Keskuskauppakamari

Iranin tilanne vaatii yrityksiltä riskienhallintaa

Jaa
Iranin kasvava epävarmuus vaatii nyt suomalaisyrityksiltä osaavaa riskienhallintaa, toteaa Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n maajohtaja, Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. “Menestyäkseen yritysten on jatkuvasti otettava huomioon eri maiden muuttuvat poliittiset ja taloudelliset riskit. Markkinoiden jättäminen on aina viimeisin keino reagoida kasvaviin riskeihin. Iranille ei kuitenkaan vielä kannata kääntää selkää, mutta tilannetta on syytä seurata tarkasti", toteaa Vuori.
Timo Vuori / Kuvaaja: Pasi Murto
Timo Vuori / Kuvaaja: Pasi Murto

Iranissa on useita kymmeniä suomalaisia yrityksiä, joista osa on toiminut maassa menestyksekkäästi yli 40 vuotta. Tämä osoittaa Timo Vuoren mukaan yritysten liiketoiminnan pitkäjännitteisyyttä vaikeissakin markkinatilanteissa ja poliittisissa muutoksissa.

Suomessa kauppakamarien myöntämien vientiasiakirjojen määrä Iranin markkinoille kasvoi 27 prosenttia vuonna 2017, mikä on 59 prosenttia enemmän kuin 2015. Kaikille Suomesta Iraniin vietäville tuotteille on oltava kauppakamarin vahvistama asiakirja, josta ilmenee tuotteen alkuperä, kuvaus ja kaupan osapuolet.

“Suomalaisia yrityksiä arvostetaan Iranissa.Suomen maine pitkäaikaisena ja luotettavana kauppakumppanina Iranissa on kilpailuetu, mutta samalla on opittu, ettei maan valloittaminen ole helppoa kulttuurieroista ja voimassa olevista kaupan rajoituksista johtuen”, sanoo Vuori.

Vuoden 2016 ensihuuman jälkeen myös suomalaisten yritysten suhtautuminen Iranin markkinoihin on muuttunut pragmaattisemmaksi. Erilaiset sanktiot luovat yhä haasteita vientiyrityksille ja pankeille. Vuoren mukaan Iranin kasvava epävarmuus hillitsee nyt erityisesti pk-yritysten markkinoille menoa.

“Iranin 80 miljoonan kuluttajan markkinoille ei pidä vielä kääntää selkäänsä. Kärsivällisyyttä vaaditaan, sillä vastikään laajemmin avautuneet Iranin markkinat kohtaavat erilaisia poliittisia ja taloudellisia sopeutumishaasteita”, toteaa Vuori.

Vientikaupan rahoitus Iraniin yhä haasteena

Teknologiaan ja rahoitukseen liittyvät sanktiot sekä rahanpesua estävät määräykset ovat Vuoren mukaan olleet keskeisimpiä haasteita Iranille. Iranilaisista kaupan osapuolista on  vaikeaa saada luotettavaa selvitystä, jotta suomalaiset vientiyritykset ja pankit olisivat varmoja siitä, että ne noudattavat edelleen näitä säännöksiä. Keskuskauppakamari on ulkoministeriön avulla käynyt asiasta keskustelua Iranin hallituksen sekä Iranin teollisuus- ja kauppakamarin edustajien kanssa.

“Viime päivien poliittiset levottomuudet korostavat suomalaisyritysten tarvetta arvioida entistä herkemmin maahan liittyviä poliittisia ja taloudellisia riskejä. Markkinoiden jättäminen on aina viimeinen keino reagoida kasvaviin riskeihin. Emme ole vielä siinä pisteessä”, toteaa Vuori.

Keskuskauppakamari ja sen yhteydessä toimiva Suomi-Iran kauppayhdistys tarjoaa suomalaisyrityksille verkoston vaihtaa tuoreimpia kokemuksia Iranin kaupasta.

“Iranin markkinoilla onnistuminen vaatii jatkossakin sopivasti rohkeutta ja riskienhallintaa vientiyrityksiltä ja viennin rahoittajilta”, sanoo Vuori.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Timo Vuori / Kuvaaja: Pasi Murto
Timo Vuori / Kuvaaja: Pasi Murto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamarin vientijohtajakysely: Yritysten vientinäkymät kuluvalle vuodelle heikentyneet merkittävästi edellisvuodesta27.3.2024 06:54:00 EET | Tiedote

Kauppakamarin vientijohtajakyselyn perusteella yritysten vientinäkymät ovat selkeästi heikentyneet edellisvuoteen nähden. Tuoreen kyselyn mukaan enää kuusi prosenttia vientiyrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi kuluvan vuoden aikana. Alkuvuonna 2023 vielä 20 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi vuoden aikana.

Keskuskauppakamarin hallitus: Työmarkkinatilanne on ratkaistava luottamusta rakentamalla25.3.2024 16:41:36 EET | Tiedote

Meneillään olevat työtaistelutoimenpiteet ovat vahingollisia Suomen taloudelle. Yrityksille aiheutuu taloudellisia ja toiminnallisia vaikeuksia, joiden korjaaminen ei tapahdu hetkessä. Keskuskauppakamarin hallitus painottaa, että Suomen nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tähän ei ole varaa. Suomen talouden kasvu on jo pitkään ollut lähes olematonta ja teolliset investoinnit vuotuisia poistoja pienemmät rapauttaen siten tulevaa kasvupotentiaalia. Siksi Keskuskauppakamarin hallitus pitää tärkeänä, että kiistoissa päästään eteenpäin.

Kauppakamarien vientijohtajakysely: Vientiyrityksistä yli 90 prosenttia kertoo poliittisten lakkojen vaikuttaneen toimintaan - lisäkustannuksia, mainehaittaa, lomautuksia22.3.2024 06:53:00 EET | Tiedote

Yli 90 prosenttia Kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo meneillä olevien lakkojen vaikuttaneen yritysten toimintaan. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 37 prosenttia kertoi lakkojen vaikuttaneen merkittävästi ja 54 prosenttia yrityksistä kertoo lakkojen vaikuttaneen jonkin verran.

Keskuskauppakamari: Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien yhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä jatkoi kasvuaan – Suomi jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä19.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä kasvaa edelleen, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. Jo yli puolessa jäsenmaista naisten osuus hallituksen jäsenistä on yli 30 prosenttia ja johtoryhmän jäsenistä yli 20 prosenttia. Vaikka Suomi sijoittuukin edelleen kärkikymmenikköön kummassakin vertailussa, olemme jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä. Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä Keskuskauppakamari haluaa muistuttaa, että naisjohtajuuden edistämiseksi on vielä paljon työtä tehtävänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye