ELY-keskuksetELY-keskuksetELY-keskukset

Itämeren tilan parantamiseksi uusia keinoja – ehdotus merenhoidon toimenpideohjelmaksi kuultavana

Jaa

Tänään lähtee laajaan julkiseen kuulemiseen kunnianhimoinen ehdotus, jonka tavoitteena on meriympäristön hyvä tila. Merenhoidon toimenpideohjelmaehdotukseen on koottu nykytoimien lisäksi 65 uutta toimenpidettä meren tilan parantamiseksi. Toimenpideohjelmaehdotus vuosiksi 2022-2027 on kuultavana 14.5.2021 asti.

"Meren kunnosta huolehtiminen ja toimenpiteiden toteuttaminen kuuluu kaikille merellä tai sen äärellä toimiville. Suomen merialueiden tila ei ole kokonaisuudessaan hyvä, ja meillä riittää vielä tehtävää meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi. Siksi haastankin kaikki tutustumaan toimenpideohjelmaehdotukseen, antamaan palautetta ja osallistumaan sen viimeistelyyn”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.

Toimenpideohjelma on resepti meren kunnostamiseksi

Toimenpideohjelman tavoitteena on saavuttaa ja ylläpitää Suomen merialueilla hyvä tila, mikä tarkoittaa puhtaita vesiä, monimuotoista luontoa, elinvoimaisia kala- ja lintukantoja, roskattomia rantoja sekä ympäristömyrkkyjen ja niiden vaikutusten vähenemistä.

Ohjelmassa ehdotetut toimet vähentävät ihmisen toiminnasta aiheutuvia haittoja, kuten ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormitusta, vedenalaista melua, meressä olevien roskien määrää sekä meriympäristöön kohdistuvia onnettomuusriskejä. Varsinkin Saaristomerta ja Suomenlahtea vaivaa edelleen rehevöityminen ja ilmastonmuutos uhkaa pahentaa tilannetta.

Esimerkkejä 65:stä uudesta toimesta:

Rehevöityminen: Suomi tekee selvitykset ravinnekuormituksesta, jonka rahtialusten jätevedet sekä rahti- ja matkustaja-alusten harmaat vedet ja ruokajätteet aiheuttavat. Tavoitteena on, että päästöjä aletaan säädellä kansainvälisissä sopimuksissa.

Roskaantuminen: vähennetään tekonurmikenttien ja maatalouden mikromuovipäästöjä muun muassa ohjeistuksilla.

Vedenalainen melu: Veneilyn aiheuttamaa vedenalaista melua vähennetään ensisijaisesti kasvattamalla veneilijöiden tietoisuutta. Lisäksi tunnistetaan väyliä, joilla veneilyä voidaan säädellä muun muassa nopeusrajoituksin tai se ohjataan pois herkiltä alueilta.

Merenpohjan fyysiset vahingot: Parannetaan pienruoppausten suunnitelmallisuutta, ohjausta ja ympäristötekniikoita.

Luonnon- ja ympäristönsuojelu sekä ennallistaminen: Laajennetaan ja tehostetaan mereistä suojelualueverkostoa meriluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Meriympäristön tilaan kohdistuvat riskit: Öljy- ja kemikaalitorjuntavalmiuden varmistamiseksi hankitaan vanhentuvien öljyntorjunta-alusten korvaajiksi monitoimialuksia, joilla on sekä öljynvahingon että aluskemikaalivahingon torjuntakyky.

Toimenpideohjelman päivitys on laadittu ympäristöministeriönja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristö-keskuksen (ELY-keskus) johdolla yhteistyössä rannikon ELY-keskusten, Suomen ympäristökeskuksen sekä maa- ja metsätalousministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön ja sisäministeriön hallinnonalojen kanssa. Valmisteluun on osallistunut suuri joukko asiantuntijoita valtion tutkimuslaitoksista, virastoista sekä järjestöistä.

Työ kohti meren hyvää tilaa on jo täydessä vauhdissa

Vuosina 2016 – 2021 on toteutettu merenhoitosuunnitelmaa ja vesienhoitosuunnitelmia toimenpideohjelmineen. Toimia tilan parantamiseksi on toteutettu monipuolisesti. Hallitus on sitoutunut rahoittamaan Itämeren ja vesiensuojelun tehostamisohjelmaa vuosina 2019 – 2023 kaikkiaan 69 miljoonalla eurolla. Peltojen kipsikäsittelyllä on onnistuttu ensimmäistä kertaa tehokkaasti vähentämään pelloilta mereen huuhtoutuvan fosforin määrää.

Itämeri toipuu kuitenkin hitaasti. Meriympäristön hyvää tilaa ei ole saavutettu kaikilta osin vuoden 2020 määräaikaan mennessä eikä todennäköisesti saavuteta tulevankaan ohjelmakauden aikana. Määräaika tulee EU:n meristrategiadirektiivistä.

Osallistu merenhoitoon

Toimenpideohjelmaehdotus on kuultavana 14.5.2021 asti, ja jokainen voi osallistua ja kertoa mielipiteensä ohjelmasta sekä siihen liittyvästä ympäristöarvioinnista. Palautetta voi antaa ensisijaisesti lausuntopalvelu.fi -verkkopalvelun kautta tai toimittamalla palaute sähköisesti tai kirjallisesti Varsinais-Suomen ELY-keskukseen. Saatu palaute käydään läpi ja siitä laaditaan yhteenveto. Palautetta hyödynnetään lopullista merenhoidon toimenpideohjelmaa laadittaessa.

Samaan aikaan kuullaan myös ehdotuksista vesienhoitosuunnitelmiksi ja tulvariskien hallintasuunnitelmiksi.  

Lisätietoja:

Ympäristöministerin erityisavustaja Antti Heikkinen, p. 050 348 1406, antti.heikkinen@ym.fi

Ympäristöneuvos Maria Laamanen, ympäristöministeriö, p. 0503669849, maria.laamanen@ym.fi

Johtava asiantuntija Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus, p. 0295 022 947, janne.suomela@ely-keskus.fi

Ylitarkastaja Pekka Paavilainen, Varsinais-Suomen ELY-keskus, p. 0295 022 921, pekka.paavilainen@ely-keskus.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Hallitusohjelman ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelmaan haetaan kolmea teemahanketta25.2.2021 07:45:00 EETTiedote

Pääministeri Marinin hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi lisätä ravinteiden kierrätystä ja biokaasun tuotantoa ja käyttöä. Ravinteiden kierrätykseen ja biokaasun tuotannon edistämiseen liittyen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus avaa hankehaun kolmelle erilliselle hankkeelle: Maatalouden ravinteet ja energia käyttöön -, Turkislannan ravinteiden kierrätys - sekä Tulevaisuuden maanviljelijät -hanke. Haku on auki 24.2.2021 – 31.3.2021.

Ansökan om tre olika temaprojekt i regeringsprogrammets försöksprogram för återvinning av näringsämnen är öppen25.2.2021 07:45:00 EETTiedote

I statsminister Marins regeringsprogram ställs som mål att öka återvinningen av näringsämnen samt framställningen och användningen av biogas. NTM-centralen i Södra Österbotten öppnar projektansökan för tre olika projektformer som syftar till att främja återvinningen av näringsämnen och framställningen av biogas: Utnyttjande av näringsämnen och energi från jordbruket, Återvinning av näringsämnen ur pälsdjursgödsel och Framtidens jordbrukare. Ansökningstiden är 24.2.2021–31.3.2021.

Flodpärlmusslan i Karvia å hotas av utrotning (Egentliga Finland, Satakunta, Södra Österbotten)15.2.2021 10:42:07 EETTiedote

I forsområdet vid Karvia å lever sydvästra Finlands sista flodpärlmusslor som kan föröka sig. Forsarna i Karvia å är skyddade som Natura-områden, vilket förpliktar Finland att förhindra att området försämras och att vidta skyddsåtgärder i området för att återställa naturvärdena. Flodpärlmusslans fortplantning har försämrats särskilt sedan 1950-talet då kraftiga skogs- och myrdikningar samt senare torvproduktion har lett till försurning och igenslamning av åns botten. Detta har lett till att musslornas ungar har dött. Största delen av de flodpärlmusslor som fortfarande lever är äldre, cirka 70–100 år. Enligt en försiktig bedömning finns det cirka 2 000 flodpärlmusslor kvar i den senaste större förekomsten i Satakunta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme