MIELI Suomen Mielenterveys ry

Itsemurhia tehtiin 810 viime vuonna – Uusi itsemurhien ehkäisyohjelma käynnistyy 2020

Jaa
Suomessa tehtiin 810 itsemurhaa 2018, selviää Tilastokeskuksen Kuolemansyyt-selvityksestä 2018. Tämä tarkoittaa 14 itsemurhaa vähemmän edelliseen vuoteen verrattuna.

Itsemurhan tehneistä valtaosa eli 618 oli miehiä, naisia 192. Itsemurhaan kuolleiden miesten keski-ikä oli 48 vuotta ja naisten 50 vuotta. Itsemurhan tehneistä peräti kolme neljästä oli työikäisiä eli 15–65-vuotiaita. Joka neljäs itsemurhan tehneistä oli yli 65-vuotias. 

Itsemurhien määrä on vähentynyt tasaisesti vuodesta 1990. Vuosina 2016–17 itsemurhaluvuissa oli pientä kasvua, mutta kasvu pysähtyi vuonna 2018. Työlle itsemurhien ehkäisemiseksi on edelleen suuri tarve

Ensi vuonna käynnistyykin uusi itsemurhien ehkäisyohjelma, jossa pureudutaan itsemurhien tehokkaampaan ehkäisyyn Suomessa, kertoo Kriisiauttamistoimintojen johtaja Outi Ruishalme MIELI Suomen Mielenterveys ry:stä.  

”Ohjelmassa nousevat esiin mielenterveystaitojen, kuten tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen. Lisäksi tarvetta on varhaiselle tuelle. Tutkimusten mukaan mahdollisuus keskusteluapuun elämän kriisitilanteissa ehkäisee itsemurhia. Riskiryhmät, kuten itsemurhan tehneiden läheiset, itsemurhaa yrittäneet ja mielenterveysongelmista kärsivät tarvitsevat kohdennettua tukea. Itsemurhakeinojen rajoittaminen ja hoidon kehittäminen ovat tehokkaita tapoja ehkäistä itsemurhia. Tarvitsemme lisää järjestelmällisesti kerättyä tietoa Suomessa tehdyistä itsemurhista ja itsemurhayrityksistä itsemurhien ehkäisytyön tueksi”, sanoo Ruishalme.  

Ohjelma on osa kansallista mielenterveysstrategiaa vuosille 2019–2030. Sitä koordinoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen itsemurhien ehkäisyverkosto, jossa on edustajia myös apua tarjoavista järjestöistä.

MIELI Suomen Mielenterveys ry:n Itsemurhien ehkäisykeskus tarjoaa tukea itsemurhaa yrittäneille ja itsemurhan tehneiden läheisille sekä läheisensä itsetuhoisuudesta huolestuneille. Kriisiapua tarjoavat MIELI ry:n 22 kriisikeskusta eri puolilla Suomea sekä Kriisipuhelin, joka ensi vuonna helmikuusta lähtien päivystää ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Tukea ja apua vaikeissa elämäntilanteissa on saatavilla myös verkossa osoitteessa tukinet.net ja nuorille osoitteessa sekasin.fi.

Yhteyshenkilöt

MIELI Suomen Mielenterveys ry
Outi Ruishalme, Kriisiauttamistoimintojen johtaja
etunimi.sukunimi@mieli.fi
puh. 040 5426164

Tietoja julkaisijasta

MIELI Suomen Mielenterveys ry
MIELI Suomen Mielenterveys ry
Maistraatinportti 4
00240 Helsinki

(09) 615 516https://mieli.fi/

MIELI Suomen Mielenterveys ry tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Järjestö koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia. MIELI ry:n toimintaa tuetaan Veikkauksen tuotoilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry

Kehysriihen päätökset romuttavat järjestöjen auttamistyön17.4.2024 18:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisen terveyden ja hyvinvoinnin yksi tukijalka, järjestöjen ennaltaehkäisevä työ ja matalan kynnyksen auttaminen, on vakavasti uhattuna. Kehysriihen päätös leikata jopa kolmannes sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksista tarkoittaa useiden toimintojen lakkauttamista eli useiden avun tarpeessa olevien ryhmien tuen loppumista. Myös MIELI ry:n kyky vahvistaa mielenterveyttä ja tarjota kriisiapua tulee päätöksen myötä heikkenemään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye