Intrum Oy

Intrumin tutkimus: suomalaisilla Euroopan parhaimmat taloudenlukutaidot, laskuja kasautuu silti stressiksi asti

Jaa
Intrumin European Consumer Payment -raportissa vertailtiin 24 Euroopan maan kuluttajien taloudellisen hyvinvoinnin tilaa neljän osa-alueen - maksukyvyn, velkaantumisen, säästämisen ja taloudenlukutaidon - suhteen. Suomi sijoittui Taloudellisen hyvinvoinnin barometrin kokonaistuloksissa viidenneksi, kun edellä mainittujen osa-alueiden pisteet laskettiin yhteen.
"Onko sinulta jäänyt yksi tai useampi lasku maksamatta eräpäivään mennessä viimeisten 12 kuukauden aikana?"
"Onko sinulta jäänyt yksi tai useampi lasku maksamatta eräpäivään mennessä viimeisten 12 kuukauden aikana?"

Parhaat pisteet suomalaiset saivat nimenomaan Talouslukutaidoista. Tässä kategoriassa suomalaiset sijoittuivat Euroopan maista kärkeen. 82 % kyselyyn vastanneista suomalaisista osasi yhdistää oikein kyselyssä esitetyt taloustermit ja niiden määritelmät, kun EU:n keskiarvo tähän kysymykseen oli 63 %. Suomalaisista vanhemmista 92 % kertoo yrittävänsä opettaa lapsilleen järkevää rahankäyttöä - tulos oli korkein koko Euroopassa.

– Tästä tuloksesta suomalaiset perheet, koulut ja koko yhteiskunta saavat olla ylpeitä. Mutta hyvä talouslukutaito ei vielä yksinään ole riittävä suoja ylivelkaantumista vastaan. Maailma on muuttunut epävarmemmaksi paikaksi, silloin taloudellisten puskurien merkitys korostuu, Juha Iskala, Intrumin myyntijohtaja toteaa. Tällä hän viittaa maksukyvystä huolehtimiseen.

Maksukyvyllä mitattuna suomalaiset kuluttajat sijoittuivat seitsemänneksi muiden Pohjoismaiden sijoittuessa viiden parhaan maan joukkoon. Maksukyvyllä tarkoitetaan tässä kotitalouden käytettävissä olevia tuloja laskujen maksun jälkeen kuukausitasolla. Saksalaisilla kuluttajilla on tämän tutkimuksen valossa Euroopan paras maksukyky. Suomalaisilla on enemmän vaikeuksia maksaa laskut eräpäivään mennessä kuin Euroopassa keskimäärin. Esimerkiksi joka viidennes suomalainen kertoi maksaneensa 2-4 laskua eräpäivän jälkeen viimeisen 12 kuukauden aikana, kun EU:n keskiarvo oli 13 %.

Säästämisen suhteen suomalaiset sijoittuivat Euroopan keskiarvon alapuolelle. 37 prosenttia suomalaisista vastaajista sanoi, ettei säästä lainkaan. Toisaalta 55 % vastaajista sanoi olevansa tyytymätön summaan, jonka pysyy kuukausittain säästämään.

– Vaikka suomalaiset sijoittuivat taloudenlukutaidoilla mitattuna Euroopan kärkeen, lähes puolet (49 %) kyselyyn vastanneista suomalaisista kuluttajista vastasi, että laskujen lisääntyminen vaikuttaa negatiivisesti heidän hyvinvointiinsa. Siksi katseet kääntyvät nyt entistä voimakkaammin suomalaisten säästämisen ja kuluttamisen sekä luotonoton väliseen balanssiin. Taloudellinen turvallisuus syntyy siitä, kun nämä ovat tasapainossa. Vahvempi maksukyky myös nopeuttaa maksuaikoja, Iskala huomauttaa.

Suomalaisista kyselyyn vastanneista kuluttajista 34 prosenttia oli samaa mieltä väittämän kanssa, että ”Minun täytyy lainata rahaa voidakseni maksaa yllättäviä arjen kuluja, kuten esimerkiksi auton korjaus”. Yhtä lailla 43 % vastaajista oli samaa mieltä väittämän kanssa, että ”Laskujeni määrät kasvavat nopeammin kuin tuloni”.

– European Consumer Payment -raportti on erinomainen julkaisu kuluttajien maksukäyttäytymisen kokonaiskuvan hahmottamiseen. Mielestämme on tärkeää pitää yllä keskustelua kuluttajien maksukäyttäytymisestä sekä vastuullisen luotonmyöntämisen ja
-ottamisen pelisäännöistä, sillä se vie meitä kohti terveemmän talouden ja luottoyhteiskunnan rakenteita”, Iskala sanoo.

Lataa European Consumer Payment Report, Suomen tulokset

Lisätietoja:

Juha Iskala, Intrum Oy, myyntijohtaja
puh: +358 50 370 6333, sähköposti: juha.iskala@intrum.com

Leena Rindell, Intrum Oy, viestintäpäällikkö
puh: +358 50 376 1124, sähköposti: leena.rindell@intrum.com

Tietoja European Consumer Payment Report -julkaisusta
Intrum on kerännyt tietoja 24,004 kuluttajalta 24 Euroopan maasta saadakseen käsityksen eurooppalaisten kuluttajien jokapäiväisestä elämästä, heidän kulutustottumuksistaan ja kyvystään hallita kotitaloutta kuukausitasolla. 2019 raportti julkaistaan 28.11.2019 osoitteessa www.intrum.com/ecpr2019

Avainsanat

Kuvat

"Onko sinulta jäänyt yksi tai useampi lasku maksamatta eräpäivään mennessä viimeisten 12 kuukauden aikana?"
"Onko sinulta jäänyt yksi tai useampi lasku maksamatta eräpäivään mennessä viimeisten 12 kuukauden aikana?"
Lataa
"Oletko samaa vai eri mieltä väittämistä?"
"Oletko samaa vai eri mieltä väittämistä?"
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Intrum Oy
Intrum Oy
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki

09 229 111http://www.intrum.fi

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 24 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2022 liikevaihto oli 19,5 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Maksuviiveiden määrä laskenut, mutta konkurssien aalto kasvaa4.1.2024 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden 2023 viimeiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 5,6 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Suomen talous on kuluneen vuoden aikana ollut taantumassa ja se näkyy yritysten maksuvaikeuksissa. Lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä. Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut lähes koko maassa. Suhteellisesti eniten maksuviiveitä on suhdanneherkillä majoitus- ja ravitsemisalalla sekä rakennusalalla. Konkurssien määrä on ollut merkittävässä kasvussa verrattuna aiempiin vuosiin.

Tutkimus: Yli puolet suomalaisista kuluttaa yhtä paljon kuin ansaitsee ja 22 prosenttia elää yli varojensa20.11.2023 08:54:28 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan 75 prosenttia kuluttajista sanoo kuluttavansa kuukaudessa joko yhtä paljon kuin saa tuloja tai elävänsä yli varojensa. Niillä 22 prosentilla vastaajista, joiden menot ylittävät tulot, ylitys on keskimäärin 226 euroa. Peräti 31 prosentilla kuluttajista ei ole lainkaan säästöpuskuria odottamattomien kulujen varalle. Hyvä uutinen on, että 40 prosentilla on säästöjä pahan päivän varalle vähintään kahden kuukauden palkan verran.

Tutkimus: Suomalaisten asenteet laskujen maksamiseen muuttumassa17.11.2023 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalainen kuluttajien maksutapatutkimus paljastaa, että kuluttajien asenteet ajoissa maksamiseen ovat muuttumassa. Suomessa 43 prosenttia kuluttajista on jättänyt yhden tai useamman laskun maksamatta ajallaan viimeisen vuoden aikana. Neljännes tuntee aiempaa vähemmän syyllisyyttä laskun maksamatta jättämisestä. 68 prosenttia sanoo, ettei ostaisi yritykseltä, jonka uskovat käyttävän vaikeaa taloustilannetta hyväkseen.

Yritysten maksuviiveet kääntyneet laskuun, konkurssien määrä kasvaa5.10.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden kolmannelta vuosineljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 7,8 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Vuosi sitten energian hinnan voimakas nousu lisäsi selvästi maksuviiveellisten yritysten määrää. Laskua on lähes koko maassa ja valtaosalla toimialoista. Poikkeuksena tukku- ja vähittäiskaupan ala, jossa maksuviiveellisten yritysten määrä on kasvanut hieman. Rakennus- ja kiinteistöalalla maksuviiveellisten yritysten määrä on säilynyt lähes samalla tasolla, mutta alan ahdinko näkyy konkurssien määrän jyrkkänä kasvuna.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye