Stark Suomi Oy

Jari Tuomikoski kaupalliseksi johtajaksi – STARK haluaa vastata rakennusliikkeiden ja muiden asiakassegmenttien muuttuviin tarpeisiin

Jaa
Jari Tuomikoski on nimitetty Starkin kaupalliseksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 2.1.2018 alkaen. Tuomikoski siirtyy tehtävään maailmanlaajuisia brändejä ja teknologioita eri liiketoimintasegmenteissä edustavan Henkelin maajohtajan tehtävästä. Nimitys tukee STARKin uutta kasvustrategiaa, joka pyrkii vastaamaan rakennusalan ammattilaisten muuttuviin haasteisiin.
Jari Tuomikoski
Jari Tuomikoski

Ennen nykyistä tehtäväänsä Tuomikoski on toiminut mm. Henkelin liiketoimintajohtajana Tukholmassa sekä Digita Oy:n varatoimitusjohtajana. Tuomikoski tuo STARKille vankkaa kokemusta vahvojen brändien luotsaamisesta eri jakeluteissä; mm. rauta- ja rakennustarvike- sekä teollisuussegmenteissä, sekä yritys- että kuluttajapuolella. Hän tuo mukanaan kansainvälistä markkinointiosaamista, jonka avulla STARK pyrkii kehittämään kaupallisia toimintojaan Suomessa.

-Olen tyytyväinen, että saamme Jarin vetämään kaupallisia toimintojamme ja viemään sitä kasvustrategian mukaisesti ja vahvasti eteenpäin, sanoo STARKin toimitusjohtaja Harri Päiväniemi. Jarin johdolla kehitämme STARKin valikoimaa ja palvelumalleja, jotta vastaamme jatkossa entistä paremmin rakentamisen ammattilaisten tarpeisiin.

-STARK on vahva pelaaja mielenkiintoisella toimialalla, sanoo Jari Tuomikoski. Odotan innolla tulevia haasteita. Uuden tehtäväni keskiössä on vahvistaa STARKin asemaa eri asiakassegmenteissä kehittämällä palvelujamme ja tarjontaamme asiakaslähtöisesti. Pyrimme tiimini kanssa tulevaisuudessa kehittämään sekä yritysasiakkaidemme, että kuluttaja-asiakkaidemme ostokokemusta myymälöistä noutopihoihin, unohtamatta e-kaupan mahdollisuuksia.

Jari Tuomikoski aloittaa tehtävässään vuoden 2018 alussa. Lisäksi STARK Suomen johtoryhmää on vahvistettu nimittämällä Antti-Olli Rusila (OTM, KTM) lakiasiainjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.11.2017 alkaen. Molemmat raportoivat suoraan toimitusjohtaja Harri Päiväniemelle.

STARKin kaupallisilla toiminnoilla on jatkossa suuri rooli kasvustrategian jalkauttamisessa. Kaupallinen organisaatio vastaa jatkossa palveluvalikoiman ja – mallien (mm. STARK Koti ja Ammattikauppa) asiakaslähtöisestä kehittämisestä ja tukee kysynnän kehittymistä kasvukeskuksissa – ja kaikkialla Suomessa. Yrityksen markkinointi ja STARK-brändin kirkastaminen, liiketoimintasegmenttien strateginen kehittäminen valikoimien ja palvelumallien kautta ovat tärkeitä toimintoja tässä uudistuvassa organisaatiossa.

Yhteyshenkilöt

Harri Päiväniemi
puh.040 643 1800


Jari Tuomikoski
puh. 040 551 3215

Kuvat

Jari Tuomikoski
Jari Tuomikoski
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Stark Suomi Oy
Olarinluoma 15
02200 ESPOO

09 3541 0000https://yritys.stark-suomi.fi/

STARK (DT Finland Oy) on sujuvan rakentamisen mahdollistaja. Kattava rakennustarvikkeiden tuotevalikoima, täsmällinen ja joustava logistiikka sekä rakennustarvikkeiden erikoisosaajamme palvelevat rakentamisen ja teollisuuden ammattilaisia sekä kuluttajia. Starklaisia on noin 1000 ympäri Suomen ja valtakunnallinen 27 myymälän myymäläverkosto ja verkkokauppa palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta www.stark-suomi.fi. STARK kuuluu Pohjoismaiseen STARK Group – konserniin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy

Tutkimus: Mökkiä ostettaessa jätetään ”remontointivara” huomattavasti useammin kuin kotia hankittaessa17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Vain kymmenes suomalaisista ostaisi uudeksi kodikseen oman budjettihaarukkansa alapäässä olevan kohteen, joka vaatii paljon remonttitöitä, kun taas noin seitsemän kymmenestä kallistuisi hieman kalliimpaan vaihtoehtoon, jossa ei olisi akuutteja remonttitarpeita. Mökkiä ostettaessa remontointia ei siis vieroksuta läheskään yhtä paljon, selviää Stark Suomi Oy:n teettämästä tuhannen vastaajan Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2024 -tutkimuksesta.

Stark selvitti, mistä syystä suomalaiset remontoivat – kauneus on 7 kertaa tärkeämpää kuin muutokset pohjaratkaisuun4.4.2024 09:25:00 EEST | Tiedote

Tuhannesta suomalaisesta kolme neljästä vastaa asuntonsa olevan vähintäänkin pienen remontin tarpeessa, selviää Stark Suomi Oy:n teettämästä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2024 -tutkimuksesta. Remontointitarve kumpuaa ensisijaisesti (63 %) halusta saada asunnosta silmää miellyttävämpi. Hieman alle puolet vastaajista puolestaan kokee paikkojen käyttöiän tulevan jo vastaan. Ainoastaan noin joka kymmenes haluaa remontoida siksi, että he kokevat asunnon pohjaratkaisun kömpelöksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye