Sallan kunta ja matkailuSallan kunta ja matkailuSallan kunta ja matkailuSallan kunta ja matkailuSallan kunta ja matkailuSallan kunta ja matkailu

Itä-Lapissa ilmaston muutokset havaittavissa koivunlehdistä ja lyhentyneestä lumikaudesta

Jaa
Värriön tutkimusasemalla Pohjois-Sallassa on seurattu hieskoivun lehteen tuloa vuodesta 1981. Muuttuneiden olosuhteiden myötä lehtien puhkeaminen on aikaistunut reilulla viikolla. Suppeiden elinympäristöjen kasvit joutuvat vaikeuksiin olosuhteiden muuttuessa.

Hieskoivun lehtien puhkeaminen on aikaistunut Itä-Lapissa viimeisen vajaan neljänkymmenen vuoden aikana reilulla viikolla. Vuonna 1982 koivut tulivat hiirenkorvalle keskimäärin 8. kesäkuuta. Nyt ajankohta on jo toukokuun loppupäivinä. Tiedot tulevat esille Värriön tutkimusasemalla, Itä-Lapissa vuodesta 1981 tehdystä seurannasta.

Kasvuolosuhteet paranevat lyhyemmän lumikauden myötä

Suomen vuosikeskilämpötila on noussut 1800-luvun puolivälistä lähtien noin 2,3 astetta. Muutokset ovat voimakkaampia, mitä pohjoisemmas mennään. Yksittäisen havaintoaseman mittaukset eivät sinällään kerro koko maan tilanteesta mutta osoittavat paikallisen vaihtelun olevan suurta.Värriön asemalla sama 2,3 asteen nousu on tapahtunut vuoden 1975 jälkeen.

Samalla lumipeitepäivät ovat vähentyneet. Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana lumipeitepäivät ovat vähentyneet noin 5,5 päivää vuosikymmenessä, yhteensä noin kolmen viikon verran. Talvi lyhenee molemmista päistä. Syksyisin lumipeite tulee myöhemmin ja lähtee keväällä aikaisemmin. Lyheneminen on ollut voimakkaampaa syksyllä kuin keväällä.

Kasvukausi pitenee ja useimpien kasvien olosuhteet paranevat lumen sulaessa aiemmin ja lämpötilan ylittäessä kasvukauden rajana pidetyn plus viiden asteen vuorokausikeskiarvon aiemmin keväällä.

Muutoksen nopeus haasteena suppeiden elinalueiden kasveille

Vaikka olosuhteet näyttävät muuttuvan esimerkiksi juuri koivun osalta paremmiksi, joidenkin tunturikasvien osalta mennään huonompaan suuntaan. Etukäteen on hyvin vaikea arvioida yksittäisten lajien kohdalla, mitä niille ilmastonmuutoksen myötä lopulta tapahtuu mutta esimerkiksi lumenviipymäpaikoilla tai muissa rajoittuneissa elinympäristöissä elävät eliöt joutuvat ahdinkoon. Närvänä, jonka eteläisin kasvupaikka Suomessa sijaitsee Takkaselkätunturissa, hieman Värriötunturin eteläpuolella, kasvaa vain korkeimpien tuntureiden lakialueilla. Muuttuvat olosuhteet koitunevat sen kohtaloksi. Närvänä ei voi paeta enää ylemmäs tunturin rinteeseen ankarampien olosuhteiden perässä.

Nopeasti muuttuvat olosuhteet antavat etulyöntiaseman eliöille, joilla on laaja esiintymisalue. Eläimet ja kasvit siirtyvät muuttuneiden olosuhteiden perässä kohti sopivia olosuhteita. Lajiston monimuotoisuus kuitenkin kärsii, sillä suppeille elinalueille erikoistuneet lajit häviävät kilpailun olosuhteiden nopeasti muuttuessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Janne Mukkala
VÄRI-hanke
Itä-Lapin kuntayhtymä
040 732 7557

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Sallan kunta ja matkailu
PL 28, Postipolku 3
98901 Salla

VÄRI - VÄRRIÖN TUTKIMUSASEMAN HUIPPUTUTKIMUS HYÖDYNTÄMÄÄN ITÄ-LAPIN ELINKEINOELÄMÄÄ

Hankkeen tavoitteena on lisätä Värriön tutkimusaseman ja paikallisen elinkeinoelämän yhteistyötä ja saada tutkimustulokset alueen elinkeinoelämän ja kansalaisten hyödynnettäviksi. Hankkeessa pyritään kansantajuistamaan tutkimusaseman tuloksia, kohtauttamaan alueen osaamista, kehittäjiä ja alueella toimivia yrityksiä sekä kehittämään alueen innovaatiopotentiaalia.

Hankkeessa järjestetään työpajoja joissa kehitetään ratkaisuja arjen tarpeisiin ja innovoidaan hyödyntäen Värriön tutkimusaseman tutkimustuloksia. Värriön tutkimusaseman tieteellinen tutkimustoiminta ja sen tulokset saatetaan vahvemmin tukemaan muita alueen elinkeinoja kuten biojalostamohanketta, muuta metsätaloutta ja luonnontuote- sekä poroelinkeinoa. Hankkeessa kehitetään myös metsästysmatkailua ja harrastetoimintaa.

Värriön tutkimusasema esittelee tutkimustaan ja hanketta Itä-Lapin kuntien tapahtumissa ja järjestää avoimien ovien päivän.

Hankealue on Itä-Lappi. Hanke on Värriön tutkimusaseman ja Itä-Lapin kuntayhtymän yhteistyöhanke.

Hanketta rahoittavat Lapin Liitto EAKR –rakennerahasto, Itä-Lapin kunnat ja kuntayhtymä sekä Helsingin yliopisto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sallan kunta ja matkailu

Sallan Suuri Poroviikonloppu – 5. porocup kisa3.3.2022 17:16:36 EET | Tiedote

Sallassa järjestetään perinteiset porokisat maaliskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna, 19.-20.3.2022. Kisoissa on nähtävissä ja aistittavissa vuosikymmenten perinteet sekä aitoa lappilaista tunnelmaa. Kilpailuissa ajetaan kuuman ja yleisen sarjan lähtöjä, lauantaina myös karsitaan uusia poroja mukaan ja sunnuntaina ohjelmassa on juniori sarjan ajot. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki kulkijat, läheltä tai kaukaa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye