Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Jaakko Niemelän teoskokonaisuus Nostalgia avautuu HAMissa

Jaa
Kuvataiteilija Jaakko Niemelän Nostalgia-näyttely on komea päätösosa tutkimusprojektille, jonka kohteina ovat olleet merenkulku ja taiteilijan isään liittyvät muistot. Taiteilija on matkustanut isänsä, merikapteeni Erkki Niemelän jalanjäljissä valtamerilaivoilla ja tutustunut tämän vierailemiin paikkoihin. Niemelä on työstänyt vuodesta 2012 lähtien keräämästään aineistosta uuden tilallisesti vaikuttavan installoinnin HAMin yläkerran kaarihalliin.

Teoskokonaisuus nivoutuu Jaakko Niemelän taiteellisen tuotannon vallitseviin teemoihin: suurten rakenteiden murtumiseen, hajoamiseen, tuhoutumiseen ja rappioon. Yksilötasolla näyttely käsittelee luopumista ja kaipausta. Niemelän taiteellisen työskentelyn keskiössä ovat usein erilaiset installaatiot. Rakenteiden lisäksi keskeisinä elementteinä teoksissa ovat valo ja vesi.

Nostalgia on päättymätön esitys, jossa asiat tapahtuvat määrätyssä järjestyksessä. Näyttelyn suuri koko, äänimaailma ja dramaattinen esillepano ovat saaneet vaikutteita oopperamaailmasta. Sen keskiössä ovat massiiviset rakenteet, jotka ulottuvat korkeuksiin. Niiden varjot luovat dynaamisen liikkeen. Kaksi suuressa koossa projisoitua videoanimaatiota kertovat valtamerialuksen kohtaamasta voimakkaasta myrskystä (Seitsemäs aalto) ja lopullisesta luhistumisesta (Nostalghia). Näyttelyn äänimaailma koostuu barokkisäveltäjä Alessandro Scarlattin mahtipontisesta kuoroteoksesta ja Jaakko Niemelän siskonpojan Antti Niemelän säveltämästä ambient-musiikista. Animoidussa videodokumentaatiossa (Lähtö) puusta sataa vettä.

”Olen merikapteenin poika. Isäni oli paljon poissa ollessani lapsi. Tämän takia en ehtinyt kovin hyvin tutustua häneen. Kun isä työuransa loputtua tuli kotiin, hän sairastui dementiaan ja menetti puhekykynsä. Isä kuoli vuonna 1985 ollessani 26-vuotias. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että hänen poissaolollaan ja kuolemallaan on ollut suuri merkitys elämässäni. Tämä kokemus on myös vaikuttanut taiteelliseen ilmaisuuni ja aihevalintoihini. Taiteessani keskeisiä teemoja ovat olleet kaipaus, suru ja pelko”, sanoo Jaakko Niemelä.

Nostalgia-projektin ensimmäinen teos oli esillä Lönnströmin taidemuseossa Raumalla 2014. Tämän jälkeen projektia on esitelty Rauman merimuseon Paarlastipuistossa ja Kunstplass galleriassa Oslossa 2017. Projektin viimeisimmät versiot ovat olleet esillä Turun taidemuseon Studiossa ja Oslon oopperatalon katolla syksyllä 2018. HAMissa nähtävä installointi on koko Nostalgia-projektin grande finale - viimeinen ja suurin näyttely.

Jaakko Niemelä (s. 1959) asuu ja työskentelee Helsingissä ja synnyinkaupungissaan Raumalla. Pitkän uransa aikana taiteilija on laajentanut ilmaisuaan grafiikasta tila-, valo- ja videoteoksiin sekä julkisiin teoksiin. Hän on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin niin kotimaassa kuin ulkomailla. Niemelä on työskennellyt myös yhdessä vaimonsa kuvanveistäjä Helena Hietasen kanssa. Kesällä 2020 Jaakko Niemelä osallistuu Helsinki biennaaliin Vallisaaressa.

Näyttelyn on kuratoinut HAMin amanuenssi Heli Harni. Näyttelyä ovat tukeneet Koneen Säätiö ja Alfred Kordelinin säätiö.

Jaakko Niemelä – Nostalgia / HAM Helsingin taidemuseo 14.12.2019-15.3.2020

Lehdistökuvat:
www.hamhelsinki.fi/info/medialle (salasana: hammedia).


HAM Helsingin taidemuseo
Tennispalatsi, Eteläinen Rautatiekatu 8, 2. krs
Avoinna: ti-su 11–19, ma suljettu
Liput: 12/10, alle 18 v. ilmaiseksi

 

 

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
näyttelypäällikkö Pirkko Siitari, HAM, puh. 040 590 8803, pirkko.siitari@hel.fi
amanuenssi Heli Harni, HAM, puh. 040 334 6071, heli.harni@hel.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

HAM Helsingin taidemuseo

HAM Helsingin taidemuseo pitää huolta helsinkiläisten omasta taidekokoelmasta, johon kuuluu yli 9000 teosta. HAM hoitaa ja kartuttaa taidekokoelmaa, johon kuuluvat myös kaupungin julkiset taideteokset. Tennispalatsiin keskittyvissä kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissään HAM tuo esille modernia taidetta ja nykytaidetta. HAM Helsingin taidemuseo

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye