Helsingin seudun kauppakamari

Itä-Uudenmaan yrityspalkinto 2019 haku käynnissä – hakuaikaa pidennetty 7.4. asti

Jaa
Helsingin seudun kauppakamarin Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikkö etsii alueen yrityspalkinnon saajaa. Kilpailun hakuaikaa on pidennetty 7.4.2019 asti. Itä-Uudenmaan yrityspalkinto on vuotuinen perinne ja se on jaettu jo 20 kertaa. Tämän vuoden yrityspalkinnon teemana on ”Kiertotalous menestyvässä yrityksessä”.

Kilpailuun haetaan mukaan kaikkia yrityksiä, yritystä kokoon katsomatta, joka on onnistuneesti käyttänyt kiertotaloutta oman yrityksensä menestystä rakentaessaan.

Kiertotaloudessa yritys pyrkii maksimoimaan tuotteiden, komponenttien ja materiaalien sekä niihin sitoutuneen arvon kiertoa taloudessa mahdollisimman pitkään. Tuotanto ja kulutus synnyttävät mahdollisimman vähän hukkaa ja jätettä.

"Kiertotalous on osa Suomen kestävää kehitystä. Kiertotalouden taka-ajatuksena on, että ihmiskunta ei pysty käyttämään loputtomasti luonnonvarojaan, vaan tarvitaan viisaampaa resurssien käyttöä. Haemme nyt yrityksiä mukaan kilpailuun, jotka ovat tunnistaneet kiertotalouden merkityksen", sanoo palkintolautakunnan puheenjohtaja Mauri Molander.

Itä-Uudenmaan yrityspalkinnon myöntämisen tavoitteenaon vahvistaa ja korostaa yritystoiminnan keskeistä asemaa ja sen merkitystä alueen kehittämisessä tänä päivänä ja tulevaisuudessa.

"Ilman kannattavaa ja menestyvää yritystoimintaa Itä-Uusimaa ei voi kasvaa ja menestyä", Molander muistuttaa.

Itä-Uudenmaan yrityspalkinto -kilpailuun osallistuvan yrityksen on toimittava Askolassa, Lapinjärvellä, Loviisassa, Myrskylässä, Porvoossa, Pukkilassa tai Sipoossa. Yritys voi olla myös valtakunnallinen toimija, jolla on liiketoimintaa Itä-Uudellamaalla.

Yritykset voivat osallistua kilpailuun 7. huhtikuuta asti.

Voittaja julkistetaan perinteisessä Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön Elinkeinoaamu-tilaisuudessa 17.5.2019.

Lisätietoja:

palkintolautakunnan puheenjohtaja Mauri Molander, 0405520714, mauri.molander@op.fi tai

varapuheenjohtaja Katarina Enholm, 05063544, katarina.enholm@brunberg.fi

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 Helsinki

http://helsinki.chamber.fi/fi/

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä osallistumalla aktiivisesti Helsingin seudun kehittämiseen. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 7000 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari

Uudellamaalla yhä liian vähän korkeakoulupaikkoja alueen tarpeeseen nähden – ”Uusimaalaiset nuoret selkeästi huonommassa asemassa kuin koko Suomessa keskimäärin”13.3.2024 00:10:00 EET | Tiedote

Suomessa on 0,93 korkeakoulun aloituspaikkaa yhtä toisen asteen tutkinnon suorittanutta kohti. Uudellamaalla suhdeluku on 0,76, selkeästi pienempi kuin suurissa tai keskisuurissa korkeakoulumaakunnissa, selvitti Helsingin seudun kauppakamari. Tilanne ei ole korjaantunut edellisestä selvityksestä vuonna 2022.

Helsingin seudun kauppakamari arvioi: Pääkaupunkiseudulla lopetti viime vuonna ennätysmäärä yrityksiä – ”Kaupan alan yritysten määrän väheneminen huolestuttavaa”21.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Pääkaupunkiseudulla lopetti toimintansa 9 450 yritystä vuonna 2023, arvioi Helsingin seudun kauppakamari Tilastokeskuksen alkuvuoden lukuihin perustuen. Lopettaneita yrityksiä olisi arvion mukaan 17 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Luvuissa ei ole huomioitu alkutuotantoa ja kiinteistöalan yrityksiä. Kaupan alalla lopettaneiden yritysten määrä on ollut suuri kahtena edellisvuonna. Lopettaneiden kaupan alan yritysten määrä pääkaupunkiseudulla oli suurempi kuin aloittaneiden tammikuusta 2022 syyskuuhun 2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye