Hiv-säätiö

Itä-Suomessa hiv-tartuntojen määrä edelleen nousussa – ilmaisia hiv-kotitestejä jaossa Vartiuksen raja-asemalla 15.-16.6

Jaa
Suomalaiset saavat nykyään hiv-tartunnan todennäköisemmin ulkomailla kuin kotimaassa. Hivpoint ja Suomen Punainen Risti tarjoavat vuonna 2019 ennätysmäärän hiv-testausmahdollisuuksia Venäjän raja-asemilla. Rajatestaustapahtumissa on jaossa myös ilmaisia hiv-kotitestejä. Seuraava testaustapahtuma pidetään Vartiuksen raja-asemalla 15.-16.6.2019.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksen mukaan jokaisella tulisi halutessaan olla oikeus päästä anonyymiin hiv-testiin julkisessa terveydenhuollossa. Tämä toteutuu kuitenkin monilla edelleen huonosti. Etenkin pienemmillä paikkakunnilla voi olla vaikeaa päästä nimettömänä testiin. Suuremmissa kaupungeissa on tarjolla myös testiin pääsyä helpottavia matalan kynnyksen palveluita mm. Hivpointin ja Suomen Punaisen Ristin järjestäminä. Vuonna 2018 myyntiin tuli hiv-kotitesti, joka tuo anonyymin testauksen suomalaisten ulottuville ympäri maata.  

Anonyymin testauksen tarve on huomattu Hivpointin ja Punaisen Ristin testaustapahtumissa Venäjän rajalla. Vuodesta 2000 lähtien lähes 60 suomalaista miestä on saanut hiv-tartunnan Venäjällä.

– Kohdennettu hiv-testaus Venäjän rajalla on selkeästi tärkeää, sillä monet rajatestauksessamme käyneistä miehistä eivät ole ennen käyneet hiv-testissä, sanoo Hivpointin seksuaalineuvoja Mervi Valjus.  

– Yksi syy tähän on se, että anonyymin hiv-testin saaminen on vaikeaa. Julkisen terveydenhuollon olisi tärkeää tarkistaa käytäntöjään ja varmistaa, että oikeus nimettömään hiv-testaukseen toteutuu, toteaa Valjus.

Hän myös rohkaisee käymään testissä.

– Testiin hakeutumista ei kannata pelätä, saat siitä itsellesi mielenrauhan, Valjus kannustaa. 

Tänä vuonna Hivpoint ja Suomen Punainen Risti järjestävät useampia rajatestauksia kuin edellisvuosina. Raja-asemilla tarjotaan testauksen lisäksi neuvontaa ja turvaseksipakkauksia. Jokaisena testauspäivänä jaetaan myös ilmaisia hiv-kotitestejä muistuttamaan säännöllisen testauksen tarpeellisuudesta ja mahdollisuudesta tehdä testi nimettömästi.

Ensi viikonloppuna turvaseksikiertue päivystää Vartiuksen raja-asemalla lauantaina 15.6. klo 14-18 ja sunnuntaina 16.6. klo 12-18.

Loppukesän rajatestaustapahtumat järjestetään Niiralassa 24.-25.8 ja Nuijamaalla 31.8.-1.9. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Mervi Valjus, Hivpointin seksuaalineuvoja, suunnittelija - aluetyö, 0207 465 784, mervi.valjus@hivpoint.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hiv-säätiö
Hiv-säätiö
Hermannin rantatie 2 B
00580 Helsinki

0207465705http://www.hivpoint.fi

Hiv-säätiön ylläpitämän Hivpointin (ent. Hiv-tukikeskus) tarkoituksena on hiv-tartuntojen ennaltaehkäiseminen, tartunnan saaneiden, tartunnasta huolestuneiden ja heidän läheisten tukeminen sekä hiv-tartunnan saaneiden ihmis- ja perusoikeuksien edistäminen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hiv-säätiö

Stigma vaikuttaa hiv-positiivisten elämään ja estää hakeutumasta testeihin1.12.2023 05:00:00 EET | Tiedote

Maailman aids-päivänä, 1.12. hiv-työtä tekevät järjestöt muistuttavat, että stigma vaikuttaa hiv-positiivisten jokapäiväiseen elämään ja estää ihmisiä hakeutumasta testeihin. Positiiviset ry:n Stigma Index -kyselytutkimuksen mukaan Suomessa joka kymmenes (11 %) hiv-positiivinen oli kuluneen vuoden aikana jättänyt hakeutumatta tarvitsemaansa muuhun kuin hiviin liittyvään terveydenhuoltoon. Suurin osa (74 %) koki hivistä kertomisen muille ihmisille edelleen vaikeaksi.

Seksitautitesteihin pääsy ei toteudu terveysasemilla suositusten mukaan – tartuntamäärät nousussa15.5.2023 07:44:15 EEST | Tiedote

Hivpoint selvitti syksyllä 2022, miten hiv- ja muihin seksitautitesteihin pääsy toteutuu terveysasemilla. Selvitys toteutettiin ottamalla yhteyttä 20:n eri puolilla Suomea sijaitsevan terveysaseman ajanvarauspalveluun. Oikeanlainen seksitautitesteihin ohjaus toteutui ainoastaan kahdella terveysasemalla. Kolmella terveysasemalla hiv-testiin pääsy evättiin kokonaan. Terveysasemille oli vaikeaa päästä kuppatestiin, eikä klamydia- ja tippurinäytteitä otettu oikeilta limakalvoilta. Hivin ja muiden seksitautien testausta tulisi nyt tehostaa perusterveydenhuollossa, koska vuonna 2022 tippuri-, kuppa ja hiv-tartuntoja todettiin lähes kaksinkertainen määrä kuin yleensä vuosittain. Tartuntamäärien kasvu on jatkunut vuoden 2023 aikana.

Hiv-säätiön uusi puheenjohtaja, kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen on huolissaan Suomen hiv-tilanteesta31.1.2023 06:00:00 EET | Tiedote

Hiv-tartuntojen ennaltaehkäisyn sekä hiv-tartunnan saaneiden hyvinvoinnin ja oikeuksien puolesta toimiva Hiv-säätiö valitsi vuosikokouksessaan 24.1.2023 vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekosen hallituksensa puheenjohtajaksi kaudelle 2023–2024. Pekonen on toiminut tehtävässä aiemmin vuosina 2015–2019. Vuonna 2019 Pekonen luopui puheenjohtajan tehtävästä, kun hänet nimitettiin sosiaali- ja terveysministeriksi.

Suomessa hiv-tartunnat todetaan usein vuosien viiveellä – hivin ja muiden seksitautien testausta tulisi tehostaa21.11.2022 06:00:00 EET | Tiedote

Euroopassa noin puolet hiv-tartunnan saaneista ja suomalaisista tartunnan saaneista yli 10 % ei tiedä hiv-tartunnastaan, koska heitä ei ole testattu. Lisäksi Suomessa yli puolet hiv-tartunnoista diagnosoidaan myöhään. Tartunnat todetaan usein vuosien viiveellä tai vasta siinä vaiheessa, kun sairaus on edennyt aids-vaiheeseen. Yli puolella tartunnan saaneista on ollut ennen diagnoosia terveydenhuollon käyntejä, joiden yhteydessä hiv-testiä olisi voitu tarjota jo aiemmin. Seksitautitartuntoja on tänä vuonna todettu ennätysmäärä, joten hivin ja muiden seksitautien testauksen tehostaminen on entistäkin tärkeämpää.

Hiv-testausta tulisi tehostaa Suomessa – tartunnat todetaan liian myöhään22.11.2021 06:00:00 EET | Tiedote

Euroopassa arviolta joka kolmas ja Suomessa n. 18 % hiv-tartunnan saaneista ei tiedä omasta tartunnastaan, koska heitä ei ole testattu. Suomessa vuosina 2010–2019 todetuista hiv-tartunnoista yli puolet diagnosoitiin myöhään, eli vasta siinä vaiheessa, kun lääkehoito olisi jo pitänyt aloittaa. Jotta kaikki pääsevät ajoissa hiv-testiin ja saavat tarvitsemaansa hoitoa, tulee testausta tehostaa. 22.–29.11. vietetään eurooppalaista hiv- ja hepatiittitestausviikkoa, joka rohkaisee järjestöjä, julkisen terveydenhuollon yksiköitä ja viranomaisia kaikkialla Euroopassa tehostamaan hivin ja hepatiitin testausta ja lisäämään tietoisuutta varhaisemman testauksen merkityksestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye