Järvi-Suomen Energia

Järvi-Suomen Energia parantaa sähköverkkoa Savonlinnan Taipaleenlahdella

Jaa
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa tänä vuonna merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Savonlinnan pohjoispuolella kohti Laukunkangasta. Yhtiö investoi alueelle lähes 2,6 miljoonaa euroa.

Savonlinnan seudulla, kuten muuallakin Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella, taajamien sähköverkon toimitusvarmuus on saatu kuntoon jo aiemmin. Nyt Järvi-Suomen Energia keskittyy haja-asutusalueille sähköä syöttävien keskijänniterunkoverkkojen maakaapelointiin sekä ilmajohtolinjojen siirtoon metsien keskeltä teiden varsiin.

Savonlinnan pohjoispuolella työmaa-alue alkaa noin 10 kilometrin päästä Savonlinnan keskustasta ja ulottuu Taipaleenlahdesta Hiesuun. Kaivuutyöt sijoittuvat isolta osin kantatie 468:n varrella. Matkan varrelle jää esimerkiksi Varparannan kylä.

- Nyt saamme parannettua kaupunkialueen ja sähköaseman välistä sähkönsyöttöä, mikä on tärkeää alueella ja sen pohjoispuolella asuville. Vakituisen asutuksen lisäksi alueella on paljon vapaa-ajan asutusta, Järvi-Suomen Energian projektipäällikkö Mika Mielikäinen kertoo.

Taipaleenlahden työmaalle vedetään uutta maakaapelia 62 kilometriä. Uutta ilmajohtoa rakennetaan viitisen kilometriä. Työmaa on Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella sikäli poikkeuksellinen, että maasto on kaivuutöiden ja maakaapelin asentamisen kannalta ihanteellista hiekkakangasta.

- Jonkin verran haasteita on kuitenkin tuonut saarikohteet ja niiden vaatimat vesikaapelit sekä kevään kelirikko, rakennuttaja Rejlersin projekti-insinööri Antti Pietikäinen sanoo.

Suotuisan maaston ansiosta Taipaleenlahden työmaa eteni jo keväällä rivakasti. Autoilijoilta pyydetään kuitenkin yhä tarkkaavaisuutta mahdollisten erikoisjärjestelyjen varalta. Uuden verkon käyttöönotosta aiheutuvista lyhyistä sähkökatkoista sovitaan aina etukäteen asiakkaan kanssa.

Taipaleenlahden työmaa valmistuu syksyyn mennessä. Purkutyöt suoritetaan talvella.

Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle. Hankkeilla työllistetään paikallisia ammattilaisia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö Mika Mielikäinen 010 210 4377, mika.mielikainen@sssoy.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Järvi-Suomen Energia
Otto Mannisen katu 6
50100 MIKKELI

080090444https://www.jseoy.fi

Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 000 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye