Järvi-Suomen Energia

Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Mikkelin Sairilassa

Jaa

Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Mikkelin Sairilassa vuonna 2022.

Arkistokuva.
Arkistokuva.

Mikkelissä, kuten muuallakin Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella, taajamien sähköverkon toimitusvarmuusinvestoinnit on pääosin saatu päätökseen jo aiemmin. Nyt yhtiö keskittyy haja-asutusalueille sähköä syöttävien keskijänniterunkoverkkojen maakaapelointiin sekä ilmajohtolinjojen siirtoon metsien keskeltä teiden varsiin.

Mikkelissä uutta runkoyhteyttä rakennetaan tänä kesänä Sairilassa vanhan Viitostien ja Viinamäentien varrelle. Työmaa alkaa Visulahdesta ja päättyy Rahulantien risteykseen. Koska työmaa sijaitsee alle 10 kilometrin päässä Mikkelin keskustasta, alueella on paljon vakituista asutusta. Järvi-Suomen Energian projektipäällikön Pentti Leinosen mukaan yhteensä 1,3 miljoonan euron investointi on Sairilan asukkaille ja yrittäjille merkittävä.

- Sähkön laatu paranee tällä alueella paljon, Leinonen sanoo.

Vanha, herkästi vikaantuva ilmajohtolinja kulki pelloilla ja metsässä. Uusi maakaapeliyhteys rakennetaan pääasiassa vanhan Viitostien eli Kuopiontien varteen. Alueella on paljon omakotitaloja, jonkin verran yritystoimintaa ja koulu.

- Tällaisella työmaa-alueella liikkuu enemmän ihmisiä kuin haja-asutusalueella. Autoilijoita pyydetään huomioimaan liikenteessä työmaakoneet, rakennuttaja Rejlers Finland Oy:n projekti-insinööri Veli-Matti Hirsi huomauttaa.

Kevään myöhästyminen on viivästyttänyt uusien työmaiden alkua ja viimevuotisten hankkeiden jälkitöitä. Sairilassa kelirikko ei kuitenkaan vaikuta samalla tavalla, sillä tiet ovat kantavuudeltaan parempia kuin haja-asutusalueella. Uuden runkoyhteyden rakentaminen alkaa touko-kesäkuussa.

Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle.

Sairilassa Järvi-Suomen Energia tekee yhteistyötä paikallisen tietoliikenneyhtiö MPY:n kanssa. MPY tuo valokuitukaapelin ja sen myötä nopeat, luotettavat ja häiriöttömät nettiliittymät alueen asukkaiden saataville. Jos ei jo ole tilannut liittymää ennakkomarkkinoinnin aikana, kannattaa olla yhteydessä MPY:n valokuitumyyntiin mahdollisimman pian.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot: Projektipäällikkö Pentti Leinonen 0102104379, pentti.leinonen@sssoy.fi

Kuvat

Arkistokuva.
Arkistokuva.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Järvi-Suomen Energia
Otto Mannisen katu 6
50100 MIKKELI

080090444https://www.jseoy.fi

Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 27 000 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 120 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 17.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme