Aalto-yliopisto

Ioncellin pilottilinjasto käynnistyi – ekokuidusta tuli puuvillaa lujempaa ja siitä tehty toppi sai sinisen värinsä suomalaiselta pellolta

Jaa

Tekstiilikuidun valmistamisen lisäksi pilottilinjastoa hyödynnetään jatkossa esimerkiksi puupohjaisten hiilikuitujen kehittämisessä.

Sinisen topin kuitu saatiin uudelta pilottilinjastolta. Sen raaka-aine on suomalainen koivusellu. Topin suunnittelivat Kasia Gorniak ja Elina Onkinen. Aalto-yliopisto / Diana Luganski
Sinisen topin kuitu saatiin uudelta pilottilinjastolta. Sen raaka-aine on suomalainen koivusellu. Topin suunnittelivat Kasia Gorniak ja Elina Onkinen. Aalto-yliopisto / Diana Luganski

Puusta ja tekstiilijätteestä ekologista tekstiilikuitua tekevän Ioncell-menetelmän kehitys otti tänä vuonna ison harppauksen eteenpäin, kun kauan odotettu pilottilinjasto valmistui Aalto-yliopiston kampuksella Otaniemessä.

Pilottilinjaston rakentamisen mahdollisti Jane ja Aatos Erkon säätiön avustus.

Aiemmin kuitua tehtiin laboratoriossa käsityönä, noin 100 gramman päivävauhdilla.

Pilottilinjastolla valmistusprosessi on jatkuva, ja kuitua voidaan parhaimmillaan saada 10 kilogrammaa päivässä.

Aivan niin pitkällä ei vielä olla, mutta suunta on oikea, kertoo tutkimusta johtanut professori Herbert Sixta.

”Jatkuva prosessi on täysin erilainen kuin kuidun valmistus pienissä erissä. Olemme kehittäneet esimerkiksi valmistuksessa käytettävän ionisen liuottimen kierrättämistä niin, että saamme sen lähes 100-prosenttisesti talteen laboratoriomittakaavassa, ja tähtäämme samaan myös pilottilinjalla. Liuottimen talteenotto integroidaan myös kuidunvalmistukseen niin, että saavutamme suljetun kierron prosessin”

Ioncell-ryhmän tutkija Marja Rissanen värjäsi pilottilinjastolta saadun kuituerän luonnon indigolla. Se on sininen bioväri, jota Natural Indigo -yritys valmistaa Nivalassa viljellystä värimorsinko-kasvista.

Värjäämisen jälkeen Rissanen kehräsi kuidun langaksi ja testasi sen kestävyyttä.

”Vetolujuus oli selvästi parempi kuin puuvillan ja viskoosin”, hän kertoo tyytyväisenä.

Aalto-yliopiston alumni Kasia Gorniak ja maisteriopiskelija Elina Onkinen neuloivat langasta kankaan, josta he suunnittelivat urheiluhenkisen topin.

“Nyt kun olen itse päässyt omin käsin työskentelemään kuidun kanssa, olen valtavan innoissani sen tulevaisuudesta. Ioncell on hieno yhdistelmä pehmeyttä ja kestävyyttä”, Kasia Gorniak sanoo.

”Oli hienoa luoda vaatekappale, jossa yhdistyy niin monta edistyksellistä lähestymistapaa: uusi kuitu, suomalainen siniväri, kestävä suunnittelu ja toiminnallisuus”, Elina Onkinen sanoo.

Kohti kaupallistamista

Ioncell-menetelmän kaupallistamaan on perusteilla yritys, jonka toimitusjohtajan rekrytointi on loppusuoralla. Yritys aloittaa toimintansa vuoden 2022 alussa.

”Spin-off-yrityksen perustaminen on nyt erittäin ajankohtaista, sillä kestävän kehityksen tekstiilit kiinnostavat tällä hetkellä valtavasti sekä kuluttajia että rahoittajia. Perustamalla Ioncell-yrityksen pyrimme vastaamaan kuluttajien odotuksiin mahdollisimman tehokkaalla tavalla”, sanoo innovaatioista vastaava vararehtori Janne Laine.

Pilottilinjaston käyttö tutkimuksessa jatkuu myös tulevaisuudessa. Tavoitteena on laajentaa tekstiilimateriaaleista muihin sovelluksiin. Esimerkiksi professori Michael Hummel hyödyntää sitä puupohjaisten hiilikuitujen sekä pakkauksissa käytettävän sellofaanin korvaavan materiaalin kehittämisessä.

”Pilottilinjasto on rakennettu pitkälti lahjoitusvaroin, ja meille on äärimmäisen tärkeää, että se tukee yliopiston tutkimusta jatkossakin”, Sixta korostaa.

Lue myös

Rullapyyhkeistä ja hamppuneuleesta syntyi uutta lujempaa kierrätyskuitua (aalto.fi, 2020)

Jenni Haukio pukeutuu itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla Aalto-yliopistossa tehtyyn ekologiseen Ioncell-pukuun (aalto.fi, 2018)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tutkija Marja Rissanen
puh. 050 520 2717
marja.rissanen@aalto.fi

Professori Herbert Sixta
puh. 050 384 1764
herbert.sixta@aalto.fi

Kuvat

Sinisen topin kuitu saatiin uudelta pilottilinjastolta. Sen raaka-aine on suomalainen koivusellu. Topin suunnittelivat Kasia Gorniak ja Elina Onkinen. Aalto-yliopisto / Diana Luganski
Sinisen topin kuitu saatiin uudelta pilottilinjastolta. Sen raaka-aine on suomalainen koivusellu. Topin suunnittelivat Kasia Gorniak ja Elina Onkinen. Aalto-yliopisto / Diana Luganski
Lataa
Kuva: Aalto-yliopisto / Diana Luganski
Kuva: Aalto-yliopisto / Diana Luganski
Lataa
Kuva: Aalto-yliopisto / Diana Luganski
Kuva: Aalto-yliopisto / Diana Luganski
Lataa
Ioncell-menetelmällä voidaan tehdä laadukkaita tekstiilikuituja myös kierrätysmateriaaleista. Tämän valkoisen topin kuituun käytettiin vanhoja Lindströmin rullapyyhkeitä. Kuitu tehtiin laboratoriossa. Suunnittelijat Elina Onkinen ja Kasia Gorniak. Kuva: Aalto-yliopisto / Diana Luganski
Ioncell-menetelmällä voidaan tehdä laadukkaita tekstiilikuituja myös kierrätysmateriaaleista. Tämän valkoisen topin kuituun käytettiin vanhoja Lindströmin rullapyyhkeitä. Kuitu tehtiin laboratoriossa. Suunnittelijat Elina Onkinen ja Kasia Gorniak. Kuva: Aalto-yliopisto / Diana Luganski
Lataa
Kuva: Aalto-yliopisto / Diana Luganski
Kuva: Aalto-yliopisto / Diana Luganski
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopisto
Aalto-yliopisto
PL 18000
00076 AALTO

09 47001, viestinta@aalto.fihttp://aalto.fi

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 12 000 opiskelijaa ja yli 4000 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme