Aalto ARTS Books

Intiimin kosketus muuttaa käsitystämme muodista

Jaa

Miten muodilla muutetaan maailmaa ja vallitsevia mielikuvia ihmiskehosta? Miten muoti kehollistuu uudella tavalla puettavan teknologian myötä?

Kannen kuva: Paavo Lehtonen. Leevi Ikäheimon mallistosta No Pain, No Glamour (2021)
Kannen kuva: Paavo Lehtonen. Leevi Ikäheimon mallistosta No Pain, No Glamour (2021)

Intiimin kosketus -teoksessa tarkastellaan vaatteen ja kehon läheistä suhdetta suunnittelutyön ja valmiiden vaatteiden näkökulmista sekä sitä, miten kehittyvä teknologia muuttaa molempia. Kirja avaa näkökulmia siihen, mitä suunnittelijan kannalta tarkoittaa, että luonnoslehtiön rinnalle on tullut algoritmi ja suunnittelutiimissä on mukana sovelluskehittäjä.

Intiimin kosketus paikantuu perinteisen muodin ja muodin laajentuneen kentän risteykseen. Kirjan punaisena lankana toimii intiimiyden käsite. Sanakirjan mukaan se viittaa läheiseen, tuttavalliseen ja yksityiseen, johonkin sellaiseen, mikä kuuluu henkilökohtaisesti yksityisen piiriin. Vaate tulee iholle, lähelle ja samalla myös jokaisen nähtäväksi  ja joksikin, mitä esitellään myös sosiaalisessa mediassa.

Minkälaisia tarinoita vaate kertoo kantajastaan ja tekijästään? Ja mitä tapahtuu, kun älyvaate meneekin ihoa syvemmälle mittaamaan elintoimintoja?

Monet kirjassa mukana olevat suunnittelijat, kuten Henna Lampinen, Ervin Latimer ja LAURIJÄRVINENSTUDIO tai Nomen Nescio ja Maria Korkeila, ottavat erityisesti kantaa muodin sosiaaliseen ja kulttuuriseen vastuullisuuteen, muodin syrjimättömyyteen ja muodin monimuotoisuuteen.

Puettava teknologia taas tuo uudella tavalla kehon takaisin muodin keskiöön. Ouran, Moodmetricin ja Suunnon suunnittelijat pohtivatkin, miten laitteesta tehdään huomaamaton ja tyylikäs ja samalla suojellaan yksityistä laitteen tuottamaa dataa. Marimekko ja The Fabricant tutkivat puolestaan muodin digitalisoitumisen mahdollisuuksia.

Teos osoittaa, että vaate ei ole vain vaate eikä muoti vain nopeasti vaihtuvia trendejä, vaan luovuutta ja kriittistä ajattelua edellyttävä tutkimusprosessi. Muoti määrittelee ihmisen olemista yksilönä ja yhteisön jäsenenä jatkuvasti uudelleen.

Intiimin kosketus on Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman tutkimushankkeen "Intiimiys datavetoisessa kulttuurissa" (IDA) tulos. Tieteelliseen tutkimukseen perustuva kirja esittelee alan opiskelijoille ja suurelle yleisölle suomalaista nykymuotia ja muodintutkimuksen ajankohtaisia keskusteluita.

Kirjan julkistus torstaina 2.6. klo 16.3018
Kirjakauppa NIDE, Fredrikinkatu 35, Helsinki

Keskustelemassa kirjailijat Annamari Vänskä, Jenni Hokka sekä Natalia Särmäkari.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kannen kuva: Paavo Lehtonen. Leevi Ikäheimon mallistosta No Pain, No Glamour (2021)
Kannen kuva: Paavo Lehtonen. Leevi Ikäheimon mallistosta No Pain, No Glamour (2021)
Lataa
Intiimin kosketus kansi. Kannen kuva: Paavo Lehtonen.Leevi Ikäheimon mallistosta No Pain, No Glamour (2021)
Intiimin kosketus kansi. Kannen kuva: Paavo Lehtonen.Leevi Ikäheimon mallistosta No Pain, No Glamour (2021)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Aalto ARTS Books
Aalto ARTS Books
PL 31000
00076 Aalto

+358 50 431 8135http://www.aaltoartsbooks.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto ARTS Books

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme