ASPO

Itämerellä liikennöi nyt maailman vähäpäästöisin irtolastilaiva

Jaa

Monialayhtiö Aspon tytäryhtiö ESL Shippingin uusi irtolastilaiva Viikki on aloittanut liikennöinnin Itämerellä. Nesteytetyllä maakaasulla kulkeva 160-metrinen, 25 600 dwt:n alus tuottaa yli 50 prosenttia vähemmän hiilidioksidia kuin edeltävän sukupolven alukset LNG:n ja useiden teknisten innovaatioiden ansiosta.

Viikki rakennettiin Kiinassa, jonka jälkeen se matkasi Japaniin hakemaan raaka-ainelastia. Sieltä laiva saapui Itämerelle Koillisväylää pitkin, mikä lyhensi matkaa Japanista Suomeen kolmella viikolla. Lisäksi Koillisväylän käyttö vähensi matkan päästöjä 40 prosentilla verrattuna Panaman kanavan kautta kulkevaan reittiin.

”Olemme hyvin tietoisia keskustelusta, jota käydään myös merenkulkualan ympäristökysymyksistä. Viikin ja sen sisaralus Haagan suunnittelu käynnistettiin jo viisi vuotta sitten, ja näissä laivoissa konkretisoituu kaikki, mikä on tällä hetkellä mahdollista tehdä ympäristötehokkaasti”, kertoo ESL Shipping Oy:n toimitusjohtaja Mikki Koskinen.

Viikki on täynnä uutta teknologiaa, joista yksi keskeisimmistä on nesteytetyn maakaasun (LNG) käyttö laivan pääkoneessa, kolmessa apukoneessa ja lämmityskattilassa. Laiva noudattaa uusien laivojen energiatehokkuutta mittaavaa suunnitteluindeksiä (Energy Efficiency Design Indexi, EEDI), ja täyttää jo nyt vuoden 2025 ympäristövaatimukset.

Laivat on suunniteltu intensiiviseen liikenteeseen, jossa satamakäyntejä on viikossa useita ja lasti lastataan tai puretaan usein aluksen omilla nostureilla. Erityinen piirre aluksessa onkin yhteistyössä MacGregorin kanssa kehitetyt automaattiset nosturit, jotka osaavat omatoimisesti purkaa lastin kuljettimelle tai laiturille.

Merikuljetusten osuus Suomen viennistä on 90 prosenttia ja tuonnista 80 prosenttia. Maantieteellisen sijainnin takia merikuljetukset ovat Suomen tärkein ja edullisin logistiikan muoto.

”Varustamot ovat oleellinen osa meriklusteria. Aspo on viimeisen kahdeksan vuoden aikana investoinut ESL Shippingiin noin 200 miljoonaa euroa, sillä uskomme, että automaatioon ja ympäristötehokkuuteen perustuvat ratkaisut ovat ainoa tie kehittää koko toimialaa”, sanoo Aspo Oyj:n toimitusjohtaja ja ESL Shippingin hallituksen puheenjohtaja Aki Ojanen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

 
Aki Ojanen, Aspon Oyj:n toimitusjohtaja ja ESL Shippingin hallituksen puheenjohtaja, 
p. 0400 106 592, aki.ojanen@aspo.com

Mikki Koskinen, toimitusjohtaja, ESL Shipping Oy, p. 050 351 7791, mikki.koskinen@eslshipping.com

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ASPO
ASPO
Lintulahdenkuja 10
00501 Helsinki

+ 358 9 5211http://www.aspo.com

Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen yritysbrändiemme, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kauko, tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon liikearvon. Aspon konsernirakennetta ja liiketoimintoja kehitetään pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua. www.aspo.com

ESL Shipping on Itämeren johtava kuivia irtolasteja kuljettava varustamo. ESL Shipping varmistaa teollisuuden ja energiantuotannon tuote- ja raaka-ainekuljetukset ympärivuotisesti vaikeissakin sääolosuhteissa. Varustamo tarjoaa erityispalveluina suurten valtamerialusten lastauksia ja kevennyksiä merellä. AtoB@C-yrityskaupan myötä ESL Shippingillä on uudisrakennukset mukaan luettuna yhteensä 50 alusta kantavuudeltaan 468 000 tonnia kuollutta painoa aikaisemman 331 000 tonnin sijaan. Aluksista 19 on kokonaan omistettuja, 2 alusta on vähemmistöomistettuja, yksi alus on vuokrattu ja loput 28 ovat aikarahdattuja. www.eslshipping.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ASPO

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme