Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Jakomäen sydän uudistuu – painopenger valmistaa pihaa rakentamiseen

Jaa

Jakomäen sydämeen, nykyisen uimahallin yhteyteen (Somerikkopolku 6), suunnitellaan uutta rakennusta, jossa toimivat jatkossa peruskoulu, päiväkoti, nuorisotalo, leikkipuisto ja uimahalli sekä yhdistykset. Myös alueen ulkotiloja ja liikennejärjestelyjä parannetaan. Rakentamisen valmistelu alkaa Jakomäessä tänä kesänä. Leikkipuiston Jakomäenpolun puoleisesta päästä, tulevan rakennuksen tontilta kaadetaan puita. Tämän jälkeen paikalle tehdään kiviaineksista noin parin metrin korkuinen painopenger.

Kuva: Auer & Sandås Arkkitehdit ja Arkkitehtitoimisto OPUS
Kuva: Auer & Sandås Arkkitehdit ja Arkkitehtitoimisto OPUS

Penkereen rakentaminen kestää noin neljä viikkoa, jonka aikana Jakomäenpolun kävely- ja pyörätien käyttöön tulee väliaikaisia muutoksia. Kiviainesta kuljetetaan kuorma-autoilla, ja kuljetukset pyritään ajamaan arkisin kello 7–17 välillä. Tuolloin Jakomäenpolku suljetaan turvallisuussyistä muulta liikenteeltä uimahallin ja Jakomäenaukion välisellä osuudella. Kiviainesta kuljettavien kuorma-autojen on tarkoitus ajaa paikalle ostoskeskuksen ja Jakomäenaukion suunnasta. Kulkijat ohjataan kiertotielle opastein. Kirjaston edessä olevat parkkipaikat ovat poissa käytöstä työn ajan turvallisuussyistä.

Painopenger on paikoillaan noin vuoden ja se puretaan palvelurakennuksen rakentamisen yhteydessä. Penger tiivistää maaperää ja ehkäisee tulevan leikkipihan painumista.

Leikkipuisto Jakomäki juhlii 50-vuotissynttäreitä ja muuttaa elokuussa

Leikkipuisto Jakomäki viettää yhdeksäs päivä kesäkuuta 50-vuotissyntymäpäiviä iloisen juhlan merkeissä, joihin myös Jakomäen sydän -allianssi osallistuu.   Synttäreiden kunniaksi leikkipuiston juhlavieraat voivat äänestää suosikkiaan alueelle tulevista leikkivälineistä. Äänestämään pääsee yhdestä leikkivälineestä päiväkodin pihalla, yhdestä koulun pihalla sekä yhdestä leikkipuistossa. Kustakin välineestä on esillä kolme vaihtoehtoa, joista asukkaat saavat valita suosikkinsa.

Leikkipuistoon tulee myös lasten leikkityömaa.

Leikkipuisto Jakomäen toiminta jatkuu normaalisti kesän 2018 ajan, joskin sisäänkäynti leikkipuistoon muuttuu urheilukentän puolelle.

Leikkipuisto muuttaa väistötiloihin Kolupolun koulun kentälle syyskauden alkaessa.

Syksyn mittaan nykyinen leikkipuistorakennus sekä sen naapurissa oleva tyhjä koulurakennus puretaan. Työ tehdään työmaa-aitojen sisällä niin, että alueen toimijoita häiritään mahdollisimman vähän.

Uutta Jakomäen sydämen palvelurakennusta on suunniteltu yhdessä talon tulevien käyttäjien kanssa ja rakentamisen suunnitellaan alkavan vuonna 2019. Asemakaavan odotetaan vahvistuvan vuoden 2018 loppuun mennessä. Kaupunginvaltuusto päättää kaavasta ja rakentamisesta syksyllä 2018.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jakomäen sydän -allianssi
NCC, Projektipäällikkö Marko Saloranta,
p. 010 507 8120
marko.saloranta@ncc.fi

Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala
Projektinjohtaja Anneli Nurmi
p. 09 310 86432
anneli.nurmi@hel.fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Leikkipuisto Jakomäkeen liittyvät asiat
Johtava leikkipuisto-ohjaaja Noora Hynynen
p. 09 310 58514
noora.hynynen@hel.fi

Kuvat

Kuva: Auer & Sandås Arkkitehdit ja Arkkitehtitoimisto OPUS
Kuva: Auer & Sandås Arkkitehdit ja Arkkitehtitoimisto OPUS
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 2244, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 1691http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnitteluun, rakentamiseen, ylläpitoon ja valvontaan liittyvistä palveluista. Toimiala aloitti 1.6.2017, jolloin Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, rakennusvirasto, rakennusvalvontavirasto, kiinteistövirasto, ympäristökeskus, asuntotuotantotoimisto ja Helsingin tukkutori yhdistivät toimintansa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 19.6.201819.6.2018 18:14Tiedote

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan päivän kokouksen päätöstiedote on julkaistu sivuillamme osoitteessa: https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkiymparistolautakunta/Suomi/Paatostiedote/2018/Kymp_2018-06-19_Kylk_18_Pt/index.html Lisää tietoa kaupunkiympäristölautakunnan toiminnasta: https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/paatoksenteko/kaupunkiymparistolautakunta/kaupunkiymparistolautakunta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme