Project-IT Oy

Intohimoisen projektiasiantuntijayrityksen kasvu jatkuu kiivaana - Project-IT:n liikevaihto kasvoi 32 % vuonna 2017

Jaa
Suomen johtavan projektinhallinnan ja IT-arkkitehtuurin asiantuntijapalveluita tarjoavan Project-IT:n liikevaihto oli vuonna 2017 lähes 9 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 32 prosenttia ja on 2,5 kertaistunut vuodesta 2014.
Antti Hellberg
Antti Hellberg

– Kasvumme on ollut myös kannattavaa, sillä liikevoiton keskiarvo vuodesta 2014 lähtien on ollut 15 prosenttia. Seuraava tavoitteemme on 30 miljoonan euron liikevaihto vuoteen 2022 mennessä, jota kohti etenemme yhdessä henkilöstömme kanssa laaditun kasvustrategian avulla, kertoo Project-IT:n toimitusjohtaja, perustajaosakas Antti Hellberg.

Project-IT:n asiakaskuntaan kuuluu yrityksiä useilta eri toimialoilta. Suomalaiset yritykset ovat ymmärtäneet laadukkaan projektijohtamisen ja arkkitehtuurikehityksen merkityksen projektien menestyksellisessä läpiviennissä.

– Viime vuonna voitimme kymmenen uutta asiakasta eri toimialoilta, joista uusin valloituksemme on valmistava teollisuus. Autamme asiakkaidemme strategisia projekteja onnistumaan, ja siten edesautamme heidän kilpailukykynsä kehittymistä. Uskomme, että osaamisellamme on vaikutusta myös valtakunnalliseen kasvukäyrään, Hellberg toteaa.

Project-IT:n asiakastyytyväisyys on perinteisesti korkea, kuten henkilöstötyytyväisyyskin.
– Meillä on tässä positiivinen kierre, sillä korkea henkilöstötyytyväisyys mahdollistaa korkean asiakastyytyväisyyden ja päinvastoin.

Vuoden 2017 lopussa Project-IT työllisti 66 ammattilaista, joista puolet on omaa henkilöstöä ja puolet Project-IT:n mikroyrittäjäverkosto Vinssin konsulttiyrittäjiä.

– Vuosi sitten perustettu Vinssi on yksi toimintamme elinehdoista. Puolet liikevaihdostamme tulee Vinssin toimeksiannoista. Alan ammattilaisten arvostaman, luotettavien mikroyrittäjien verkostomme ansiosta olemme pystyneet vastaamaan alati kasvavaan asiakaskysyntään.

Project-IT:n tavoitteena on rekrytoida kaikki Suomen taitavimmat IT-projektinhallinnan ammattilaiset ja ratkaisuarkkitehdit.
– Tänä vuonna nostamme henkilöstölukumme yli 80:een. Motivoitunut, tyytyväinen ja intohimoisesti projekteihin suhtautuva henkilökunta on tärkein voimavaramme, toteaa Antti Hellberg.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Antti Hellberg
toimitusjohtaja
050 386 6503
antti.hellberg@project-it.fi

Kuvat

Antti Hellberg
Antti Hellberg
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Project-IT Oy
Project-IT Oy
Lars Sonckin kaari 16
02600 Espoo

+358 (0)207 348 790http://www.project-it.fi
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye