 
Tueksi myös verkkopalvelu
 
Asiakaspalvelupisteen toiminnan tueksi ja hukkakäyntien vähentämiseksi on suunnitteilla myös neuvonta- ja palvelutarpeenkartoituksessa avustava verkkopalvelu, joka auttaa asiakasta löytämään oikeat viranomaiset ja neuvoo esimerkiksi mitä asiakirjoja hänen tulee ottaa mukaan käynnilleen. 

Verkkopalvelu otetaan testikäyttöön heti joulukuussa IHH:n toiminnan käynnistyessä. 

International House Helsinki -palvelun avautumispäivästä ja aukioloajoista tiedotetaan myöhemmin. 

International House Helsinki -palvelun kehittäminen on osa seudullista Töissä Suomessa -hankekokonaisuutta, jonka toteutukseen osallistuvat myös Espoon ja Vantaan kaupungit, Uudenmaan ELY-keskus, SAK ja Moniheli ry. Hanke on Euroopan sosiaalirahaston ja Uudenmaan liiton osarahoittama.
 

Laura Itävaara
viestintäkoordinaattori
Helsingin kaupunginkanslia
Talous- ja elinkeinoviestintä
Puh. +358 (0)50 547 5706
laura.itavaara@hel.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö Elina Nurmi, Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osasto, Töissä Suomessa -hanke, puh. +358 40 621 4790, s-posti: elina.nurmi@hel.fi

Elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva, Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osasto, puh. +358 50 559 9183, s-posti: marja-leena.rinkineva@hel.fi

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Helsingin kaupunginkanslia on kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen suunnittelu-, valmistelu- ja toimeenpanoelin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme