Veikkaus Oy

Jani Ruusinen voitti Kuopion KalPan tatuoinnin - kisassa yli 25 000 osallistujaa

Jaa
Intohimoinen KalPan kannattaja Jani Ruusinen otti lauantaina liigaseuran tatuoinnin iholleen.

- Sydän on keltamusta, vaikken ole Kuopiossa asunut enää vuosiin. Rakkaus KalPaa kohtaan ei lähde kulumallakaan. Tatuointi nahkaan, omasta joukkueesta on todellakin sen arvoista. Mikä onkaan hienompaa, kuin käydä paikan päällä katsomassa Järvisuomen derbymatseja KalPaa kannustaen, Jyväskylässä asuva Ruusinen kuvailee.

Veikkauksen järjestämässä etuasiakasarvonnassa 15 onnekasta voittajaa sai kannattamansa liigaseuran tatuoinnin iholleen. Kilpailun voittajien tatuoinnit tehtiin lauantaina saman päivän aikana Helsingin Punavuoressa. Kuudelta artistilta kului urakkaan aikaa yhteensä lähes kahdeksan tuntia. Arvontaan osallistui yli 25 000 Veikkauksen etuasiakasta.

- Kilpailun suosio yllätti meidätkin. Oman suosikkiseuran tatuoinnin ottaminen kuvastaa sitä intohimoa ja sitoutuneisuutta, jolla suomalaiset suhtautuvat jääkiekkoon ja omaan liigaseuraansa, Veikkauksen yhteyspäällikkö Tuomo Torkkola sanoo.

Jani Ruusinen, Jyväskylä
KalPa

1. Mistä lähtien olet ollut suosikkiseurasi fani? Aivan syntymästä saakka, kun Kuopiosta olen lähtöisin. Niin kauan kuin muistan on tullut seuraa kannatettua.

2. Mistä kaikki alkoi ja milloin?
Enon luona käytiin ja maikkarilta tuli pelejä. Siellä alkoi seuraaminen, ja kaverit myös seurasivat lätkää.

3. Millaisia ovat ensimmäiset muistikuvasi liigapeleistä?
Ihan pienenäkin olen ollut, mutta sitä nyt ei enää niin tarkkaan muista. Joskus yläasteaikoina mentiin katsomaan peliä. En muista kyseistä vastustajaa tai lopputulosta, mutta paljon oli sakkia ja kannustettiin porukalla. Tärkeintä on juuri se yhteisöllisyys, ja paikan päällä on oma tunnelmansa. Siellä haistaa ja aistii adrenaliinin sekä kuulee äänet ihan eri tavalla.

4. Kuka oli ensimmäinen suosikkipelaajasi? Sami Kapanen oli kova. Sehän se pikkuisen on KalPalla, että kovat nimet eivät jää kuin muutamaksi vuodeksi ja lähtevät sitten isommille vesille.

5. Entä suosikkipelaajasi nykyjoukkueesta?
Mathew Maione, eli Majoneesi-Matti.

6. Kuinka usein käyt suosikkijoukkueesi matseissa?
Kuopiossa ei tule käytyä, mutta täällä Jyväskylässä päin aika usein. Jyp-KalPa on se paras peli. Teeveestä tulee paljon seurattua.

7. Mikä suosikkijoukkueessasi on parasta (pelityyli, perinteet, fanit, halli, kannatuslaulu tms.)?
KalPa on usein aliarvostettu joukkue, mutta se on silti tosi hyvin pärjännyt. Se on osoitus, että pienelläkin budjetillakin voidaan päästään pitkälle niiden joukossa, joilla on pinkka kunnossa. Hieno piirre joukkueessa on, että se pärjää nuorella voimalla. Kapanen toi vauhtia ja liikkuvampaa peliä, vaikka tämä kausi meni vähän vihkoon. Aina ei voi voittaa. Ensi kauteen.

8.
Kuka on pelaaja, jonka toivoisit saavasi vahvistukseksi omaan joukkueeseesi? Kärpistä jotain nuoria pelaajia voisi katsella. Myös paluumuuttajia voisi kalastella, vaikka riskinsä niissä aina on. Yhdellä tyypillä ei voi vielä ihmeitä tehdä, mutta jos koko kentällisestä voisi puhua, niin se tekisi vaikutuksen. Tämän ajan nuoria, vauhdikkaita pelaajatyyppejä.

9.
Jos sinulla on fanipaita, mitä sen selässä lukee? Pelipaitaa ei ole, mutta vähän haaveilua sellaisesta. Muuta krääsää kuten pipoa, huivia ja paitaa on kyllä kisoissa ollut mukana.

10.
Lyötkö koskaan vetoa suosikkijoukkueestasi? En aktiivisesti, mutta joskus pistän pikkubetsit. En ole mitenkään ahkera vedonlyöjä.

11.
Käytkö vierasmatseissa? Missä mieluiten? Jyväskylässä tullut käytyä useinkin. Tunnelmaa sielläkin on, ei ole kovin hyvin kyllä siellä pelattu.

12.
Osaatko suosikkiseurasi kannatuslaulun sanat ulkoa? Miten alkaa? Onhan sillä. En kyllä ihan suoraan muista miten menee. Lentävä KalPan ukko.

13.
Kahta en vaihda, sanotaan. Mitkä ne kaksi ovat sinulla? Kelta-Musta.

14.
Miten selviät kesästä, kun ei ole matseja? Ei mene aivan koko kesä nauhoja katsellessa, vaan ihan mielenrauhassa odotellaan. Mielenkiinnolla seuraan, mitä keksitään uutta ensi kaudelle.

15.
Oliko uudelle tatuoinnille helppo päättää paikka? Ollut aiemminkin mielessä, paikan päällä se varmistui kun jutteli tatuoijan kanssa.

16.
Onko sinulla muita tatuointeja? Tämä on ensimmäinen.

17.
Kenen pelaajan kuvan tai numeron voisit ottaa tatuointina? Jaa-a, en kyllä uskalla oikein tuohon vastata kyllä tai ei. Henkilönä pitäisi myös arvostaa tätä kenen kuvan tatuoisi. Seuratatuointi on vähän eri asia ja tuo eri perspektiivin asiaan.

18.
Millaista tatuointia et voisi ikinä ottaa? Moniakin voisin olla ottamatta. Jypin tatuointia en kyllä ottaisi, vaikka miten juottaisivat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Veikkaus Oy
Veikkaus Oy
Aku Korhosen tie 2
00440 Helsinki

https://www.veikkaus.fi/yritys

Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye