Kepa ry

Järjestöt Bonnin ilmastokokoukselle: Kurssi käännettävä, ennen kuin on liian myöhäistä

Jaa
Suomalaiset ympäristö- ja kehitysjärjestöt kehottavat Bonnin ilmastokokoukseen osallistuvia poliitikkoja ja virkamiehiä pikaisiin toimiin ilmastokriisin pysäyttämiseksi. Globaalit päästöt on leikattava välittömästi, jotta elämän edellytykset eivät vaarannu kaikkialla.

Kulunut vuosi on osoittanut, että sään ääri-ilmiöistä on tullut uusi normaali. Nykypäästöillä kulutamme muutamassa vuodessa loppuun hiilibudjetin, jonka raameissa pysymällä ilmaston lämpenemisen voisi rajata 1,5 asteeseen, todetaan järjestöjen tänään julkaistussa kantapaperissa.

”Juuri ennen ilmastokokouksen alkua saimme kuulla, että hiilidioksidi ilmakehässä nousi ennätyksellisen korkealle ja, sen lisäksi, päästökuilu nykytoimien ja Pariisin sopimukseen kirjatun tavoitepolun välillä on huomattava. Päästöjen sivaltaminen entisestään ennen vuotta 2020 on välttämätöntä. Pariisissa sovittu 1,5 asteen lämpötilannousun tavoite on lipsumassa tavoittamattomiin”, muistuttaa WWF:n ilmastoasiantuntija Kaarina Kolle.

Järjestöjen kantapaperi esittää, että Suomen tulee osana EU:ta edistää vähintään 60 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä, luopumista fossiilisista polttoaineista, sekä Euroopan Unionin ilmasto- ja energiapaketin osien täydentämistä tarkistuslausekkeella, jonka nojalla tavoitteita voidaan nostaa uusimman tieteellisen tiedon mukaisesti. Suomen tulee myös edistää välittömiä toimia, jotka auttavat kääntämään globaalit päästöt jyrkkään laskuun viimeistään vuoteen 2020 mennessä.

Yksikään maa ei välty ilmastonmuutoksen vaikutuksilta, mutta eniten niistä kärsivät köyhimmät maat, jotka ovat vähiten vastuussa ongelman aiheuttamisesta.

”Kaikkeen ei voi sopeutua. Vahingoilla ja menetyksillä tarkoitetaan tilanteita, joissa ilmastonmuutoksen hillintä ei riitä estämään haitallisia vaikutuksia eikä ympäristön muutoksiin ole enää mahdollista sopeutua. Kun nouseva merenpinta nielaisee kodin ja elinkeinon, on ihmisiä tuettava uuden elämän rakentamisessa. Pariisin ilmastosopimuksessa vahinkojen ja menetysten korvaamista käsitellään Varsovan mekanismin alla. Mekanismi kaipaa kipeästi vahvistamista”, toteaa Kepan ilmastoasiantuntija Tuuli Hietaniemi.

Samoin maiden on ryhdyttävä toimiin kaikkien rahavirtojen ohjaamiseksi vähähiilisen kehityksen mukaisiksi. Jotta kahden asteen raja ei ylity, on 80-90 prosenttia tunnetuista hiilivaroista, 35 prosenttia öljystä ja 50 prosenttia kaasusta jätettävä maahan YK:n ympäristöohjelman UNEPin tuoreen raportin mukaan. Jotta 1,5 asteen tavoitteessa pysyttäisiin, on maahan jätettävien osuuksien oltava vielä suuremmat.

"Puhtaan ilmastomatematiikan perusteella fossiilisia polttoaineita tuottavat yhtiöt ovat yliarvostettuja sijoituskohteita. Haastamme suomalaiset sijoitusyhtiöt, kaupungit, sekä koulutukselliset ja uskonnolliset instituutiot siirtämään sijoitusvarallisuutensa fossiilisista polttoaineista kestävään liiketoimintaan", sanoo Tina Nyfors ilmastojärjestö 350 Suomesta.

Kurssi kohti turvallisempia vesiä - Järjestöjen odotukset Bonnin ilmastokokoukselle: https://www.kepa.fi/sites/kepa.fi/tiedostot/kurssi-kohti-turvallisempia-vesia.pdf

Lisätietoja (seuraavat kokousta Bonnissa)

- Tuuli Hietaniemi, ilmastoasiantuntija, Kepa, tuuli.hietaniemi@kepa.fi puh. 050 317 6686 (Bonnissa 11.11.-18.11., ilmastorahoitus, neuvottelujen yleiskuva)
- Anna-Stiina Lundqvist, viestinnän asiantuntija, Kepa, anna-stiina.lundqvist@kepa.fi puh. 050 617 6704 (Bonnissa 14.11.-18.11., vastuualue: mediayhteydet, haastattelupyynnöt)
- Tina Nyfors, ympäristö- ja kestävän kehityksen tieteilijä, 350 Suomi hallituksen jäsen. tina.nyfors@350finland.org, 040 748 8226, (Bonnissa 6.-18.11.2017. Vastuualue: rahavirtojen siirtäminen pois fossiilisista polttoaineista) (även på svenska)  

Lisätietoja (seuraavat kokousta Suomessa)

- Otto Bruun, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto, otto.bruun@sll.fi  puh. 040 631 3399 (vastuualueet: ilmastopolitiikka, nielupolitiikka)                                                      - Malva Green, ympäristökasvatuspäällikkö, Luonto-Liitto, puh. 044 045 8898
- Niklas Kaskeala, puheenjohtaja, Protect Our Winters Finland, niklas@protectourwinters.fi puh. 050 586 6422
- Kaarina Kolle, ilmastoasiantuntija, WWF Suomi, puh. 050 591 3072 (vastuualueet: neuvottelujen yleiskuva)                                                                                                - Laura Meller, Arktis-asiantuntija, Greenpeace, laura.meller@greenpeace.org  puh. 040 180 3322
- Elina Mikola, vaikuttamistyön koordinaattori (kestävä ja vihreä talous), Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry, elina.mikola@kehys.fi puh. 046 851 5974

Kepan Bonn 2017 -sivu: https://www.kepa.fi/vaikuttamistyo/ilmastonmuutos/kansainvaliset-ilmastokokoukset/bonn-2017


Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anna-Stiina Lundqvist
Viestinnän asiantuntija
Puh: +358 50 317 6704
anna-stiina.lundqvist@kepa.fi
skype: kepa_anna-stiina.lundqvist


Kepa ry
Elimäenkatu 25-27, 00510 Helsinki
www.kepa.fi

Tietoja julkaisijasta

Kepa ry
Kepa ry
Elimäenkatu 25–27 (5. krs)
00510 Helsinki

+358 9 584 233http://www.kepa.fi

Kepa on yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalien kehityskysymysten asiantuntijajärjestö. Kepa innostaa suomalaisia toimimaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kepa ry

EMBARGO 1.11. klo 9.00. Kehityspolitiikan tulosraportti: Järjestöjen kehitysyhteistyö on tuloksellista, erityiskiitosta saa työ hauraissa maissa1.11.2018 09:00:00 EET | Tiedote

Tänään julkaistu Kehityspolitiikan tulosraportti osoittaa, kuinka Suomen kehitysyhteistyöllä on saatu aikaan tuloksia köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Yhä useampi kehittyvissä maissa asuva saa puhdasta vettä, yhä useampi nainen saa mahdollisuuden ehkäisyyn ja yhä useampi lapsi pääsee yläkouluun. Järjestöjen työ tavoittaa erityisesti vaikeimmissa olosuhteissa eläviä ihmisiä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye