Assemblin Oy

Isojen taloteknisten kokonaisuuksien monitaiturit

Jaa
Olympiastadion on yksi Suomen merkittävimmistä uudistamishankkeista, johon Assemblin on valjastanut useita huipputekijöitä, jotka työskentelevät monipuolisen ja ison hankkeen parissa. Jokaisen projektin takana on huippuosaajia ja heidän osaamisensa pitää työmaiden pyörät pyörimässä.
Kuva: Kuvassa vasemmalta Samuel Keto, Tero Perälä ja Jukka-Pekka Tauriala
Kuva: Kuvassa vasemmalta Samuel Keto, Tero Perälä ja Jukka-Pekka Tauriala

Kolmen kopla Samuel KetoTero Perälä ja Jukka-Pekka Tauriala ovat työskennelleet Olympiastadionin uudistamishankkeessa projektitoimihenkilöinä yli puolen vuoden ajan. Stadionin työmaa on täynnä vilskettä ja vilinää torstai-iltapäivänä, mutta samalla ilmassa voi tuntea innostusta, kunnioitusta ja historian havinaa. Haastateltava kolmikko on saanut järjestettyä hetken kiireiseltä työmaalta haastattelua varten ja he ovat odottaneet haastattelua hiukan sekavin tuntein.

- Tällainen pienikin hetki on vaikea saada irrotettua kiireiseltä työmaalta, mutta onneksemme saimme tärkeimmät asiat hoidettua ennen tätä ja palaamme työmaalle haastattelun jälkeen entistäkin energisempänä, toteaa Tero Perälä.

Koulun penkiltä opintielle

Perälä on Pohjanmaan kasvatteja, joka sähköasentajan ammattitutkinnon suorittamisen jälkeen on opiskellut talotekniikka-insinööriksi Tampereen ammattikorkeakoulussa. Perälä valitsi alan veljensä innostamana.

- Peruskoulun suorittamisen jälkeen en paljoa pohtinut ammatinvalintaani vaan tiesin aika lailla heti mitä haluan tehdä. Isoveljeäni täytyy kiittää siitä, että päädyin juurikin tälle alalle.

Perälä on ollut alalla yli 10 vuotta ja hänen uransa aikana hän on kerännyt työkokemusta myös suunnittelupuolelta.

- 7 vuoden suunnittelutyön jälkeen kaipasin työhöni lisähaasteita. Päädyin Assemblinille perinteisen hakuprosessin kautta ja tällä hetkellä olen vastuussa Olympiastadionin uudisalueiden sähkötöistä.

Monitaituri Jukka-Pekka Tauriala on tullut Assemblinille Schneiderilta ja tällä hetkellä hänen vastuualueenaan on osa uudistamishankkeen saneerausosiosta ja loput osat ovat Samuel Kedolla. Tauriala on työskennellyt insinööri-opintojensa ohella jo muutamia vuosia.

- Tällä hetkellä työstän opinnäytetyötäni, jonka saan alustavan aikataulun mukaan valmiiksi ensi vuonna. Nyt olen täysillä keskittynyt työmaatoimintaan ja samalla uuden oppimiseen itse käytännössä.

Työmaatoiminnan projektivetäminen on kohtuullisen uutta kolmikon insinööriopiskelijalle Samuel Kedolle. Keto on tullut Olympiastadionin työmaalle alun alkaen jo vuoden 2018 huhtikuussa Roope Mutenian avuksi, joka on vastuussa koko projektin sähköteknisestä työmaatoiminnasta.

- Toimimme periaatteessa Roopen apuna kaikessa mahdollisessa, mutta silti meillä on omat vastuualueet ja hommamme. Roopen hallinnassa on koko kokonaisuus ja eritoten aikataulun hallinta, kertoo Keto.

Keto valmistuu nyt keväällä talotekniikka-insinööriksi sähköpuolelta Tampereen ammattikorkeakoulusta ja hän on työskennellyt Stadionin työmaalla kolmena päivänä viikossa koulun ohella.

- Välillä päivät ovat venyneet pitkiksi, mutta koulutyö ei ole kärsinyt vaan pikemminkin olen oppinut tämän projektin aikana erittäin paljon.

Työmaalta vapaa-ajalle

Kolmikon kiireisestä työelämästä kertoo paljon se, että heille kaikille kertyy päivittäin kymmeniätuhansia askelia ja itse Assemblinin pääkonttorilla he ovat ehtineet käydä kolme kertaa.

- Välillä tuntuu, että puhelin on kasvanut korvaan kiinni ja sormet ovat liimautuneet tietokoneen näppiksiin, mutta vaikka on kiire, nautimme työstämme, kertoo Perälä. 

Koko porukka kehuu koko Stadion työmaan henkeä ja urakoitsijoiden välistä toimintaa. He kertovat, että hyvän hengen ansioista työtkin etenevät nopeammin ja asiat halutaan ratkaisukeskeisesti eteenpäin.

- Tietysti täytyy myös muistaa viettää vapaa-aikaa ja unohtaa työasiat töihin, jatkaa Tauriala.

Kolmikko onkin erittäin urheiluhenkistä porukkaa ja vapaa-aika kuluu niin sulkapallon, kuntosalin, jääkiekon sekä golfin parissa. Näiden miesten harrastuslista on loputon, mutta ainakin he kykenevät päästämään työasioista hetkeksi irti.

Projektiosaajien ominaisuuksia

Isojen kokonaisuuksien hallinta vaatii tekijältään pitkäjänteisyyttä, erinomaista hahmotuskykyä ja hyvää prosessiosaamista. Haastateltavat kertovat, että tärkeintä projektityöntekijältä on osata hahmottaa koko kokonaisuus ja vaikutukset muiden tekemisiin. Taloteknisessä urakassa monet asiat vaikuttavat muihin projektin toimintoihin ja viestimällä muutoksista ja vaikutuksista vältytään väärinkäsityksiltä ja pystytään ennustamaan esimerkiksi aikatauluja tarkemmin.

Vaikka kyseessä olisikin pienikin työmaa, prosessien ja kokonaisuuksien hahmottaminen tulee aina tekijän eteen.

- Pienemmissä projekteissa täytyy osata myös hahmottaa koko kokonaisuus ja viestiä asioista koko LVISA-tiimille, kertoo Tauriala.

Tämä kolmikko on myös erittäin innovatiivinen ja he etsivät työmaalla jatkuvasti työtä helpottavia ja selkeyttäviä asioita.

- Koska Stadionin työmaa on järjettömän suuri ja massat mitä tilaamme ovat suuria, kehitimme omaa logistiikkaprosessiamme paremmaksi yhdessä tukkureiden kanssa. Nyt logistiikka on entistä paremmin hallinnassa ja tavarat tulevat oikeille lohkoille ilman ylimääräistä säätämistä, toteaa Keto.

Yhdessä tekemisen meininki

Projektinhoitajien työtehtävät ovat kohtuullisen samanlaisia työmaasta riippumatta. Kolmikko kertoo, että heidän päivänsä kuluvat työmaakierroksilla, sähköpostin ja puhelimen äärellä sekä asentajien kohtaamien pulmien parissa.

- Parasta tässä työssä on se onnistumisen ilo, kun saamme ratkaistua jonkun pulman ja ratkaisu on onnistunut. Tietysti plussana on usein uuden oppiminen ja itsensä kehittäminen, kertoo Perälä.

- Tässä kohteessa on paljon sellaista tekniikkaa, mitä ei tule muualla vastaan. Ainutlaatuisuutta lisää se, että yhteen kokonaisuuteen yhdistetään erilaisia rakennustyyppejä; Stadionille tulee ravintoloita, liikuntatiloja, logistiikkakeskuksia ja paljon muuta, jotka sovitetaan ”saman katon alle”, kertoo Tauriala.

Haastattelun ajan haastateltavat korostavat sitä, että parasta talotekniikka-alalla on yhdessä tekemisen meininki.

- Tälläkin työmaalla on tällä hetkellä sähköurakassa melkein 30 asentajaa, 4 projektivetäjää ja monia muita. Teemme tätä kohdetta yhdessä kunnioittamalla merkittävää osaa historiastamme, toteaa Tauriala.

Työmaatoiminnan lisäksi Assemblinilta työskentelee projektin parissa hankintapäällikkö Anssi Kynäkoski, kustannusseurannasta vastaava Asko Kallioranta sekä koko projektista vastaava Antti Pessa.

Kuvat

Kuva: Kuvassa vasemmalta Samuel Keto, Tero Perälä ja Jukka-Pekka Tauriala
Kuva: Kuvassa vasemmalta Samuel Keto, Tero Perälä ja Jukka-Pekka Tauriala
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Assemblin Oy
Assemblin Oy
Sentnerikuja 1
00440 Helsinki

+358 20 198 4640http://fi.assemblin.com/

Assemblin on täyden palvelun asennus- ja palvelukumppani, joka toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Kehitämme, toteutamme ja ylläpidämme ilmaan, veteen ja energiaan liittyviä järjestelmiä. Visionamme on tarjota älykkäitä ja vastuullisia teknisiä ratkaisuja ja saada siten rakennukset toimimaan ja ihmiset viihtymään. Tukenamme on tiivis paikallinen yhteistyö ja vahva organisaatio. Assemblinin liikevaihto on noin 1,3 MRD euroa, ja palveluksessamme on noin 7 000 henkilöä yli sadalla pohjoismaisella paikkakunnalla. Lue lisää osoitteesta assemblin.fi.

Lue lisää osoitteesta www.assemblin.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Assemblin Oy

Triton luo Pohjois-Euroopan johtavan konsernin teknisissä palveluissa ja asentamisessa yhdistämällä Caverionin ja Assemblinin5.3.2024 09:58:25 EET | Tiedote

Pääomasijoittaja Triton aikoo yhdistää sijoituksiinsa kuuluvat Assemblinin ja Caverionin uudeksi Assemblin Caverion Groupiksi. Uusi konserni yhdistää molempien yhtiöiden vahvuudet ja osaamisen, tarjoten entistä kattavamman palveluvalikoiman ja kestäviä teknisiä ratkaisuja entistä laajemmalle asiakaskunnalle. Yhdistynyt Assemblin Caverion Group toimii kymmenessä maassa ja sen liikevaihto nousee noin 3,8 miljardiin euroon (43,5 miljardiin ruotsin kruunuun). Konsernilla on noin 21 900 ammattilaista, ja Assemblin Caverion Groupista tulee markkinoiden edelläkävijä, joka tarjoaa laajimmat palvelut ja huippuluokan ratkaisut rakennetun ympäristön koko elinkaarelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye