Turun kauppakamari

IT-tukea ikäihmisille – digiosaamista tarvitsevat kaikki

Jaa
Turun kauppakamarin ICT-valiokunta järjestää syyskuussa varttuneemmalle väelle suunnatun maksuttoman IT-koulutuksen. Ideana on levittää IT-tietoutta ja tuoda digitaaliset palvelut kaikkien saataville.

ICT-valiokunnan ideoiman IT-koulutuksen tavoitteena on opastaa tietokoneenkäyttäjiä verkkopalvelujen tietoturvalliseen käyttöön. Koulutuksessa käydään läpi muun muassa verkkopankkitunnuksilla palveluihin tunnistautumista ja yleisimpiä tietoturvalliseen internetin käyttöön liittyviä asioita.

Yksi Turun kauppakamarin ICT-valiokunnan tavoitteista on edistää digitalisaatiota. Valiokunta on aikaisempina vuosina järjestänyt lapsille ja nuorille suunnattuja koulutuksia muun muassa koodaamisesta ja videobloggaamisesta. Tällä kertaa valiokunta halusi Yleisradion Nettiä ikä kaikki -kampanjan innoittama tarjota koulutusta vanhemmalle sukupolvelle.

”Nyky-yhteiskunta vaatii kaikilta perustaidot toimia digitaalisessa ympäristössä erilaisia palveluita käytettäessä. Haluamme näin olla tukemassa varttuneen väen osaamista sähköisissä palveluissa, ja sitä kautta helpottaa heidän arkeaan”, kertoo ICT-valiokunnan puheenjohtaja Harri Salo.

Turun ammattikorkeakoulun ICT-alan opiskelijat toimivat tapahtumassa opastajina. Turun AMK:n opiskelijoiden pyörittämä Kansalaisen IT-tuki -palvelu on tarjonnut IT-tukea tietoturvassa sekä sovellusten ja laitteiden käytössä jo toistakymmentä vuotta.

Maksuttomaan IT-kouluun mahtuu 20 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Koulutus järjestetään Turun ammattikorkeakoulun tiloissa torstaina 27.9. klo 17:30 alkaen.

Koulutuksen tapahtumasivu ja ilmoittautuminen: https://turunkauppakamari.fi/event/varttuneen-vaen-it-koulutus-nain-kaytat-verkkopalveluja-tietoturvallisesti/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
viestintäsuunnittelija Katri Kurkela
katri.kurkela@kauppakamari.fi
p. 041 506 9454

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Turun kauppakamari
Turun kauppakamari
Puolalankatu 1
20100 Turku

http://www.turunkauppakamari.fi

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917 ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun kauppakamari

Varsinaissuomalaisia yrityksiä mukana valtakunnallisessa ilmasto-ohjelmassa22.2.2024 07:03:00 EET | Tiedote

Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on vahva halu tehdä ilmastotoimia. Keskuskauppakamarin organisoimaan ja LähiTapiolan mahdollistamaan ilmasto-ohjelmaan haki 300 yritystä, joista noin 200 valittiin mukaan. Ilmasto-ohjelmaan osallistuvat yritykset saavat koulutusta, työkaluja ja asiantuntija-apua organisaation hiilijalanjäljen laskentaan sekä opastusta vaikuttavien päästövähennystoimien tekemiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye