Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Jalankulkijoille enemmän tilaa esikaupunkialueilla; pyöräilijöiden yhdistetyistä väylistä luovutaan

Jaa
Helsinki muuttaa esikaupunkialueiden hiljaisten tonttikatujen yhdistettyjä pyöräteitä ja jalkakäytäviä pelkiksi jalkakäytäviksi. Pyöräily siirtyy näillä osuuksilla ajoradalle. Muutos vastaa pyöräliikenteen suunnittelun nykyperiaatteita ja parantaa sekä jalankulun että pyöräilyn sujuvuutta ja turvallisuutta.
Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Veikko Somerpuro
Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Veikko Somerpuro

Kartoituksessa Helsingin katuverkolta tunnistettiin osuudet, joilla ei nykyisten suunnitteluperiaatteiden nojalla olisi tarvetta erotella pyöräliikennettä muusta ajoneuvoliikenteestä. Muutos koskee katuja, joiden nopeusrajoitus on valtaosin 30 kilometriä tunnissa ja moottoriajoneuvojen määrä vaihtelee pääosin muutamasta sadasta reiluun 2000 ajoneuvoon vuorokaudessa. Muutos koskee kokonaisuudessaan noin 150 katua tai katuosuutta.

Osalla kriteerit täyttävistä katuosuuksista pyöräliikenteen järjestelyt jäävät kuitenkin ennalleen esimerkiksi tulevien liikenne-ja kaupunkisuunnitteluhankkeiden, pyöräliikenteen tavoiteverkon tai kadun rakenteellisten ominaisuuksien takia. Niille asennetaan uuden tieliikennelain mukaiset kaksisuuntainen pyörätie –lisäkilvet.

Kohti nykyaikaista pyöräliikenteen toteutusta – muutos voimaan loppusyksystä alkaen

Helsingissä on vanhastaan ollut tapana pyöräteiden toteuttaminen myös rauhallisille kaduille, vaikka pyöräliikenteen osoittaminen ajoradalle olisi ollut monella tapaa perusteltua. Nykyisin polkupyörää pidetään aiempaa selkeämmin ajoneuvona, jonka paikka etenkin hitaassa kaupunkiliikenteessä on ensi sijassa ajoradalla muun ajoneuvoliikenteen tapaan. Erillisen kadun varren pyöräliikenteen järjestelyn tarpeen määrittää lähinnä autoliikenteen vilkkaus.

”Matala nopeusrajoitus ja sitä tukeva kadun ulkoasu hillitsevät ajonopeuksia, mikä tukee turvallista ja sujuvaa pyöräilyä ajoradalla. Pyöräliikenteen ja muun ajoneuvoliikenteen tarpeiden yhteensovittaminen viestii tienkäyttäjille rauhallisesta liikkumisesta”, kertoo johtava liikenneasiantuntija Jouni Korhonen Helsingin kaupungilta.

Uudet liikennemerkit asennetaan Östersundomia lukuun ottamatta loppusyksyn ja tulevan talven aikana. Östersundomissa muutos aiheuttaa kuudella kadulla jalkakäytävän talvikunnossapitovastuun siirtymisen kiinteistöille. Muutos toteutetaan talvikauden 2021-2022 jälkeen, jotta kiinteistöillä on aikaa reagoida muutokseen.

Katso kartalta kadut, joita muutos koskee

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtava liikenneasiantuntija
Jouni Korhonen
Helsingin kaupunki
puh. 040 334 2255
jouni.korhonen@hel.fi


Talvikunnossapito:
Projektinjohtaja
Tuomas Lautaniemi
Helsingin kaupunki
puh. 040 197 4433
tuomas.lautaniemi@hel.fi


Liikennemerkkimuutokset:
Tuotantopäällikkö
Mika Honkasalo
Helsingin kaupunki, Stara
puh. 050 072 7209
mika.honkasalo@hel.fi

Kuvat

Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Veikko Somerpuro
Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Veikko Somerpuro
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 18.4.202418.4.2024 18:04:52 EEST | Tiedote

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 18.4.2024. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 2.5.2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye