Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Itsenäisyyden muistokuusi istutetaan Kaivopuistoon 18.9.

Jaa

Itsenäisyyssenaatin sukujen edustajat istuttavat yhdessä Helsingin kaupungin kanssa muistokuusen Kaivopuistoon maanantaina 18. syyskuuta 2017 klo 15. Tilaisuus on avoin yleisötilaisuus.

Itsenäisyyden muistokuusi istutetaan aikaisemmin puistoon istutettujen itsenäisyyden muistokuusien läheisyyteen. Istutuspaikka on ravintola Kaivohuoneen pohjoispuolella. Kuusen viereen paljastetaan punagraniittinen paasi, jossa on suomen- ja ruotsinkielisin tekstein varustettu muistolaatta.

Tilaisuuden avaa Itsenäisyysenaatin suvut -ryhmän puheenjohtaja Yrjö Castrén. Valtiovallan tervehdyksen tuo Suomi 100 -juhlavuosihankkeen hallituksen puheenjohtaja, valtiosihteeri Paula Lehtomäki. Helsingin kaupungin tervehdyksen esittää kansliapäällikkö Sami Sarvilinna.

Muistolaatan paljastavat ja kuusen istuttavat itsenäisyyssenaatin sukujen edustajat sekä Paula Lehtomäki ja Sami Sarvilinna. Kuusi on kasvatettu Huutokosken taimistolla Saarijärveltä kerätystä siemenmateriaalista.

Itsenäisyyssenaatiksi kutsutaan P. E. Svinhufvudin ensimmäistä hallitusta, joka aloitti työnsä 27.11.1917. Itsenäisyyssenaattiin kuuluivat senaattorit Juhani Arajärvi, Arthur Castrén, Jalmar Castrén, Alexander Frey, Kyösti Kallio, O. W. Louhivuori, E. Y. Pehkonen, Heikki Renvall, E. N. Setälä ja Onni Talas.

Itsenäisyyssenaatin sukujen edustajat ovat muodostaneet itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kunniaksi ryhmän, joka juhlistaa kuusen istutuksella satavuotiasta Suomea. Suvut toimivat myös valtakunnallisen 100visio-hankkeen suojelijana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
Elina Nummi, projektipäällikkö
puh. 09 310 38475
elina.nummi@hel.fi

Yrjö Castrén,
Itsenäisyysenaatin suvut -ryhmän puheenjohtaja
puheenjohtaja@castrensuku.fi
puh 0400 433 758

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 2244, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 1691http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnitteluun, rakentamiseen, ylläpitoon ja valvontaan liittyvistä palveluista. Toimiala aloitti 1.6.2017, jolloin Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, rakennusvirasto, rakennusvalvontavirasto, kiinteistövirasto, ympäristökeskus, asuntotuotantotoimisto ja Helsingin tukkutori yhdistivät toimintansa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 21.11.201721.11.2017 19:59Tiedote

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan päivän kokouksen päätöstiedote on julkaistu sivuillamme osoitteessa:https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/lautakunnat-ja-johtokunnat/kaupunkiymparisto-paatostiedotteet?year=2017Lautakunnan päätöstiedote on myös tiedotteen liitteenä. Lisää tietoa kaupunkiympäristölautakunnan toiminnasta:https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/paatoksenteko/kaupunkiymparistolautakunta/kaupunkiymparistolautakunta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme