Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Jakomäessä juhlitaan uuden päiväkoti- ja koulurakennuksen harjannostajaisia 4.12.

Jaa
Helsingin kaupunki rakentaa parhaillaan uusia tiloja Jakomäen peruskoululle, päiväkodeille, nuorisotalolle sekä leikkipuistolle. Tiloja voivat käyttää myös muut asukkaat. Jakomäen sydän -allianssin rakentaman palvelurakennuksen työmaalla juhlitaan 4. päivä joulukuuta harjannostajaisia.
Uusi rakennus harjakorkeudessaan marraskuun lopulla 2019. Pohjoispihalla tehdään viemäröintejä ja pihan pintarakenteita. Kuva: Aivo Tamberg, NCC
Uusi rakennus harjakorkeudessaan marraskuun lopulla 2019. Pohjoispihalla tehdään viemäröintejä ja pihan pintarakenteita. Kuva: Aivo Tamberg, NCC

Uusi rakennus valmistuu ensi vuonna, jolloin sitä käyttää päivittäin noin 700 lasta ja nuorta sekä työntekijää.

”Jakomäkeen tuleva uusi rakennus yhdistää upealla tavalla kaupungin eri tärkeitä toimintoja erityisesti lapsia ja nuoria varten saman katon alle. Olen iloinen siitä, että voimme palvella perheitä paremmin jatkossa Jakomäen alueella moderneilla tiloilla ja toisiaan täydentävillä palveluilla” toteaa kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Pia Pakarinen.

Pääosin koulutuksen ja kasvatuksen käyttöön tulevalle talolle pohditaan parhaillaan sen lopullista nimeä. Asiasta on kysytty myös asukkaiden mielipidettä, ja nimestä päätetään lopullisesti ensi vuoden alussa.  

Uusi palvelurakennus korvaa viisi erillistä peruskorjausikään tullutta, pääosin1960- ja 1970-luvuilla valmistunutta rakennusta. Vanhat rakennukset on tarkoitus purkaa ja niiden tilalle suunnitellaan asuintaloja noin 600 asukkaalle.

Uusi palvelurakennus nousee nykyisen yläkoulun ja uimahallin yhteyteen. Jakomäen uimahalli on toiminut koko ajan, ja se jatkaa nykyisissä tiloissaan. Uimahallin yläpuolella olevaan koulun liikuntasaliin tehdään perusparannus.

Koko rakennushanke toteutetaan niin, että mahdollisimman suuri osa uuteen rakennukseen siirtyvistä palveluista voi toimia nykyisissä tiloissaan valmistumiseen saakka.

Suunnittelua yhdessä käyttäjien ja asukkaiden kanssa

Rakennuksen käyttäjät ovat osallistuneet suunnitteluun yhdessä arkkitehtien ja kaupungin tilahallinnon asiantuntijoiden kanssa. Myös alueen asukkaat ovat osallistuneet tulevaisuuden ideointiin. Palvelurakennuksen suunnittelua ovat ohjanneet uudet opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmat sekä nuorten toimintasuunnitelma.

Hanketta toteutetaan yhteistyönä Jakomäen sydän -allianssissa, jossa tilaajana toimii Helsingin kaupunki, rakennusurakoitsijana NCC Suomi Oy ja suunnittelijoina Auer & Sandås arkkitehdit Oy, Arkkitehtitoimisto Opus Oy sekä Optiplan Oy. Uuden rakennuksen omistaja on Helsingin kaupunki.

Julkisivujen muuraus, talotekniikan ja väliseinien rakennus käynnissä

Tällä hetkellä uudisrakennuksen työmaalla ovat käynnissä muun muassa talotekniikan ja väliseinien rakentaminen sekä lattioiden valu. Uuden ja vanhan rakennuksen yhdistävässä osassa tehdään myös julkisivujen muurausta. Lisäksi vanhan yläkoulun säilytettävässä osassa on käynnissä liikuntasalin perusparannus. Piha-alueilla tehdään viemäröintejä ja pihan pintarakenteita.

Ensi kevättä kohden työt etenevät kohti viimeistelytöitä, kuten rakennuksen toimintakokeilta ja käyttöönoton valmistelua.          

Viiden vuoden projekti 

Harjannostajaisten yhteydessä juhlistetaan kaikkiaan viisi vuotta kestänyttä hanketta:

2016    Allianssin kumppaneiden kilpailutus.
2017    Hankkeesta järjestettiin arkkitehtuurikilpailu.
2018    Asemakaava valmistui arkkitehtuurikilpailun voittajatyön pohjalta, ja kaupunginvaltuusto hyväksyi sen. Rakentaminen alkoi tyhjien rakennusten purkamisella.
2019    Uudisosan rakennustyöt alkoivat. Peruskivenmuuraus
2020    Uudisosa on tarkoitus ottaa käyttöön elokuussa 2020 uuden lukuvuoden alkaessa.  Liikuntasalin korjaus valmistuu myöhemmin.

2020-luvulla käytöstä poistuvat koulu-, päiväkoti- ja nuorisotalorakennukset puretaan, kun uusi rakennus on käytössä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
Jarmo Raveala
yksikön päällikkö,
09 310 23466
jarmo.raveala@hel.fi


Erkki Huitti
Projektinjohtaja
0931031866
erkki.huitti@hel.fi


Allianssin projektipäällikkö
Riitta Jokivuo, NCC Suomi Oy
050 348 7757
riitta.jokivuo@ncc.fi

Kuvat

Uusi rakennus harjakorkeudessaan marraskuun lopulla 2019. Pohjoispihalla tehdään viemäröintejä ja pihan pintarakenteita. Kuva: Aivo Tamberg, NCC
Uusi rakennus harjakorkeudessaan marraskuun lopulla 2019. Pohjoispihalla tehdään viemäröintejä ja pihan pintarakenteita. Kuva: Aivo Tamberg, NCC
Lataa
Talon sydämessä sijaitsevan projektitilan lattiaa valettiin torstaina 28.11.  Kuva: Aivo Tamberg / NCC.
Talon sydämessä sijaitsevan projektitilan lattiaa valettiin torstaina 28.11. Kuva: Aivo Tamberg / NCC.
Lataa
Havainnekuva uudesta rakennuksesta liikuntapuiston suunnasta. Kuva: Auer & Sandås Arkkitehdit Oy ja Arkkitehtitoimisto Opus Oy.
Havainnekuva uudesta rakennuksesta liikuntapuiston suunnasta. Kuva: Auer & Sandås Arkkitehdit Oy ja Arkkitehtitoimisto Opus Oy.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Proposal for an architectural programme for Helsinki published – next step is political decision-making19.4.2024 09:48:22 EEST | Tiedote

High-quality architecture and the planning of public urban spaces increase residents’ wellbeing and Helsinki’s appeal. The newly published proposal for the Helsinki architectural programme, titled Helsinki rakentaa hyvää elämää (Helsinki builds good life), is a discussion opener on the significance of architecture in Helsinki and a tool for developing architecture further. The proposal was launched at Central Library Oodi on Thursday 18 April. Next it will enter the political decision-making process.

Utkastet till Helsingfors arkitekturprogram offentliggjordes – framskrider näst till beslutsfattandet19.4.2024 09:45:27 EEST | Tiedote

Högklassig arkitektur och planering av det offentliga stadsrummet ökar stadsbornas välbefinnande och Helsingfors dragningskraft. Helsingfors nya utkast till arkitekturprogram, Helsinki rakentaa hyvää elämää, är en samtalsöppning om arkitekturens betydelse i Helsingfors och ett verktyg för vidareutveckling av arkitekturen. Utkastet offentliggjordes torsdagen den 18 april i Ode. Utkastet framskrider till det politiska beslutsfattandet nästa vecka.

Helsingin arkkitehtuuriohjelman luonnos julkistettiin – etenee seuraavaksi päätöksentekoon19.4.2024 09:43:11 EEST | Tiedote

Laadukas arkkitehtuuri ja julkisen kaupunkitilan suunnittelu lisäävät kaupunkilaisten hyvinvointia ja Helsingin vetovoimaa. Helsingin uusi arkkitehtuuriohjelmaluonnos, Helsinki rakentaa hyvää elämää, on keskustelunavaus arkkitehtuurin merkityksestä Helsingissä ja työkalu sen edelleen kehittämiseksi. Luonnos julkistettiin Oodissa torstaina 18. huhtikuuta. Luonnos etenee poliittiseen päätöksentekoon ensi viikolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye