Aviador Kustannus

Jaana Seppäsen Maamme laulu nyt saatavilla myös äänikirjana

Jaa
Elokuussa ilmestynyt 1900-luvun alun Helsinkiin sijoittuva romaani on nyt ilmestynyt myös kuunneltavassa muodossa kirjailijan itsensä lukemana.
Kansi: Satu Enstedt
Kansi: Satu Enstedt

Ja koska viha on yhtä lentävä kuin keuhkotauti, se leviää mitä mainioimmin – ei tarvitse kuin ohimennen sylkäistä ilkeyttään yleisellä paikalla: sylki kuivuu, jauhautuu tomuksi ja nousee ilmaan, jota ihmiset hengittävät.


Robert Seppänen on kielenkääntäjä kenraalikuvernööri Bobrikovin toimistossa, iltapuhteenaan hän suomentaa Sotaa ja rauhaa. Hänen kannoillaan seuraa luihu kopisti Wennerström, joka epäilee Seppäsen isänmaallisuutta. Robertin puoliso Tilda on raskaana ja yksinäinen, ja piika Maikki kipuilee naiseksi kasvuaan. Lisäksi tapaamme Itämerta vastarintataistelijana kyntävän Konni Zilliacuksen ja ulkomaisen taikaseurueen, joka järjestää kaupungissa kohua aiheuttavan esityksen.

Jaana Seppänen kuvaa romaanissaan suuriin mullistuksiin valmistautuvaa 1900-luvun alun Helsinkiä. Teos on samanaikaisesti sekä omaperäinen vakoilutarina että monisärmäinen panoraama keväisestä Helsingistä ja sen ihmisistä aikana, jolloin totuus ja valhe ottivat mittaa toisistaan. 

Jaana Seppänen on helsinkiläinen kirjailija, jonka tuotantoon sisältyy sekä romaaneja että esseekokoelmia. Lisäksi hän on suomentanut kaunokirjallisuutta ranskasta. 

SEPPÄNEN, JAANA : Maamme laulu
Äänikirja
Lukija: Jaana Seppänen
ISBN 9789523811096
Ilmestymisaika: Marraskuu 2022

Äänikirjaversio on saatavilla äänikirjapalveluista sekä Kirjavälityksestä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansi: Satu Enstedt
Kansi: Satu Enstedt
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI

http://www.aviador.fi

Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye