Uusi puu

Jari Myllykoski: Ilmastonmuutos kuriin ja leipää pöytään cleantechilla

Jaa
Suomi elää puusta on vanha viisaus. Perinteisesti tämä on tarkoittanut etenkin paperiteollisuutta. Tulevaisuudessa elämme yhä puusta, mutta sellun, paperin ja kartongin oheen meillä on mahdollisuus saada suuri kirjo innovatiivisia tuotteita. Mitä kaikkea puusta voidaankaan valmistaa kahdenkymmenen vuoden kuluttua, kun tekniikka kehittyy.
Kansanedustaja Jari Myllykoski: "Julkisissa hankinnoissa tulisi suosia kotimaisia cleantech-ratkaisuja sen sijaan, että tilataan halvimmalla vanhanaikaisempi ja ympäristön kannalta ei niin hyvä ratkaisu".

Maailma on kärvistellyt fossiilisiin polttoaineisiin kohdistuvan riippuvuutensa kanssa jo pitkään. Öljy ja öljyjalosteet näyttelevät yhä liian suurta roolia arkielämässämme ja maailmantaloudessa. Esimerkiksi muovin korvaaminen puujalosteisella pakkausmateriaalilla on iso harppaus ekologisen kestävyyden saralla.

Suomessa eletään biotalousbuumia. Uusia metsää hyödyntäviä sellutehtaita nousee usealle paikkakunnalle. Biopolttoaineiden hyödyntäminen on ollut vauhdikasta.

Biotalouden eteneminen on hyvä asia, mutta kuten kaikessa taloudessa, tässäkin korkea jalostusarvo on menestyksen kulmakivi. Raaka-aineet ja vähemmän jalostetut tuotteet tuottavat pienemmän arvonlisän kuin korkeasti jalostetut tuotteet.

Esimerkiksi mäntyöljy on varsinainen ihmeaine. Mäntyöljyllä on terveyttä edistävä vaikutus ja sitä voidaan käyttää niin ihmisten kuin eläinten elintarvikkeissa. Sitä voidaan käyttää myös sideaineena maaleissa. Polttoaineen raaka-aineeksi mäntyöljy on turhan arvokas aine.

Puun hyödyntäminen on cleantechia. Cleantechin edistäminen edellyttää panostuksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Investoinnit ohjautuvat pitkälti markkinaehtoisesti, mutta julkisen talouden ei pidä hankaloittaa uusien innovaatioiden kehittymistä.

Niinpä esimerkiksi julkisissa hankinnoissa tulisi suosia kotimaisia cleantech-ratkaisuja sen sijaan, että tilataan halvimmalla vanhanaikaisempi ja ympäristön kannalta ei niin hyvä ratkaisu. Tätä kutsutaan referenssilaitosten synnyttämiseksi, mikä on avainasemassa vienninedistämisessä.

Biotuoteteollisuus asettaa myös omat haasteensa suomalaiselle metsätaloudelle. Yhteismetsien lisääminen on yksi keino vahvistaa taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää metsätaloutta.

Jari Myllykoski
kansanedustaja
Vasemmistoliitto

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Kansanedustaja Jari Myllykoski Uusi puun videohaastattelussa: "Hyvä metsänhoito tuottaa Suomelle kansallista hyvinvointia"

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansanedustaja Jari Myllykoski: "Julkisissa hankinnoissa tulisi suosia kotimaisia cleantech-ratkaisuja sen sijaan, että tilataan halvimmalla vanhanaikaisempi ja ympäristön kannalta ei niin hyvä ratkaisu".
Kansanedustaja Jari Myllykoski: "Julkisissa hankinnoissa tulisi suosia kotimaisia cleantech-ratkaisuja sen sijaan, että tilataan halvimmalla vanhanaikaisempi ja ympäristön kannalta ei niin hyvä ratkaisu".
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Uusi puu
Salomonkatu 17 A
00100 Helsinki

0400 697973http://www.uusipuu.fi

Uusi puu on yli 20 suomalaisen organisaation yhteisö, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä puun käyttöön perustuvasta biotaloudesta ja antaa konkreettisia esimerkkejä puupohjaisista tuotteista ja niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä.

www.uusipuu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uusi puu

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye