Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

Jatkuvan suunnittelun sijaan sote on toteutettava

Jaa
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestäminen kuntapohjaisesti on uskottavin, nopein ja hallittavin tie palveluiden uudistamiseksi. Nopein tapa uudistaa palveluja on evoluutio, ei revoluutio.

Itsehallintoalueisiin perustuvat mallit eivät ratko lähivuosien ongelmia ja lainsäädännön valmisteluun ja toimeenpanoon menisi jälleen runsaasti aikaa. On myös aito riski, että jättiuudistukset kaatuvat toinen toisensa jälkeen joko poliittisiin tai lainsäädännöllisiin haasteisiin.

Kuntapohjaisen mallin olennainen etu on, että se tuo tuloksia nopeasti. Palveluiden uudistustyö on mahdollista käynnistää heti. Vanhoja virheitä ei pidä toistaa.

Kuuden suurimman kaupungin esittämä kuntapohjainen malli voidaan toteuttaa vaiheittain, eikä se sulje muita kehityssuuntia pois. Käytännössä kunnat muodostaisivat vapaaehtoisuuteen perustuen vahvempia kokonaisuuksia tulevaisuuden sote-palveluiden rakentamiseksi. Kuntia ohjaavaa lainsäädäntöä voidaan valmistella samaan aikaan parlamentaarisesti, joka ohjaa pitkäjänteiseen toiminnan jatkuvaan uudistamiseen sekä palveluiden laadun ja saatavuuden kehittämiseen.

Kuntapohjainen eteneminen mahdollistaa alueellisten erityispiirteiden huomioon ottamisen sekä järjestämis- ja tuotantorakenteiden uudistamisen jo hallituskauden aikana. Mallin keskiössä ovat tällöin asiakkaat ja palvelut, ei hallinto.

Suomen menestys rakentuu jatkossakin kuntien laajan toimivallan varaan. Edessämme on entistä visaisempia ongelmia, jotka edellyttävät entistä kokonaisvaltaisempia ratkaisumalleja. Segregaation torjunta tai toimiva maahanmuuttajien kotouttaminen eivät onnistu ilman sosiaalipolitiikan, koulutuspolitiikan, elinkeinopolitiikan, kaavoituksen tai asumisen ratkaisujen saumatonta yhteistyötä.

Kaupungit ja kunnat ovat sitoutuneita ja motivoituneita uudistamaan sosiaali- ja terveyspalvelut kahden seuraavan vuoden aikana. Kaupungit ovat jo osoittaneet valmiutensa järjestämis- ja tuotantotehtävien kokoamiseen sekä vastuunkantoon koko alueensa sotepalveluista yhteistyössä koko kuntakentän kanssa.

Jan Vapaavuori, Helsingin pormestari

Jukka Mäkelä, Espoon kaupunginjohtaja

Lauri Lyly, Tampereen pormestari

Ritva Viljanen, Vantaan kaupunginjohtaja

Päivi Laajala, Oulun kaupunginjohtaja

Minna Arve, Turun kaupunginjohtaja

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Poliittinen erityisavustaja Laura Åvall, puh. 050 3617511, laura.avall (at) hel.fi




Paula Katajamäki
Helsingin kaupunginkanslia
Tiedottaja
puh.050 5933426

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki - Helsingfors stad
Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

09 310 1691https://www.hel.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

Kaksi kolmesta kuntien nuorisotyön esimiehistä arvioi kunnan nuorille suunnattujen digitaalisten palvelujen parantuneen viimeisen vuoden aikana29.5.2019 11:02:43 EEST | Tiedote

Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus Verke toteutti maaliskuussa jo neljännen kerran kyselyn kuntien nuorisotyön digitalisaatiosta ja digitaalisesta nuorisotyöstä. Tänään julkaistussa Kunnallisen nuorisotyön digitalisaatio 2019 -raportista ilmenee, että digitalisaatioon suhtaudutaan myönteisesti ja digitaaliset palvelut ovat parantuneet viime vuosina.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye