Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Itä-Suomen aluehallintovirasto ohjasi kuntia kuljetuspalvelujen järjestämisessä

Jaa

Itä-Suomen aluehallintovirasto järjesti alueensa kunnille 7.9.2021 vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja koskevan ohjaustilaisuuden. Tilaisuudessa käsiteltiin aluehallintoviraston toteuttaman kyselyn tuloksia. Kunnille tehdyn kyselyn mukaan eroja kuntien kuljetuspalvelujen välillä on mm. ennakkotilausajassa ja ns. erillisoikeuksista tiedottamisessa.

Itä-Suomen aluehallintovirastossa on ollut ja on parhaillaan vireillä vammaispalveluihin liittyviä valvonta- ja kanteluasioita. Useimmissa niistä on ollut kysymys kuljetuspalvelujen saavutettavuudesta ja maksujen omavastuuosuuksien määräytymisperusteista.

Aluehallintovirasto toteutti huhtikuussa 2021 kyselyn kunnille ja kuntayhtymille selvittääkseen alueensa kuljetuspalvelujen käytäntöjä. Kyselyllä selvitettiin erityisesti

  • minkä pituinen ennakkotilausaika kunnissa vaaditaan vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun tilaamisessa,
  • millä tavoin asiakkaille on tiedotettu ennakkotilausajasta,
  • kuinka monelle asiakkaalle on myönnetty palvelun saatavuuteen liittyviä erillisoikeuksia: suorasoitto-oikeus, pikamatkat, vakiotaksi ja
  • millä tavoin erillisoikeuksista on tiedotettu.

Etäyhteyksillä järjestetyssä ohjaustilaisuudessa kerrottiin kyselyn tuloksia kunnille ja kuntayhtymille. Eroavaisuuksia kuntien kesken on esimerkiksi siinä, kuinka kauan etukäteen vammaisen henkilön on tilattava kyyti (0–2,5 h) ja siinä, millaisissa tilanteissa tai millaisilla perusteilla tästä ennakkotilausajasta voidaan joustaa. Eroa on myös siinä, miten ns. erillisoikeuksista tiedotetaan asiakkaille ja yleisemmin kuntalaisille. Erillisoikeudet tarkoittavat esimerkiksi oikeutta käyttää tiettyä taksia tai oikeutta käyttää asiointiaikaa kuljetuspalvelumatkoillaan. Asiointiaikana asiakas asioi taksin odottaessa.

Kuntien ja kuntayhtymien puheenvuoroissa todettiin, että erityisesti ns. erillisoikeuksista kaivataan yhdenmukaista valtakunnallista ohjeistusta. Yhteydenpitoa kunnan, autoilijoiden ja matkojenyhdistelykeskuksen sekä asiakkaiden kanssa pidetään tärkeänä. Todettiin, että kuljetuspalveluista tehdään paljon oikaisuvaatimuksia ja valituksia edelleen hallinto-oikeuteen, joten oikeuskäytäntöä aiheesta on paljon. Kuntien välistä keskinäistä yhteydenpitoa pidetään tärkeänä hyvien käytäntöjen levittämiseksi ja tähän toivotaan myös aluehallintoviraston osallistumista.

Loppuvuodesta 2020 Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi kolme päätöstä omavastuuosuuksien enimmäismäärästä:

Myös eduskunnan oikeusasiamies on antanut Itä-Suomen alueelle päätöksiä vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen järjestämisestä, mm.:

Lisätietoja

sosiaalihuollon ylitarkastaja Satu Syrjälä, p. 0295 016 800

ylitarkastaja Taija Liukkonen, p. 0295 016 800

etunimi.sukunimi(at)avi.fi

Itä-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Kauppakeskuksissa rokotuksista myönteistä palautetta – asioinnissa maskin käyttöä hyvä jatkaa24.9.2021 10:44:09 EEST | Tiedote

Pohjois-Suomen päivittäistavarahuollon yhteistoimintaverkosto kokoontui 24.9.2021 ylijohtaja Terttu Savolaisen johdolla 8. kokoukseen korona-aikana. Savolainen totesi, että rokotukset ovat helpottaneet epidemian tilannetta ja asiointi on helpottunut. Ilman ajanvarausta tarjotut rokotukset kauppakeskuksissa ovat olleet erittäin onnistuneita. Pop up -rokotuspisteitä on myös esimerkiksi oppilaitoksissa ja kuntien rokotuspisteissä.

Sammankomstbegränsningarna i Nyland fortsätts inte i oktober - de sista sammankomstbegränsningarna i Finland upphör i slutet av september24.9.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Enligt den senaste lägesbedömningen förlänger Regionförvaltningsverket i Södra Finland inte sammankomstbegränsningarna i Nyland i oktober. Det nuvarande beslutet är i kraft till och med den 30 september och efter det finns det inte längre något område i Finland där regionförvaltningsverkets sammankomstbegränsningar är i kraft. De allmänna hygienkraven i lagen om smittsamma sjukdomar förpliktar emellertid fortsättningsvis en stor del av aktörerna som svarar för användningen av olika utrymmen att säkerställa kundernas och deltagarnas hälsosäkerhet. Dessutom begränsas restaurangverksamhet regionalt genom statsrådets förordning.

Uudenmaan kokoontumisrajoituksia ei olla jatkamassa lokakuussa - Suomen viimeiset kokoontumisrajoitukset päättymässä syyskuun lopussa24.9.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Etelä-Suomen aluehallintovirasto ei uusimman tilannearvion perusteella jatka Uudenmaan kokoontumisrajoituksia lokakuussa. Nykyinen päätös on voimassa 30.9. asti, minkä jälkeen millään alueella Suomessa ei ole enää voimassa aluehallintoviraston määräämiä kokoontumisrajoituksia. Tartuntatautilain yleiset hygieniavaatimukset velvoittavat kuitenkin edelleen suurta osaa erilaisten tilojen käytöstä vastaavia toimijoita varmistamaan asiakkaiden ja osallistujien terveysturvallisuuden. Lisäksi ravintolatoimintaa rajoitetaan alueellisesti valtioneuvoston asetuksella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme