Akava ry

Järjestöjen vaatimus seuraavalle hallitukselle: Joustavampi perhevapaamalli

Jaa
Palkansaajakeskusjärjestöt ja lapsi- ja perhejärjestöt vaativat perhevapaauudistuksen käynnistämistä seuraavalla hallituskaudella. Uudistus tulee kirjata osaksi hallitusohjelmaa ja siihen tulee varata riittävät resurssit.

Suomen nykyinen perhevapaamalli on Pohjoismaiden jäykin ja korvaustasoltaan alhaisin. Perhevapaauudistusta tarvitaan helpottamaan työn ja perheen yhdistämistä ja edistämään tasavertaista vanhemmuutta. Perheiden hyvinvointia, syntyvyyttä ja työllisyyttä tukeva perhevapaajärjestelmä on hyvä investointi, jonka tulee olla koko yhteiskunnan vastuulla.

Järjestöjen mielestä uudistuksen pitää lisätä joustavuutta perheen ja työn yhdistämisessä ja huomioida perheiden yhdenvertainen kohtelu sekä erilaiset perhemuodot ja elämäntilanteet. Samalla uudistuksessa on huolehdittava, että lapsi tai kumpikaan vanhemmista ei joudu heikompaan asemaan kuin nykyisin.

Nykyinen perhevapaajärjestelmä tukee erityisesti äitien pidempää poissaoloa työelämästä, koska esimerkiksi äitiys- ja vanhempainvapaa on sidottu pidettäväksi yhtenäisenä jaksona. Vanhemmilla tulee olla oikeus valita, missä järjestyksessä vanhempainvapaat pidetään.

Järjestöt painottavat, että vanhempainvapaissa pitää olla molemmille vanhemmille yhtä pitkä oma osuus ja riittävän pitkä yhteisesti jaettava kausi. Tavoitteena on pidentää ansiosidonnaista perhevapaata ensisijaisesti isän osuutta kasvattamalla.

Perheiden tarpeet lähtökohtana

Uuden perhevapaamallin tulee joustaa erilaisten perhetilanteiden mukaan riippumatta siitä, onko kyseessä esimerkiksi ydinperhe, yhden vanhemman perhe, monikko- tai sateenkaariperhe. Uudistuksessa tulee taata myös adoptiolapsille lapsen edun mukainen alku elämälle uudessa perheessään.

Äitiysvapaa tulee voida aloittaa nykyistä joustavammin ennen laskettua aikaa ottaen kuitenkin huomioon raskaussuojeludirektiivin määräykset. Tämä mahdollistaisi äitien työskentelyn niin pitkään kuin äiti tahtoo tai äidin ja vauvan terveys sallii. Erityisäitiysraha säilyisi ennallaan.

Järjestöt ehdottavat myös osittaisen vanhempainvapaan uudistamista niin, että se tuo kaivattua joustoa esimerkiksi työhön paluuseen tai mahdollistaa vanhemman opiskelun. Vapaaehtoisen osa-aikatyön kehittäminen helpottaisi myös merkittävästi työn ja perheen yhteensovittamista.  Jos vanhempi työskentelee vapaan aikana, käyttämättä jääneet vapaat tulisi voida siirtää myöhemmäksi.

Muutos ei tapahdu itsestään

Perhemyönteinen työelämä ja isän roolin vahvistaminen hoivaavana vanhempana vaativat asenteiden muokkausta ja tavoitteellista vaikuttamistyötä. Työnantajat, esimiehet ja koko työyhteisö voivat tukea ja kannustaa perhevapaiden pitämiseen. Joustava perhevapaajärjestelmä ei ole vain työntekijän ja perheiden etu, vaan myös työnantajan etu.

Perheen ja työn hyvä yhteensovittaminen edellyttää varhaiskasvatuspalvelujen saatavuutta ja laatua. Siksi varhaiskasvatuksen kehittäminen on varmistettava perhevapaauudistuksen rinnalla.

Eduskunnalle perheiden päivänä 15.5.2018 luovutetun kannanoton ovat allekirjoittaneet palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK sekä lapsi- ja perhejärjestöt Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset ry, Suomen Vanhempainliitto, Väestöliitto, Adoptioperheet, Barnavårdsföreningen i Finland, Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ, Kasper – Kasvatus ja perheneuvonta, Marttaliitto, Monimuotoiset perheet -verkosto, Nuorten ystävät, Parasta lapsille, Pesäpuu, SOS-lapsikyläsäätiö Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö ja Yhden Vanhemman Perheiden Liitto


Lisätietoja:

lapsi- ja perhejärjestöt: Eija Koivuranta, toimitusjohtaja, Väestöliitto puh. 050 574 1775, eija.koivuranta@vaestoliitto.fi

SAK: Tuuli Glantz, sosiaalipoliittinen asiantuntija, puh. 050 5428709, tuuli.glantz@sak.fi

Akava: Lotta Savinko, työelämäasioiden päällikkö, puh. 040 5044356, lotta.savinko@akava.fi

STTK: Anja Lahermaa, lakimies, p. 040 828 6845, anja.lahermaa@sttk.fi

#parempiperhevapaa

Avainsanat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

SAK, Akava ja STTK: Aikuiskoulutustuelle ei onnistuttu luomaan korvaavaa mallia11.4.2024 16:34:25 EEST | Tiedote

Palkansaajajärjestöt SAK, Akava ja STTK jättivät eriävän mielipiteen työuran aikaista jatkuvaa oppimista kehittävän työryhmän loppuraporttiin, joka julkaistiin tänään 11. huhtikuuta. Järjestöt eivät kannata opintotukeen tai lainaan perustuvaa mallia aikuiskoulutustuen tilalle. Aikuiskoulutustuen lakkauttamisen ja mahdollisten uusien etuusmallien käyttöönoton väliin on muodostumassa katkos, joka vaarantaa osaavan työvoiman saatavuuden monilla yhteiskunnan kriittisillä aloilla. Järjestöjen tekemiä esityksiä ei ole hyväksytty työryhmän ehdotuksiksi.

Akava: Luottamus talouteen ja työmarkkinoihin pitää palauttaa kehysriiheen mennessä9.4.2024 12:53:05 EEST | Tiedote

Akava korostaa, että maan hallituksen pitää nopeasti pyrkiä purkamaan työmarkkinoiden kriisi ja palauttamaan luottamus, jotta työmarkkinoiden kriisi ei heikennä kasvun edellytyksiä. Tämä edellyttää tietenkin myös työmarkkinaosapuolilta vastaantuloa. Uudet sopeutustoimet voivat kärjistää työmarkkinatilannetta uudelleen. Työeläkkeiden kolmikantaista valmistelua pitää jatkaa kuten hallitusohjelmaan on kirjattu, Akava huomauttaa.

Akava: Työkyky ja työssä jaksaminen on miljardiluokan yhteiskunnallinen kysymys8.4.2024 08:00:04 EEST | Tiedote

Akava vaatii, että maan hallitus panostaa vaikuttaviin toimiin, joilla tuetaan ja ylläpidetään pitkäjänteisesti työikäisten työkykyä. Hallitusohjelmassa on tavoite vähentää puolella työpahoinvoinnin ja -uupumuksen aiheuttamat sairauspoissaolot viiden vuoden aikana, mikä on Akavallekin tärkeä tavoite. Toimet tavoitteen saavuttamiseksi ovat kuitenkin jääneet puuttumaan, ja työkyvyn tukemisen sijaan hallitus pyrkii suitsimaan sairauspoissaoloja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye