Järjestämissuunnitelmaan liittyvillä muutosneuvotteluilla uudistetaan työtehtäviä
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on käynnistämässä muutosneuvottelut sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman toimeenpanemiseksi. Neuvottelut koskevat yhteensä noin 200 henkilöä, joiden tehtäväkuviin ja työntekopaikkoihin voi tulla muutoksia.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi sote-järjestämissuunnitelman 17.10.2022. Järjestämissuunnitelmassa otetaan kantaa keskeisiin sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteellisiin ja toiminnallisiin uudistuksiin, joita toteutetaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella vuosina 2023–2025. Järjestämissuunnitelman toimeenpanon keskeisenä tavoitteena on vastata erityisesti ikäihmisten, lasten ja perheiden sekä mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden kasvavaan palvelujen tarpeeseen.
Kotiin annettavia palveluja vahvistetaan ennen muita toimenpiteitä
Järjestämissuunnitelman tavoitteiden saavuttaminen edellyttää muun muassa kotiin annettavien palvelujen vahvistamista. Kotona asumista ja arjessa pärjäämistä tuetaan muun muassa sairaanhoidollisella ja lääketieteellisellä tuella, kotikuntoutuksella ja kotiutustiimin toiminnalla. Kotona asumisen tuen Kotas-keskus laajenee koko alueelle, samoin kuin kotisairaalatoiminta kaikille ikäryhmille. Hyvinvointialueelle luodaan yhtenäinen ikäneuvolan toimintamalli.
Kotiin annettavia palveluja vahvistetaan ennen muita järjestämissuunnitelmassa määriteltyjä toimenpiteitä. Toimivat kotiin annettavat palvelut ovat edellytys sille, että raskaampia palveluiden, kuten ympärivuorokautisen asumisen, laitoshoidon tai vuodeosastopaikkojen osuutta palvelukokonaisuudessa voidaan keventää. Rekrytointeja näihin tehtäviin ollaan parhaillaan käynnistämässä.
Toiminnan ja rakenteiden uudistaminen yhdessä henkilöstön kanssa
Muutosneuvottelujen tavoite on uudistaa toimintaa ja rakenteita vuorovaikutuksessa henkilöstön kanssa.
– Nyt alkavissa neuvotteluissa uudistetaan ennen kaikkea työtehtäviä. Uudistuminen on välttämätöntä paitsi väestön ikärakenteesta johtuen, myös siksi, että henkilöstömme ei riitä nykyisen kaltaisiin rakenteisiin. Uudistamisella tuemme myös henkilöstön työhyvinvointia ja työssä jaksamista, hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma kertoo.
Järjestämissuunnitelman toimenpiteillä on tarkoitus tasapainottaa kustannustasoa pysyvästi noin 40 miljoonaa euroa.
Henkilöstöön vaikuttavista muutoksista ryhdytään neuvottelemaan yhdessä henkilöstön kanssa toukokuussa 2023. Neuvottelut etenevät vaiheittain ja jatkuvat syksyyn saakka. Henkilöstölle, jota muutokset koskevat, järjestetään tiedotustilaisuuksia ja heitä kuullaan muutosten johdosta. Hyvinvointialueen asukkaita tiedotetaan muutoksista erillisen suunnitelman mukaisesti.
Muutokset tehdään ensisijaisesti henkilöstön kanssa sopimalla. Neuvottelujen johdosta ei tehdä irtisanomisia.
Hallintoa keventävät yhteistoimintaneuvottelut päättyivät
Aluehallitus käsitteli 18.4. päättyneidenyhteistoimintaneuvottelujen tulosta ja kävi keskustelua neuvottelujen vaikutuksista ja jatkotoimenpiteistä. Hallinnon keventämiseen liittyvät yhteistoimintaneuvottelut käytiin 1.2.–18.4.2023 ja ne koskivat johtaja-, esihenkilö-, asiantuntija- ja sihteeritehtävissä työskenteleviä henkilöitä, joiden työtehtävät eivät sijoittuneet Pohteen tavoiteorganisaatioon.
Pohde tiedotti yhteistoimintaneuvottelujen päätöksestä 19.4.2023.
Aluehallitus evästi Pohteen viranhaltijoita neuvottelutulokseen liittyvien päätösten tekemisessä ja merkitsi neuvottelujen lopputuloksen tiedoksi. Aluehallitus totesi, että viranhaltijat voivat edetä päätöksenteossa hallintosäännön ja delegointipäätösten mukaisesti.
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 2.5.2023.
Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivustolta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiJouko LuukkonenKonsernipalveluiden johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiKirsti Ylitalo-KatajistoSosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 703 4007kirsti.ylitalo-katajisto@pohde.fiTapani TölliAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 511 3180tapani.o.tolli@gmail.comLinkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Asukastilaisuus Haapajärven akuuttiosaston suunnitelluista muutoksista maanantaina 29. toukokuuta25.5.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.10.2022 sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämissuunnitelman. Suunnitelmassa on linjattu Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella vuosien 2023-2025 aikana tehtäviä palvelurakenteen muutoksia.
Pohjois-Pohjanmaalla aika laboratorionäytteenottoon varataan pääsääntöisesti NordLabista24.5.2023 15:01:37 EEST | Tiedote
NordLab on tuottanut suurimman osan Pohjois-Pohjanmaan julkisista laboratoriopalveluista vuoden 2023 alusta alkaen. Palvelun ulkopuolella ovat vain Siikalatva ja Kärsämäki, joiden osalta näytteenotto on ulkoistettu yksityisille palveluntarjoajille. Lisäksi Hailuodossa näytteenoton ajanvaraus tehdään terveyskeskuksen ajanvarauksen kautta ja Kuivaniemellä asioidaan hyvinvointipisteessä.
Miten Pohjois-Pohjanmaalla voidaan? Hyvinvointikertomus aluehallituksen käsittelyssä24.5.2023 13:45:30 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 23.5.2023 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla.
Pohde yhdenmukaistaa tukipalvelujen ja kotihoidon asiakasmaksuja23.5.2023 13:52:48 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluevaltuusto (17.4.2023 60§ ja 61§) on päättänyt yhdenmukaistaa asiakkailta perittäviä tukipalveluiden ja kotihoidon asiakasmaksuja.
Oulun koronarokotusten palvelupaikka muuttuu23.5.2023 13:04:48 EEST | Tiedote
Oulussa tehtävät koronarokotukset päättyvät Hallituskadun rokotuspisteellä. Jatkossa koronarokotukseen varataan aika omasta sosiaali- ja terveyskeskuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme