Järvi-Suomen Energia

Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Haukivuorella

Jaa
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Haukivuorella vuonna 2023.
Arkistokuva.
Arkistokuva.

Haukivuorella, kuten muuallakin Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella, taajamien sähköverkon toimitusvarmuusinvestoinnit on pääosin saatu päätökseen jo aiemmin. Nyt yhtiö keskittyy haja-asutusalueille sähköä syöttävien keskijänniterunkoverkkojen maakaapelointiin sekä ilmajohtolinjojen siirtoon metsien keskeltä teiden varsiin.

Haukivuorella uutta runkoyhteyttä rakennetaan lähes 70 kilometriä Kantalan eteläpuolelta Virtasalmelle. Helposti vikaantuva, metsiin ja pelloille rakennettu vanha ilmajohtoverkko korvataan pääasiassa maakaapelilla. Ilmajohtoa rakennetaan vajaa kymmenen kilometriä.

Järvi-Suomen Energian projektipäällikön Jani Siltalan mukaan investoinnin merkitystä kasvattaa se, että yhtiö saneeraa samaan aikaan runkoyhteyttä Juvalta Virtasalmelle.

- Sähkön toimitusvarmuus paranee todella paljon Haukivuoren, Virtasalmen ja Juvan kuntien alueella, kertoo Siltala.

Uusi runkoyhteys rakentuu pääasiassa Pieksämäentien ja Väisälänkyläntien varteen. Kaivuut ovat jo alkaneet Kantalasta kohti Pieksämäentietä. Rakennuttaja Rejlers Finland Oy:n projekti-insinööri Jussi Vitikainen pyytää autoilijoilta tarkkaavaisuutta.

- Valtaväylien reunat pystymme kaivamaan tiealueiden ulkopuolella, mutta työkoneet liikkuvat kohteeseen teitä pitkin ja joitain toimenpiteitä voimme joutua tekemään tiealueilla, Vitikainen muistuttaa.

Haukivuoren sähköverkon saneeraus on yksittäisenä työmaana iso. Investoinnin arvo on vajaa 2,8 miljoonaa euroa. Uuden runkoyhteyden on määrä valmistua marraskuun loppuun mennessä. Vanhan verkon purku ja muut viimeistelytyöt kestävät kevääseen 2024.

Hankkeessa on mukana paikallinen Järvi-Suomen Valokuitu Oy, joka rakentaa valokuituverkkoa ja tarjoaa siihen liittyviä palveluita alueen asukkaille. Yhteishankkeella pystytään minimoimaan kaivuutöistä asukkaille syntyvä haitta ja jakamaan kaivuiden kustannuksia. 

Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle.

Avainsanat

Kuvat

Arkistokuva.
Arkistokuva.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Järvi-Suomen Energia
Otto Mannisen katu 6
50100 MIKKELI

080090444https://www.jseoy.fi

Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 000 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye