Järvi-Suomen Energia

Järvi-Suomen Energia jatkaa Mikkelin haja-asutusalueiden sähköverkon parantamista

Jaa
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia jatkaa sähkön toimitusvarmuuden parantamista.
Arkistokuva.
Arkistokuva.

Mikkelissä, kuten muuallakin Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella, taajamien sähköverkon toimitusvarmuus on saatu kuntoon jo aiemmin. Nyt Järvi-Suomen Energia keskittyy haja-asutusalueille sähköä syöttävien keskijänniterunkoverkkojen maakaapelointiin sekä ilmajohtolinjojen siirtoon metsien keskeltä teiden varsiin.

Mikkelissä yhtiö aloittaa vielä tämän vuoden aikana uuden työmaan kantakaupungin eteläpuolella Ristiinan Laitialassa. Alueen vanhaa, käyttöikänsä päähän tullutta ilmajohtoverkkoa korvataan rakentamalla maakaapelia neljätoista kilometriä Laitialantien varteen. Työmaan varrelle jää hotelli Heimari.

- Alueella on tavanomaista enemmän liikennettä, mikä aiheuttaa jonkin verran lisähaasteita. Tilannetta helpottaa se, että rakentamistyö ajoitetaan lomakauden ulkopuolelle, Järvi-Suomen Energian projektipäällikkö Pentti Leinonen kertoo.

Koska alue sijaitsee vain noin kymmenen kilometrin päässä Mikkelin keskustasta Saimaan äärellä, alueella on paljon sekä vapaa-ajan asuntoja että omakotitaloja. Nyt rakennettava uusi runkoyhteys varmistaa talouksien sähkövarmuutta vuosikymmeniksi.

Tällä hetkellä työmaa on suunnitteluvaiheessa. Uuden maakaapeliyhteyden rakentaminen on määrä aloittaa vuoden 2021 aikana. Autoilijoilta pyydetään tarkkaavaisuutta Laitialantien mahdollisten erikoisjärjestelyjen varalta.

Laitialan sähkönparannushanke valmistuu lokakuussa 2022. Purkutyöt suoritetaan talvella 2022–2023. Rakennuttajana toimii Rejlers Oy.

Tänä vuonna Järvi-Suomen Energia on jo investoinut Mikkelin sähköverkon parannushankkeisiin lähes 5 miljoonaa euroa. Laitialan kylällä toteutettava hanke mukaan lukien investoinnit nousevat ensi vuonna lähes 6 miljoonaan euroon.
Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle. Hankkeilla työllistetään paikallisia ammattilaisia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö Pentti Leinonen 010 210 4379, pentti.leinonen@sssoy.fi

Kuvat

Arkistokuva.
Arkistokuva.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Järvi-Suomen Energia
Otto Mannisen katu 6
50100 MIKKELI

080090444https://www.jseoy.fi

Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 000 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye