IoT Paja -säätiö

IoT Paja -säätiö laajentaa tukivalikoimaansa: myös rahallista tukea IoT-laitteiden kehittämiseen ja markkinoille tuomiseen

Jaa
IoT Paja -säätiö auttaa yrityksiä alkuun toimimalla ponnahduslautana IoT-ratkaisujen alkuvaiheen laitekehityksessä. Säätiö on syyskuusta 2017 tarjonnut alan yrityksille mahdollisuuden työskennellä laboratoriossaan ja hyödyntää henkilöstönsä tuotteistamisosaamista. Tästä päivästä alkaen säätiön asiakkaaksi hyväksytyt ja siellä työskentelevät yritykset voivat hakea myös taloudellista tukea tuotteen suunnitteluun, patentointiin, testaukseen, valmistukseen, esittelyyn ja markkinointiin.

Rahoituksen myöntämisestä ja määrästä päättää Pajan johto hakemusten ja oman harkintansa perusteella. Rahoitus on 4 000, 10 000 tai 20 000 euroa, ja sitä voidaan myöntää samaan hankkeeseen maksimissaan kolme kertaa kahdessa vuodessa. Kokonaisrahoitus yhdelle hankkeelle voi olla enintään 40 000 euroa.

”Rahoitus täydentää jo ennestään laajaa tukivalikoimamme IoT-laitekehityksen alussa oleville pk-yrityksille ja startupeille. Meillä on tarjota yritysten käyttöön ilmaiseksi erittäin monipuolinen laboratorio. Ne saavat tuekseen myös tiimimme huippuosaajat tuotteistamisen, mekaniikan, elektroniikan ja ohjelmistosuunnittelun aloilta”, kertoo
IoT Paja -säätiön toimitusjohtaja Matti Hellgrén.

Säätiön laboratorion asiakkaaksi voivat hakea kaikkialla Suomessa IoT-alalla toimivat startup- ja pk-yritykset. Hakemuksen voi jättää osoitteessa www.iotpaja.fi. Rahoitusta haetaan erillisellä lomakkeella, jonka yritys saa laboratoriossa työskennellessään.

IoT Paja on voittoa tavoittelematon säätiö. Se toimii itsenäisesti, omalla henkilöstöllään ja tukee alan yrityksiä kehitysalustoista riippumatta. Säätiön antama tuki on vastikkeetonta eikä johda omistus- tai IPR-sitoumuksiin. Säätiö ja laboratoriotilat sijaitsevat Espoossa Keilalahdessa.

IoT Paja -säätiön laboratorio avasi ovensa syyskuussa 2017. Vuoden 2017 aikana yhteistyöhakemuksia tuli 36 ja säätiön tuen piiriin hyväksyttiin 31 yritystä.

www.iotpaja.fi

Lisätiedot:

Matti Hellgrén, toimitusjohtaja
matti.hellgren@iotforge.fi
P. 040 5002882

IoT Paja -säätiö
IoT Paja -säätiö tukee startup- ja pk-yrityksiä IoT-tuotteiden kehityksessä.Säätiö tarjoaa yritykselle mahdollisuuden hyödyntää säätiön henkilöstön osaamista ja laboratoriota yrityksen idean tuotteistamisessa. Laboratorioon hyväksytyt yritykset voivat hakea säätiöltä myös taloudellista tukea. IoT Paja on voittoa tavoittelematon säätiö, joka toimii itsenäisesti, omalla henkilöstöllään ja tukee alan yrityksiä kehitysalustoista riippumatta. Säätiön antama tuki on vastikkeetonta eikä johda omistus- tai IPR-sitoumuksiin.

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

IoT Paja -säätiö
IoT Paja -säätiö



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta IoT Paja -säätiö

Johtavat vaikuttajat vetoavat voimakkaasti digitalisoitumisen puolesta: ”Olemme alisuoriutujia”, sanoo Business Finlandin Nina Kopola21.5.2021 14:15:12 EEST | Tiedote

Suomen johtavat TKI-, teollisuus- ja IT-vaikuttajat ovat huolissaan etenkin suomalaisten pk-yritysten tulevasta kilpailukyvystä. Digitalisoituminen ei etene. Teknologiateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajan Marjo Miettisen mukaan ”pk-yritykset ovat jääneet paikoilleen: patistan voimakkaasti, ryhtykää tähän, se on elinehto”. IoT Pajalla allekirjoitettiin julkilausuma, joka vetoaa sekä yrityksiin että poliitikkoihin. Yritykset tarvitsevat apua, mihin IoT Paja itse on F-Securen Risto Siilasmaan mukaan ”piilotettu helmi” ja iso mahdollisuus.

Vetoomus: Pk-yritysten on herättävä digitalisoitumiseen – IoT 100 prosenttiin!21.5.2021 09:05:45 EEST | Tiedote

Suomen johtavat TKI-, teollisuus-, IT- ja yritysmaailman vaikuttajat vetoavat voimakkaasti suomalaisten pk-yritysten nopean digitalisoitumisen puolesta. Allekirjoittaneet esittävät vakavan huolensa siitä, että aivan liian harva suomalainen pk-yritys investoi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyöhön, joka on nopeasti digitalisoituvassa maailmassa entistäkin enemmän kilpailukyvyn perusta. EU:n sekä EU-maiden valtavat panostukset digivihreään kehitykseen merkitsevät suomalaisyritysten eurooppalaisten kilpailijoiden kiihtyvää TKI-työtä digitaalisten kilpailuetujen rakentamiseksi. Suomen pitäisi olla kehityksen kärjessä.

Muistutus: Mediakutsu TÄNÄÄN klo 9 korkean profiilin verkkotapahtumaan: ”IoT – Yrityksesi vauhdilla menestykseen!” Luvassa merkittävä TKI-herätys21.5.2021 07:00:00 EEST | Kutsu

Suomen johtavat TKI-, teollisuus- ja IoT-vaikuttajat herättävät perjantaina yrityksiä ja yhteiskuntaa akuuttiin tarpeeseen panostaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyöhön ja digitalisoitumiseen. Nina Kopola, Marjo Miettinen, Risto Siilasmaa, Rasmus Roiha ja Tero Nordström kertovat, miksi juuri nyt on panostettava ja miten IoT auttaa menestykseen. Vastikkeetta huippuluokan IoT-kehittämistä tarjoava IoT Paja isännöi tapahtuman, jossa luodaan yleiskuva Suomesta EU:n digi-investointien valossa ja neuvotaan konkreettisesti.

Muistutuskutsu medialle pe 21.5. klo 9 korkean profiilin verkkotapahtumaan: ”IoT – Yrityksesi vauhdilla menestykseen!” Luvassa merkittävä TKI-herätys20.5.2021 14:40:46 EEST | Kutsu

Suomen johtavat TKI-, teollisuus- ja IoT-vaikuttajat herättävät perjantaina yrityksiä ja yhteiskuntaa akuuttiin tarpeeseen panostaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyöhön ja digitalisoitumiseen. Nina Kopola, Marjo Miettinen, Risto Siilasmaa, Rasmus Roiha ja Tero Nordström kertovat, miksi juuri nyt on panostettava ja miten IoT auttaa menestykseen. Vastikkeetta huippuluokan IoT-kehittämistä tarjoava IoT Paja isännöi tapahtuman, jossa luodaan yleiskuva Suomesta EU:n digi-investointien valossa ja neuvotaan konkreettisesti.

MEDIAKUTSU pe 21.5. klo 9 korkean profiilin verkkotapahtumaan: ”IoT – Yrityksesi vauhdilla menestykseen!” Luvassa merkittävä TKI-herätys19.5.2021 16:30:07 EEST | Kutsu

Suomen johtavat TKI-, teollisuus- ja IoT-vaikuttajat herättävät perjantaina yrityksiä ja yhteiskuntaa akuuttiin tarpeeseen panostaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyöhön ja digitalisoitumiseen. Nina Kopola, Marjo Miettinen, Risto Siilasmaa, Rasmus Roiha ja Tero Nordström kertovat, miksi juuri nyt on panostettava ja miten IoT auttaa menestykseen. Vastikkeetta huippuluokan IoT-kehittämistä tarjoava IoT Paja isännöi tapahtuman, jossa luodaan yleiskuva Suomesta EU:n digi-investointien valossa ja neuvotaan konkreettisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye